keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Viikon keskellä

Aurinkoista iltaa!

Mä en voi olla (taas) hehkuttamatta tätä kesää ja tota aurinkoa!! Luonto alkaa olemaan kauneimmillaan, joka paikka kukkii. Käytiin eilen metsäretkellä ja pitihän siinä sivussa napata pari kuvaa kauniista kukkasista. Ensimmäinen kukkasista on kaiketi Metsätähti, mutta mikäli joku tietää tämän toisen yksilön nimen, niin vinkatkaa ihmeessä.




Lauantainen siivouspäivän kirppis ei ollut mikään suuri menestys. Kauppa ei mainostamisesta huolimatta juurikaan käynyt, eikä ilmakaan ollut meidän puolella. Valitsemamme myyntipaikka oli niin tuulinen, että telineet kaatuili ja vaatteet lentelivät ympäri aukiota. Kirppistelyn päätteeksi päätimme avata naapureiden kanssa grillikauden oikein kunnolla ja kannoimme talon yhtiömme pallogrillin talven jälkeen ensimmäisen kerran ulos. Neiti piirteli kaverinsa kanssa katuliiduilla maahan ruokien kypsyessä ja kaiken kruunasi korista löytyneet pillimehut. Ei ollut neitien riemulla rajaa. Eikä vanhempienkaan tosin. On tuo grillailu hyvässä seurassa vaan niin mukavaa.

Olemme neidille "opettaneet", että erilaisissa kylteissä julkisilla paikoilla lukee esim. "parkkipaikalla pidettävä äitiä tai isiä kädestä kiinni" jne. Tänään olimme leikkipuistossa leikkimässä ja neiti kuuli jonkun lapsen kiukuttelevan rattaissa. Neuvokkaana tyttönä hän osoitti kylttiä ja sanoi "kyydissä ei saa itkeä". Eli on mennyt oppi perille ;)

Kääks! Kahden keskiset treffit mieheni kanssa lähestyy kovaa vauhtia. Odotan tulevaa Tavastian keikkaa innolla, mutta myös pienellä ahdistuksella. Tarkoituksena olisi perjantaina mennä vanhempieni mökille ja lauantaina sitten lähteä miehen kanssa sieltä ja neiti jää mummin ja ukin luo hoitoon. Olen varma, että tytöllä ei ole mitään hätää. Lähinnä olen huolissani omasta pärjäämisestä. Mutta täytyy myöntää, että odotan myös hieman sitä sunnuntai aamua, kun saa nukkua kenties hieman normaalia pidempään. Ja koko yön! Vaikkakin viime aikoina neiti on muutenkin nukkunut yönsä lähes heräämättä mikä on ollut oikein tervetullut muutos. 

Lopuksi vielä hieman pihan kukkaloistoa.



-H-

torstai 23. toukokuuta 2013

ToRsTai

Sataa, sataa ropisee.. Missä on se ihana aurinko? Ja lämpö? Alku viikko oli niin lämmin ja ihana. Työpäivän aikana sai nautiskella auringosta ja iltapäivälläkin vielä mentiin pihalle touhuilemaan. Käytiinpäs jopa eräällä goflkerholla syömässä jäätelöt maanantai-iltana. Tule jo kesäloma!

Kesän ensimmäinen ulkoilma jäätelö
Eilen tapasin kaupungilla pari tyttöä, joiden kanssa olemme suunnittelemassa polttareita ystävällemme. Vaikka sade pikkuisen laimensi tunnelmia ja työpäivän jälkeen olisi ollut ihana mennä suoraan kotiin, oli ilta kuitenkin antoisa. Suunnitelmat saatiin hyvään käyntiin ja oma aika kodin ulkopuolella on aina tervetullutta. Palatessani kotiin keskustasta sadekaan ei enää haitannut, vaan napit korvilla sateenvarjon kanssa kävellessä meinasi päästä jopa pieni laulu. Sain kuitenkin hillityksi itseni ;) Ennen kuin pääsin kotiovelle, eksyin New Yorkeriin ja mukaan tarttui uudet, herkullisen väriset korkkarit, jotka pääsivätkin jalkaan tämän päiväisiin kevätjuhliin.

Kuvasta ei käy ilmi, mutta kengät ovat siis mintun vihreät
Korkkarit/ New Yorker

Tänään tosiaan olivat päiväkotini kevätjuhlat. Lapset osasivat esityksensä ja ohjelma sai kovasti kiitosta vanhemmilta. Eskareiden saadessa todistuksiaan, mieleni valtasi suuri onnen tunne, mutta myös tietynlainen haikeus. Osa lapsista on ollut hoidokeitani useamman vuoden (äitiysloma pois lukien). Tuntuu hurjalta miten se aika vain rientää. Lapset kasvaa ja vanhenee, mutta itsessänihän ei tietenkään tapahdu mitään muutosta ;) Suvivirttä hoilatessamme piti totta kai ne muutama kyynelkin tirauttaa. Nyt kun kaikki "pakollinen" on saatu alta pois, voimme ottaa rennosti ja vain hengailla. 

Kevätjuhlista parvekkeemme sai kauan kaivatun kukkasen

Huomenna olisikin taas perjantai. Viikonloppumme sisältyy toivottavasti hyvin sujuvasta pihakirppiksestä lauantaina ja sunnuntaina suuntaamme Maailma kylässä-festareille. Tilaamme siis aurinkoisia päiviä.

Sateista torstai-iltaa!

-H-



sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sunnuntai terkut

Ding dong vaan, eipä mennyt pelit eikä viisut niinkuin Strömsössä. Viisut olikin aika odotettavissa, mutta kyllä luotto MM-kultaan oli aika korkealla. En tykännyt Suomen euroviisukappaleesta lainkaan, lähinnä koko show vaikutti yhdeltä suurelta vitsiltä. En myöskään ymmärtänyt miksi Tanska oli niin suuri ennakkosuosikki ja loppuviimein myös voittaja.. Sen sijaan fanitin kovasti etenkin Italiaa ja Maltaa. Myös Espanja, Unkari ja Ukraina saivat yhden hengen kotiyleisöltä aplodit. 

Eilen saimme extemporee mahdollisuuden lähteä katsomaan Kansallisbaletin ilmaistapahtumaa Hartwall Areenalle. Punnitsin hetken tartunko tilaisuuteen, koska Suomen peli oli käynnissä. Ensimmäisen erän jälkeen päätimme miehen ja neidin kanssa lähteä. Ja hyvä niin! Tapahtuma oli HUIKEA! Näimme otteita mm. Prinsessa Ruususesta, Joutsenlammesta sekä Lumikuningattaresta. Viimeisenä mainittuun minulla ja siskolla on liput jääkaapin ovessa odottamassa. Näkemäni pienen pätkän perusteella en millään malttaisi odottaa joulukuuhun, että pääsen näkemään sen kokonaisuudessa. Neitikin ylitti kaikki odotukset jaksaessaan katsoa koko tilaisuuden.

Tänään kävimme katsomassa läheisessä japanilaistyylisessä puutarha kukkivia Kirsikkapuita. Puutarha on niin kaunis. Käymme siellä pesueeni kanssa tasaisin väliajoin ja aina ihmettelemme, miten paikka pysyy niin siistinä ja hyvä kuntoisena. Ja ah, miten kauniita ne Kirsikkapuut onkaan. Harmi vain, kun niiden kauneudesta saa nauttia niin pienen hetken.



Huh muuten mikä ukonilma (ainakin) täällä päin oli eilen illalla. Onneksi asumme kerrostalossa, joten järkyttävä pelkoni ei ottanut täysin valtaa. Ja onneksi tuli myös ne viisut. Sain "tekosyyn" pysytellä hereillä kunnes salamointi loppui. Rakastan kesää, mutta inhoan ukonilmaa. Varsinkin mökeissä ja muissa vastaavissa ei-turvallisissa rakennuksissa. Kauhulla odotan niitä päiviä, kun ukkosmyrsky sattuu tulemaan siihen aikaan, kun neiti on hereillä. Pikku ihmisen takia pitäisi koittaa pitää itsensä kasassa, mutta saa nähdä mitä siitä tulee. Kääk! 

Nyt ei muuta kuin kohti uutta viikkoa sekä työpaikan kevätjuhlia. Kevätjuhlien jälkeen voi viimeinkin huokaista helpoituksesta ja vain hölläillä lasten kanssa. Toivomme siis hyviä ulkoilu ilmoja, suunnitelmissa on olla tänä kesänä ruskettuneempi kuin ikinä ;)

-H-

tiistai 14. toukokuuta 2013

Sisustuskärpänen

Tänään on tämä rouva saanut taas tyydytystä ikuiseen sisustusvimmaansa. Pääsin töistä jo hyvissä ajoin ja hain neidin päiväkodista. Auringosta inspiroituneena kävelimme päiväkodilta K-Rautaan ostamaan vihdoinkin niitä kiinnitysvälineitä avainkaappia varten. Koska rautakaupan vieressä on muutama huonekaluliike, päätin käydä kurkkaamassa josko sieltä löytyisi parvekkeelle istuintyynyt. Ja löytyihän ne, ja olivat vielä tarjouksessakin. Siinä sitten neidin kanssa yhteistuumin valitsimme parhaimman väriset ja tyytyväisenä marssin kassalle. Ennen maksamaan pääsemistä ehdin jo löytää keittiöön kellon ja neidillekin oman parveketuolin. Niihin tosin jouduin odottamaan miehen suostumusta (lue: kuljetusta), joten palasimme illemmalla ruokakauppareissun yhteydessä ne poistamaan. 



Tuoli ei täysin sovi parvekkeen sisustukseen, mutta haitanneeko tuo mitään
Sain kiinnitettyä tosiaan myös sen avainkaapin sekä keittiöön taulun, jonka jo hetki sitten olen ostanut. 





Lähdimme aamulla työn puolesta kevätretkelle Uutelaan. Lisää tällaisia päiviä, menin töihin, melkein heti lähdettiin retkelle ja lähes koko työpäivä hurahtikin ulkoillessa. Kiersimme luontopolkua, tutkimme luontoa ja nautimme piknik-eväät merenrannalla. Ilma oli todella kaunis, rannalla syödessä tosin meinasi tulla "vähän" kylmä vienon merituulen puhaltaessa. Mikäli viikonloppuna on kaunis ilma, ajattelin, että voisimme pesueeni kanssa pakata eväät reppuun ja lähteä hieman ulkoilemaan ja luontopolkua taapertamaan.

Ei kovin selvästi taida näkyä, mutta kuvassa keskellä luikertelee  kammotus nimeltä Kyykäärme. Kyseisen "ystävän" saisi hävittää koko planeetalta!

Nuijapäätkin olivat jo "kuoriutuneet"





Lopuksi vielä kuva syntymä-/äitienpäivälahjastani. Olen jo pitkään halunnut medaljonkia. Olisin ehdottomasti halunnut Kalevalan Isän tyttö korun, mutta kuinka ollakaan sitä ei saa enää mistään. Joten "jouduin" tyytymään tähän:



BTW, tekstiä kirjoittaessani kello otti ja tipahti seinältä, ei Command-kiinnityspalat pystynyt pitämään kelloa paikallaan. F*ck.. Täytynee keksiä jotain muuta.

Sweet dreams!

-H-



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viikonloppu terveisiä

Aurinkoista äitienpäivää kaikille!

Meidän äitienpäivä käynnistyi herätyskellon soidelle klo 8:00. Neiti toi päiväkodissa maalaamansa äitienpäivälahjan ja muutama viikko sitten isänsä kanssa koristelemansa kangaskassin sänkyyn. Melkein ehdin niitä ihastella, kun tyttö jo nappasi kummatkin itselleen ja totesi että "minun". Ei siinä mitään, kiitos vaan lahjoista :) Mies oli työn puolesta saanut kutsun Linnanmäelle yksityistilaisuuteen, kello oli soimassa jotta ennätämme sinne. Ei muuta kuin aamutoimet käyntiin ja menoksi. Yllättävän lämmin sää suosi meitä koko huvittelun ajan ja neiti nautti laitteista. Mukava äitienpäivä siis vietetty.


Perjantainen Tavastian keikka oli aivan huikea. Antti oli niiin hyvä. Taidanpas joutua hommaamaan tuon uuden levyn miehen iloksi cd-hyllyyn. Ja vilahtipa yleisössä ah niin ihana Marko Keränenkin ;) Keikan jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa Vuosaareen erääseen "yökerhoon", jossa ilta jatkui tanssien ja nauraen hieman liian myöhään. Kolmen aikaan hipsin kotiin lintujen jo laulaessa, onneksi sentään ennen aurinkoa. Neiti suopeasti antoi aamulla nukkua jopa kahdeksaan, ilman ylimääräisiä heräämisiä. Isiä tosin oli muutaman kerran ennen saapumistani häiriköinyt, mutta sehän sopii mulle. Aamusella siskoni soitti ja kyseli seuraksi SnadiStadiin. Häädin sinne sitten isin ja tyttären ja jäin itse kotiin siivoamaan. Tartuin reippaasti parvekkeen tyhjennykseen ja siivoukseen ja sainkin sen näyttämään jopa inhimilliseltä. Voi luoja miten paljon sinne olikin talven aikana työnnetty ylimääräistä roinaa! Mutta nyt se on siisti ja enää pitäisi hommata tuoleille istuintyynyt ja ehkä jokunen (muovi)kukka. Saatuani urakan päätökseen istahdin hetkeksi sohvalle ja sitten iski se totaaliväsymys. Harvoin nukun päiväunia, mutta kyseisenä päivänä oli pakko mennä. Reiluuden nimissä odotin, että muu perhe tuli kotiin ja menimme sitten kaikki yhdessä "pikku" päikkäreille. Siinä sitten nukuttiin 4 tuntia!! Taisi olla yhdellä ja toisellakin vähän univelkaa. Päiväunien jälkeen katsoimme Suomen pelin, joka oli viihdyttävää katseltavaa. Oli neidillä hauskaa, kun äiti pomppii ympäri olohuonetta ja hurraa Suomea. Pelin jälkeen iltamme jatkui vielä minigolfin merkeissä, kauniin sään suosiessa.


Lopuksi pakko vielä hehkuttaa tulevia "treffejä" mieheni kanssa. Olemme viimeksi olleet kahdestaan ulkona vajaa vuosi sitten, kun kävimme Flamingossa vähän kylpylöimässä. Nyt sitten bongasin Samuli Putron keikan Tavastialla kesäkuun 1. päivä ja päätimme sitten lähteä sinne. Neidin olisi tarkoitus mennä elämänsä ensimmäistä kertaa mummin ja ukin luo yökylään. Taitaa tehdä äidille enemmän tiukkaa. Odotan keikkaa aivan innolla!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

-H-



torstai 9. toukokuuta 2013

Helatorstain tunnelmissa

Päivät on hurahtanut taas ihan silmissä. Häiritseviä näämä arkipyhät. Toisaalta on tosi kiva, että viikko katkeaa vapaapäivään, mutta toisaalta ne myös sekottavat todella paljon. Menee aivan sekaisin päivistä. Tavallaan huomenna on maanantai ja kuitenkin onkin perjantai.

Viime perjantaina tosiaan pakkasimme auton ja suuntasimme kohti Pohjanmaan mummolaa. Piipahdimme miehen työasioiden tiimoilta Hämeenlinnassa ja olimme suunnitelleet menevämme Piparkakkutaloon syömään. Sen sijaan menimmekin Tawastia Bank:iin, joten Piparitalo jäi sitten kesän suunnitelmaksi. Söimme kumpikin miehen kanssa pariloitua lohta. Annos oli ihan keskinkertainen, ei mitenkään kummoisesti säväyttänyt, mutta tilat oli todella kivat ja ruoka tuli älyttömän nopeasti. Ei oltu kunnolla alkusalaattia lopeteltu, kun pääruoka jo tuli. Joskus näinkin päin :)

Tawastia Bank

 Pariloitua lohtatomaatti-kapriskastiketta ja smetana-uuniperuna

Ihanaa, kun kevät alkaa selvästi etenemään. Luonto alkaa vihertämään ja aurinkokin lämmittää jo niin ihanasti. Tokihan sitten töissä vähän innostuin liikaa vähentämään vaatteita ja merituulen vieno henkäys toi tullessaan sitten jonkun flunssan. Nyt täytyy vaan kovasti dropata itseään, koska olemme tyttöjen kesken menossa huomenna Tavastialle Antti Tuiskun levynjulkkari keikalle! Ihanaa, päästä taas vähän tuulettumaan.
Kevään merkkejä työmatkan varrella
Tiistaina oli tyttäremme ensimmäiset päiväkodin kevätjuhlat. Tilaisuus oli vanhempien ja lasten yhteinen lauluhetki, jossa laulettiin päiväkodin arjessa mukana olleita lauluja. Yleisölle oli toki laitettu penkit niinkuin kuuluu ja esiintyjien paitat oli asetettu sinne minne kuuluikin. Ja kuinka ollakkaan, lähes jokainen pikku tirriäinen istui siellä missä oli suunniteltu. Ja mikä parasta, jokainen lapsi lauloi taitojensa mukaan. Alle 3-vuotiaiden juhlissa kun tuppaa käymään helposti niin että a.) 80% lapsista istuu vanhempiensa sylissä ja b.) 90% lapsista lamaantuu jännityksen vuoksi täysin ja vain tädit esiintyy. Eli onnistuneet pirskeet olivat.

Jokunen viikko sitten kävin naapurini luona niillä Perfect Home kutsuilla, ja nyt yksi kolmesta tilaamastani tuotteesta viimeinkin tuli. Kahta kehystä saan odotella vielä jonkun aikaa, mutta toisaalta ihan kiva, että ne tulee ripotellen, niin on jotain mitä odottaa. Ja lompakkokin kiittää, kun saa maksaa niitä osissa ;) Lauantaina täytyykin sitten lähteä hommaamaan kiinnitystarvikkeita, että pääsee laittamaan avainkaapin paikalleen.
Avainkaappi / Perfect Home

Eilen menimme pikavisiitille vanhempieni mökille. Tänään siinä pienessä tihkusateessa sitten neidin ja mummin kera teimme neidille pienen kasvimaan. Neiti sai erään jogurtti-pakkauksen mukana tillin ja kukkakaalin siemeniä, joten pitihän ne laittaa kasvamaan. Lisäksi ostimme vielä kaupasta Rusoikikukan siemeniä. Nyt vaan peukut pystyyn, että sieltä edes yksi tillin verso nousisi.

Neidin oma kasvimaa
Jokin aika sitten työkaverini suositteli mulle luettavaksi Emma Donoghue:n Huonetta. Aloitin sen lukemisen sitten, ja tuntuu etten pääse sitä lainkaan eteenpäin. Kirja itsessään on varmasti hyvä ei siinä mitään. Se vain on kirjoitettu jotenkin niin hankalasti, että siihen on vaikea keskittyä. Tekstissä on kirjoitettu substantiivejä isolla alkukirjaimella ja itselläni on henkilökohtaisesti sitä hyvin vaikea hahmottaa. Miellän lukiessani, että lähes automaattisesti iso alkukirjain tarkoittaa uutta lausetta ja tässä kun niin ei olekaan, niin.. Noo, täytyy oikein yrittää asennoitua uudelleen ja keskittyä lukemaansa. Ehkä se siitä.

Huomenna siis tosiaan hieman viihteelle nauttimaan seurasta ja musiikista ja lauantaina olisi tarkoitus käydä parvekkeen kimppuun ja laittaa se kesäkuntoon.

Mukavaa loppuviikkoa!

-H-



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuhulinoita

Hyvää vappua kaikille!

Päätin tässä itsekseni tänään, että perheemme ottaa perinteeksi tehdä itse vapuksi munkit. Miehen kanssa yhteistuumin ne sitten väkersimme neidin ollessa päiväunilla, minä tein taikinan ja mies paistoi. Ja voi, kun olivatkin hyviä! 

Aamupäivällä kävimme Kauppatorilla katselemassa vähän vappuhuumaa. Neidillä oli päässään valkoiset pupunkorvat, jotka kovasti herättivät muussa kansassa hilpeyttä. Ihmeen vähän oli ihmisiä liikenteessä, tosin itsekkin olimme torilla jo heti kymmeneltä, että ihmekkös tuo. Olin myös yllättynyt siitä, miten siistiä joka paikassa oli. Tuntuu, että vapun jälkeen yleensä joka paikka on niin täynnä roskaa ja muuta vastaavaa. 

Vappu on tähän asti ollut itselleni melko turha "juhla". Koko kansa tuntuu menevän ihan sekaisin ja vanhemmatkin ihmiset örveltää kuin viimeistä päivää. Ja kaikki menee yhden vapun piikkiin. Lapsen syntymän myötä olen "joutunut" etsimään itsestäni vappuihmisen, koska itse näen, että vappu on enemmän lasten juhla. Senpä takia sinne torille menimmekin, ja viipperä hankittiin neitiä ilostuttamaan. Pallo hommattiin jo viime viikon lopulla. 

Avasimme tänään myös grillikauden Muurikka-pannun äärellä. Kaverin kutsuivat meidät lettukesteille ja siinä sitten nautimme seurasta ja letuista heidän takapihallaan iltapäiväauringon paistaessa. Neitikin yllätti vetämällä melkein koko suuren letun hyvällä ruokahalulla :)

Loppuviikon olemmekin neidin kanssa jälleen vapaapäivillä. Huomisen ajattelin pyhittää "vain" kotona yhdessä olemiselle ja puistoilulle. Ensin ajattelin, että olisimme menneet neidin paljon puhumaan pomppulinnaan, mutta ehkä tässä vapussa on hetkeksi ihan tarpeeksi. Perjantaiaamuna pesueemme hyppää autoon ja suuntaa kulkunsa kohti Pohjanmaan mummulaa.

Kohta sohvan nurkkaan nauttimaan Greyn anatomiasta, vappupäivän kruunaus. Mukavaa viikon jatkoa!

-H-