maanantai 11. marraskuuta 2013

Mukava maanantai

Oi kun oli taas ihanan voimaannuttava viikonloppu. Perjantaille suunnittelemani Bodycombat-tunti jäi ikävä kyllä vain suunnitelman tasolle, koska T:llä meni yllättäen koulussa myöhempään. Harmittaa hieman, koska kaksi seuraavaa perjantaita menee muissa hommissa, joten en pääse kahteen viikkoon huutamaan ja huitomaan.

Lauantai käynnistyi osaltani sh'bamin ja coren merkeissä. Sai lauantai mukavan aloituksen, kun sai vähän jumpata. Se olikin tuon viikoin ainoa jumppani. Maanantaille olin tehnyt varauksen tunnille, mutta neidillä olikin muita suunnitelmia. Neiti on aloittanut muutama viikko sitten muskarin. Muskarin piti olla neidin ja isin yhteinen harrastus, mutta viime maanantaina neiti kieltäytyi lähtemästä isin kanssa laulelemaan, joten ei muuta kuin annoin periksi, peruin tunnin ja lähdin neidin kera soittamaan. Tänään sanoinkin heti aamusta, että tänään on muskaripäivä, jonne neiti lähdet isin kanssa. Ja niin he sitten lähtivät ja äiti pääsi jumppaamaan.

Olimme T:n kanssa ajatelleet, että lähtisimme lauantaina neidin kanssa Hoploppiin. Suunnitelmat muuttuivatkin rauhalliseen leffailtaan, kun saimme naapurilta lainaksi Risto Räppääja ja viileä Venla-elokuvan. Koko perhe sitten saunan jälkeen istahti sohvalle ja aloitettiin elokuva. Neiti jatkoi katsoa koko leffan hievahtamatta. Ja tuntui tykkäävään. Neiti selkeästi tykkää enemmän elokuvista, joissa on oikeita ihmisiä. Luulenpa, että tuo musiikkipainotteisuus tekee myös aika paljon.

Isänpäivän aamuna neiti tepsutteli kortin ja lahjan kera makuuhuoneeseen isiä herättämään. Olin aikasemmalla Vuosaaren retkellämme ostanut T:lle lahjaksi Kalevalan Torin vasaran. Yllätyin, että neiti ei sanallakaan maininnut lahjasta, yleensä kun tuo tuntuu höpöttävän kaiken mahdollisen samantein :) Koru tuntui olevan T:lle mieluinen ja hyvä niin. Lahjojen keksiminen tuntuu aina yhtä hankalalta ja päänvaivaa aiheuttaa jo uhkaavasti lähenevä joulu.

Lahjan antamisen ja aamupalan jälkeen suuntasimme Espooseen ukkia moikkaamaan. Pohdin ja harkitsin sinne menoa pitkään, koska tiesin äidin olevan myös kotona. Päätin kuitenkin lähteä, koska ukki on kuitenkin pääosassa ja pitäähän neidin häntä tavata. Ja mummia siinä sivussa.. Vaikkakaan jälkimmäinen ei ole pitkään aikaan neidin puheissa esiintynytkään. Aina vain ukki ja ukin koira. 

Ukin luona tunnelma olikin hieman jäätävä. En puhunut äitini kanssa sanaakaan, vaikka sisko etukäteen  yrittikin sovitella meitä puhumaan. Vierailumme kesti muutaman tunnin ja neiti oli onnessaan saamastaan huomiosta. Sunnuntai-ilta tosin sujui omalta osaltani ristiriitaisissa merkeissä. Toisaalta ajattelen olevani jollain tasolla todella itsekäs, kun "riistän" neidiltä mummin. Mutta toisaalta, en halua joutua miettimään joka kerta kun jotain äidin kanssa sovitaan, että pitääkö suunnitelmat ja missä kunnossa mahtaa olla tällä kertaa. Kun joku kertoisi ne oikeat vastaukset ja oikeat ratkaisut. 

Loppu Isänpäivä sujui osaltamme unisissa merkeissä. Kotiuduttuamme Espoosta, laitettiin neiti päikkäreille ja ajateltiin, että hetki torkahdetaan myös. Hetki muuttuikin muutamaksi tunniksi ja loppu viimein kello olikin sen verran, että alkuillalle suunnittelemani ravintolakäynti muuttui pizzan tilaamiseen kotiin. Sujuuhan se tietysti niinkin :)

Tänään neiti tosiaankin sitten lähti isin kanssa sinne muskariin ja pääsin itse jumppaamaan. Ja voi luoja, että olen hajalla! Olin ensin puolen tunnin Legsolution tunnilla, joka on täyttä tykistystä koko 30 minuuttia. Harjoituksia tehdään yhteensä 24 (12 eri liikettä) 40 sekunnin sykleissä. Liikkeet olivat erilaisia variaatioita kyykyistä, yhden jalan kyykyista ja todella paljon myös hypittiin. Tunnin alussa ohjaaja lupaili, että koko viikon tulee tuntumaan etenkin pakarassa kipua. Nice. Ainakin tällä hetkellä olen koko alakropasta niin kipeä, että ihan pelottaa mitä huominen (ja ylihuominen) tuo tullessaan. Legin jälkeen vuorossa oli 30 minuuttia Absiä, joka oli samantyylinen tunti, mutta keskittyi vatsalihaksiin. Ja tuokin oli todella rankka setti! Huomista vapinaa siis odotellessa :)

-H-

Blogini löytyy muuten nykyisin myös Facebookista ;)
https://www.facebook.com/pages/La-Meva-Vida/377740185681218?fref=ts


tiistai 5. marraskuuta 2013

Sataa, sataa ropisee

En voi käsittää mistä tuota vettä oikein riittää? Yöllä sataa, päivällä sataa, aamulla sataa.. AINA SATAA!! Mutta. Nytpä tuo ei enää haittaa. Tähän asti olen hiihtänyt ympäriinsä rikkinäisen jättiläisvarjoni kanssa. Viikonloppuna sitten päätin oikein repäistä ja ostaa uuden sateenvarjon. Ainoa kriteeri oli varjon koko. Halusin saada suuren varjon. Marssin Itiksen Anttilaan ja sieltähän se unelmien varjo sitten löytyi. 

Tänä aamuna kyllästyi kenkien kastumiseen ja pitihän nuo kumisaappaatkin tottakai hankkia. Olin henkisesti varautunut, että joutuisin saappaista pulittamaan ainakin 30€. Koska olin neidin kanssa liikenteessä ja olimme jumpasta tulossa, ainoa päämääräni oli saada edes vähän siedettävän näköiset kumpparit ja äkkiä. Ja taas kerran Anttila pelasti. Sieltä löytyi (mittapuuni mukaan) täydelliset kumisaappaat! Nyt saa sataa vaikka kolmekuukautta, olen valmis!!



Meillä oli aivan tolkuttoman täydellinen viikonloppu perheen kanssa. Perjantai alkoi osaltani BodyCombatin parissa. Olin aivan varma, että nyt kuolema koittaa, mutta hengissä selvittiin. Seuraavana päivänä (ja itseasiassa vielä eilenkin) tuntui koko yläselän alueella ihanaa kipua, eli jotain tuli tehtyä ja kunnolla. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus mennä huitomaan ja huutamaan, mikäli saan vain paikan.

Lauantaina passitin T:n ja neidin viettämään isä-tyttö-laatuaikaa ulos aurigonpaisteeseen. Lykkäsin mukaan pussillisen leipiä ja lähetin meren rantaan sorsia ruokkimaan. Itse pyhitin hetken kuulokkeet korvilla Olaville (Uusivirta) ja imuroinnille. Iltapäivä menikin sisähommissa yllättäen vesisateen takia. Käytiin saunomassa ja illalla laitettiin popcornit mikroon ja yritettiin katsoa Madagaskaria. Ensimmäisen 20 minuuttia neiti jaksoi keskittyä poppareiden voimin elokuvaan, mutta sitten siirryttiin muihin hommiin. Muutama viikkoa aikaisemmin vietimme neidin kanssa tyttöjen iltaa ja katsottiin hievahtamatta Rölli ja kultainen avain. Ennen elokuvaa leivottiin neidin kanssa syksyn ensimmäiset joulutortut. Voi että miten hyviä ne onkaan!! Ne on sarjassamme suoraan suoneen herkkuja ;)



Sunnuntaikin sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin ja nautiskeltiin. Olisin halunnut aamusta lähteä käymään Myllypuron liikuntahulinoissa, mutta päätettiin sitten rauhan säilymisen kannalta pysyä kotona. Koko viikonloppu menikin ilman minkään näköistä draamaa. Neiti oli kuin unelma, aurinkoinen oma itsensä. T:n kanssa juteltiinkin sitten iltasella neidin mentyä nukkumaan, että olipas mielettömän mukavat vapaapäivät. Mutta tuo olikin sitten tyyntä myrskyn edellä..

Eilisaamusta lähtien ollaan neidin kanssa väännetty milloin mistäkin. Tänään kaikki sitten kärjistyi, kun neiti piirsi kaikessa rauhassa oman pöytänsä ääressä. Kynät tipahti sitten lattialle, ja koska äiti kieltäytyi ne nostamasta, huuto alkoi. Huudon taso kohosi pikku hiljaa ja loppulta neiti otti ja potkaisi pöytänsä kumoon. Sain pidettyä itseni sentään rauhallisena, mutta tuon pöydän kaatamisen jälkeen meinasi tulla totaali romahtaminen ja itku nosti päätänsä itselläkin. Vetäydyin sitten makuuhuoneeseen kokoamaan itseni ja jätin T:n sovittelijaksi. Hetken päästä neiti sieltä läpsytti rauhallisena luokseni ja siinä sitten halailtiin hetki.

Mutta voi hemmetti tätä epäonnistumisen tunnetta! Kuka on tuo huutava pieni hirviö ja missä on mun aurinkoinen pieni tyttö?! Ja kun tuo tyttö on kuin tuuliviiri: ensimmäisessä hetkessä karjuu naama punaisena lattialla omituisien super voimien kanssa ja seuraavassa hetkessä juttelee niitä näitä ja höpsöttelee. Missä vaiheessa tästä pitää alkaa huolestumaan? No joo, ei varmaankaan kahden viikon jälkeen.. Mutta kuitenkin. Taas nousi mieleen se äitiyssopimuksen lukematta jäänyt pikku präntti. Plaah! Tänään epätoivon hetkinä huomasin tuntevani kaipuuta: omaa äitiä kohtaan. Hetkellisesti. Kaipasin tunnetta, että voin tarttua puhelimeen ja soittaa äitille. 

Vaikkakaan en kyllä edes muista milloin olisin viimeksi kääntynyt hänen puoleen missään elämää suuremmissa asioissa. Mutta normaalissa äiti-tytär-suhteessa tämä olisi ollut sellainen tilanne. Sain tuon tunteen työnnettyä nopeasti taka-alalle, mutta kaipuu tämän kaiken jakamisesta jollakin, joka ymmärtää ilman syyllistämistä, jäi kuitenkin. 

Vaikeaa olla aikuinen. Ja äiti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä tulee tästä vielä vaikeutumaan..

Sateisia päiviä!

-H-

torstai 31. lokakuuta 2013

Hävettää..

Siis voi hemmetti, että hävettää! Ja ottaa päähän! Viime postauksesta on kulunut aikaa AIVAN liian kauan. Jotenkin noi päivät ja viikot vaan vyöryi yli ja mitä kauemmin aikaa meni, sitä suurempi kynnys oli aloittaa kirjoittaminen. Mutta tässä sitä taas ollaan. Ja toivon mukaan seuraavaan kertaan ei kulu yhtä kauan.

Viime viikkoina olo on ollut jotenkin tosi väsynyt ja uupunut. Voimaton suorastaan. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu niin paljon ja kuitenkaan ei tapahdu yhtään mitään.

Neiti on saanut päällensä aivan järkyttävän uhmaiän. Joka asiasta pitää vääntää ja kääntää. Jokainen asia pitää hoitaa joko kiristäen, uhkaillen tai lahjoen. Parhaani mukaan yritän pitää oman pääni kasassa ja olla menettämättä malttiani, mutta läheskään joka kerta en siihen pysty. Neiti huutaa ja minä tiuskin. Sitten neiti itkee ja melkein äitikin itkee. Ja ai että sitä vuosisadan p*skin äiti tunnetta mikä sitä seuraa. Sitten tilanne sovitaan, halitaan ja pyydetään anteeksi, ja suurin piirtein tunnin päästä sama tilanne on taas edessä jostakin uudesta asiasta. 

Tänään meillä tosin oli suhteellisen hyvä päivä. Päiväkodista päästiin ilman raivoa kotiin. Olin neidille luvannut, että lähtisimme kahdestaan bussiretkelle Vuosaareen. Näemme Vuosaaren bussin lähes joka aamu, kun menemme päiväkotiin ja neiti on sen nyt jollain tasolla oppinut, että tuonne se kyseinen bussi kääntyy. T:llä oli tänään kouluilta, joten otimme ja lähdettiin käymään ranskalaisilla Vuokissa. Neiti oli aluksi täysin vakuuttunut, että Vuosaaresta löytäisimme leijonia ja kirahveja (luuli meidän menevän Korkeasaareen). Onneksi pettymys ei ollut kovin suuri, kun tajusi, ettei sieltä mitään elukoita löytynyt. Ranskalaisten jälkeen kävimme eräästä liikkeestä noukkimassa isälle jotain ensi viikonlopuksi. Jotain mikä toimittaa hää-, syntymä- ja isänpäivälahjan virkaa :D Ostosten jälkeen suuntasimmekin sitten metrolla kotia kohti.

Oman äitini kanssa tilanne taas kärjistyi.. Teimme jokin aikaa sitten pieni muotoisen välirauhan. Anteeksipyyntöä ei kuulunut, eikä välimme muutenkaan palautuneet "normaali"tasolle. Äitihän tästä oli pahoillaan. Odotti varmaan, että saman tien olisin niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ja aina ennen olen ollutkin. Lähinnä tein rauhan neidin takia. Podin huonoa omatuntoa siitä, ettei neiti tapaa mummiaan. Eräänä kauniina päivänä sovinkin sitten äidin kanssa, että voivat käydä neidin hakemassa päiväkodista ja olla tämän kanssa meillä sillä aikaa, kun käyn tanssitunnilla. Sekä mummi että neiti olivat tästä käänteestä varsin tyytyväisiä ja itsellänikin oli ihan suhteellisen hyvät fiilikset.

Kunnes.. Kuulen siskolta, että kappas, äidin jalka onkin niin parantunut, että pulloon pystyy taas tarttumaan. Hemmetti, että tämän mamman kuppi meni nurin. Laitoinkin sitten viestiä sinne päin, että on pitänyt taas alkaa kännäämään. Äidiltä tuli vastaus, että kai sitä kotonaan saa vaikka päällään seistä. Koska tunteeni kuumenevat tämän asian tiimoilta nollasta sataan alle 10 sekunnin, laitoin takaisin, että jos hän on sitä mieltä että voi leikkiä yhden päivän mummia ja sen jälkeen palata juopon rooliin, niin fine, mutta tehköön sen ilman meitä. 

Tällä viikolla sain siskolta kuulla, että äiti hänelle joka ilta toivottelee hyvät yöt ja muutenkin soittelee, vaikka heilläkin välit rakoilee. Ja taas kiehahti. Kysyinkin äidiltä, miksi koittaa paikkailla välejään vain toiseen meistä. En koskaan saanut tuohon kysymykseen vastausta. Vaikka toisaalta mitäpä tuolla on väliä. Tällä hetkellä vaikka tämä tuntuukin h*lvetin rankalta, luulen kuitenkin loppu pelissä tehneeni oikean ratkaisun. Toki toivon, neidinkin takia, että tämä ei olisi lopullista, mutta jos sama tahti jatkuu, niin muuta vaihtoehtoa ei ole. Niin monta (liian monta) vuotta on mennyt jo tällaisessa välitilassa, enkä muutenkaan muista milloin viimeksi välimme on äidin kanssa olleet niinkuin äidillä ja tyttärellä. Eli yhteenvetona voisi varmaankin sanoa, ettei neidillä ole mummia, eikä mulla äitiä..

Pääsääntöisesti siis elämämme rullaa samoilla raiteilla, kuin viime postauksenkin aikaan. Viikkoihin on mahtunut Sirkus Finlandiaa, Ti-Ti konserttia, tanssitunteja. Itkua, naurua, raivoa ja rakkautta. 


Käytiin viime viikonloppuna lyhtypajassa neidin kanssa tekemässä lyhty. Aika liikuttava vaikka itse sanonkin.

Näillä tunnelmilla kohti halloween viikonloppua. Yritän saada pidettyä itseäni niskasta sen verran, ettei näin pitkiä taukoja pääse tulemaan.

-H-

tiistai 24. syyskuuta 2013

Pullan (ja teepuuöljyn) tuoksuinen koti

Päätin eilen kehittää neidille ja itselleni hieman iltatekemistä tälle illalle, koska jumpat jäivät neidin flunssan vuoksi väliin. Suuntasimmekin maanantai-iltana kauppaan ostamaan pullataikina-tarvikkeet. Tänään sitten kotona meitä odotti pullataikina käytyämme ensin (jälleen) Ikeassa pyörähtämässä. Neiti oli aivan innoissaan, kun sai ensin levittää itselleen jauhoja ja sitten "pyöritellä" pullia. Lähinnä neiti keskittyi taikinan syömiseen pyörittelyn sijaan, mutta väliäkö hällä. Lopuksi sai vielä ripotella pullansa päälle raesokeria ja herkut uuniin paistumaan. Iltapalaksi söimmekin sitten pullaa ja pillimehua/kaakaota. Namskis!






Perjantaina pääsin suhteellisen aikaisin töistä. T oli iltatöissä, joten lähdimme neidin kanssa käymään kaupungilla. Neiti on suuri Mimmit-yhtyeen fani, joten suuntasimme Levykauppa X:ään hakemaan juuri julkaistua levyä. Levykaupan jälkeen kävimme vielä tyttöjen kesken Arnoldsissa donitseilla. Neitikin sai herkutella ihka omalla (ensimmäisellä) donitsillaan. Ei lainkaan huono tapa viettää tyttöjen iltapäivää, vai mitä?


Lauantaina lähdimme siskon ja tämän poitsun kanssa käymään Koiramäen pajutallissa. Moni työkaveri on kyseistä paikkaa suositellut kovasti ja viikonloppuna siellä järjestettiin kurpitsakarnevaalit, joten päätimme lähteä piipahtamaan. Huikeita pajurakennelmia ja hahmoja oli joka puolella, harmi vaan, neiti koki kyseiset koristeet hieman liian pelottaviksi. Ehkä seuraavalla kerralla parempi onni. Pajutallilla myydään myös paljon erilaisia sisustustuotteita, muitakin kuin siis pajusta tehty. Olisi tehnyt mieli poistaa kaupasta paljon muutakin, ihan vain siksi, kun kaikki oli niin ihanaa ja suhteellisen edukasta. Mutta sain pidettyä järjen päässä ja ostin vain kaksi "sydänkippoa" johon suunnittelin laittavani vettä sekä kynttilöitä. Olin kuvitellut, että kelluvat kynttilät nyt ostaa mistä vain, mutta eipä niitä noin vain hankittu. Tänään sitten lopulta Ikeasta ne löysin. Ja siellä ne nyt sulostuttavat parvekettamme.

Peikkolasten päiväkoti/ Koiramäen pajutalli



Sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa liikkumaan. Ensin kävin vähän zumbailemassa. Olin kyseisen ohjaajan tunnilla kolmannen kerran ja tämä oli ehkä kaikkein paras. Ensimmäisillä kerroilla tuntui todella hankalalta, kun ohjaaja ei puhunut mitään. Tarkasti täytyi katsoa mitä ihmettä seuraavaksi. Toisaalta se oli myös todella mukavaa, ettei ohjaaja pälättänyt mitään ylimääräistä. Haaveilen kovasti, että jonain päivänä taloudellinen tilanne antaisi myöden niin, että voisin jäädä muutamaksi kuukaudeksi pois töistä ja opetella tanssimaan (kunnolla) eri lattaritansseja. 

Zumban jälkeen vuorossa oli vähän rauhoittumista bodybalancen muodossa. Tuntien välillä oli vain 5 minuuttia, mikä ainakin omalla kohdallani oli todella huono. Balancen ensimmäinen puoli tuntia meni täysin ylikierroksilla tanssimisen vuoksi, enkä meinannut millään malttaa mennä rauhallisesti liikkeitä eteenpäin. Loppua kohden onnistuin paremmin, mutta kovasti täytyi tsempata :D

Tänään kun hain neitiä päiväkodista hoitaja kertoi unikaverin odottavan lokerossa pesua varten. Heti ajattelin, että nyt on sattunut hieman mittavampi vahinko. Mutta ikävä kyllä olin totaalisen väärässä: neidin ryhmään oli saapunut ne ah niin inhottavat kutsumattomat vieraat. Saman tien aivan jäätävä psykologinen kutina alkoi päässä. Ei muuta kuin apteekkiin ostamaan tiheäpiikkinen kampa ja teepuuöljyä. Käsittelin sekä neidin että oman tukkani tavan shampoolla, johon tipautin muutaman tipan öljyä. Josko nuo vieraat tajuaisivat pysyä poissa tästä huushollista. Ajattelin aamulla vielä neidin pipoon laittaa muutaman tipan, ihan vain varmuuden vuoksi. Toisaalta olemme kuin ihmeen kaupalla selvinneet kyseisistä ällötyksistä: itse olen ollut 7 vuotta alalla ja *kopkop* kertaakaan en ole niitä kotiin tuonut ja neitikin ollut vuoden päiväkodissa. Voikun tämä hyvä tuuri jatkuisi.

Lopuksi täytyy todeta, että nyt se syksy taitaa tulla aivan todenteolla. Aivan tolkuttoman kylmä alkaa olemaan ulkona. Ja kun tämä vaihdos on tapahtunut niin nopeasti. Ihmettelen vain miten tulen selviämään talvesta, kun nyt jo tekee tiukkaa.

Tällaisilla eväillä töissä

-H-



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ihana viikonloppu

Viikonloppu on vaihteeksi tuntunut ihanan pitkältä. Olemme ehtineet tehdä vaikka ja mitä.

Perjantaina kävimme perheen kesken Itiksessä syömässä. Neiti osoitti taas hurmaavuutensa ja käyttäytyi  ravintolassa oikein esimerkillisesti sylissä olevaa servettiä myöden. Ravintolan jälkeen kävimme vielä kahvilla ja jäätelöllä.

Olimme pitkään siskon kanssa puhuneet, että pitäisi mennä Heurekaan katsomaan kuuluisaa Body worlds näyttelyä ja kuinka ollakaan, se jäi melko viime tippaan. Lauantaina päätimme sitten sinne mennä ja otimme mukaan sekä miehet että muksut. Etukäteen hieman jännitin miten neiti näyttelyn kokee ja T:n kanssa sitten sovimmekin, että mikäli siltä näyttää, niin toinen ottaa neidin sillä aikaa, kun toinen kiertää katselemassa. Aluksi neiti vaikuttikin hieman jännittyneeltä ja sylissä viihtyi suurimman osan ajasta. Mutta suureksi hämmästykseksi suhtautui "patsaisiin" oikein hyvin. Yhdet puistatukset tuli luurangon kohdalla. Pienen pienet sikiöt lasikuvuissaan (tämä hirvitti allekirjoittanutta melkoisesti) aiheutti keskustelua: "vauvalla on paha mieli, vauva nukkuu". Jepjep. Kaikin puolin näyttely oli vaikuttava. Vähän tosin petyin "patsaiden" määrään. Olin odottanut, että niitä olisi ollut enemmän, mutta toki tässä varmasti vaikuttaa paljon tuo logistiikka puoli. 

Lauantai-iltana lähdimme pikaisesti käymään vielä Ikeassa: neidin romuille piti saada lelulaatikoita. Matkaan tarttui myös neidille panda-pehmolelu. Pandan innoittamana kävimmekin neidin kanssa autossa keskustelun mitä eläimiä perheenjäsenet ovat. Neiti itse oli panda, isi oli leppäkerttu ja äiti apina. Thanks! Olin juuri keskustellut kauhukuvistani töissä kollegan kanssa, kun lapset saivat tehtäväksi piirtää perheensä eläiminä. Koska painiskelen ulkonäköongelmien kanssa, ajattelin että mikäli neiti kyseisen tehtävän joskus saa, hän varmaan piirtää äidin elefanttina tai virtahepona tms. 

Loppu viikkoni ja viikonloppu on sisältänyt paljon liikuntaa. Torstaina kävin kokeilemassa bodyjam-tuntia. Ja hah, miten pihalla sitä olikin! Muutaman kerran piti ääneen oikein naurahdella, niin koomiselta tuntui (ja varmasti myös näytti). Mutta ehdottomasti menen uudelleen ja otan kyseisen tunnin (mahdollisuuksien mukaan) säännöllisesti ohjelmistooni. Lauantaina kävin vahvistamassa keskivartaloa coressa ja sen jälkeen vähän vielä ohjattua venyttelyä. Ja kyllä hitsi vie oli rankka puolituntinen coren merkeissä. Vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta onneksi sitä aikaakin on. Tavoitteenahan on siis kroppa kuntoon 2014. Mutta ihanaa on ollut kyllä todeta, että jotain tuolla pullamössölle tuossa keskivartalon suunnalla on jo tapahtunut. Tänään olikin vuorossa vielä xyclingia ja zumbaa sekä extempore lähtö Malminkartanon jätemäelle rappusia kipuamaan ystävän kanssa. Liikuntaa liikuntaa, mutta ensi viikolla miehen opiskelu-ja työkuviot on sellaiset, etten sitten pääsekään minnekään.

Lopuksi vielä tunnelmia päiväretkestämme japanilais tyyliseen puutarhaan:





Seesteisiin tunnelmiin..

-H-

PS. Seesteisyys todennäköisesti loppuu kyllä lyhyeen, kun BB alkaa. Voi luoja, että ne ihmiset saa verenpaineet kohoamaan!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Maanantaita

Voi luoja, että ihan hävettää ja tympäsee tämä saamattomuus. Jotenkin olo on ollut viime aikoina niin väsähtänyt, hyvä että päivittäisistä askareista selviää.

Viime viikon tiistaina työnantajani järjesti Linnanmäellä yksityistilaisuuden työntekijöilleen. Päätin lähteä hurvittelemaan siskoni kanssa. Neitiä en tällä kertaa edes harkinnut ottavani mukaan, koska laitteet joihin hän pääsee on joka tapauksessa maksuttomia. Sitä paitsi kovasti houkutteli päästä itsekkin vähän laitteisiin. Joten neiti jäi T:n kanssa kotiin ja siskokset matkaan. Kovin monessa laitteessa emme ehtineet käydä, koska paikalla oli todella paljon ihmisiä. Muutamassa kuitenkin ja onneksi sää oli mitä mainioin! Pakollinen hattara piti tietenkin myös ostaa. 


Viime viikonloppuna, kun olimme T:n kanssa ystäväni häissä, neiti oli kummitätinsä (siskoni) luona yökylässä. Äiti, jonka kanssa en siis siihen mennessä ollut puhunut n. kahteen kuukauteen laittoi tekstaria ja toivoi kovasti josko antaisin suostumukseni, että sisko kävisi neidin kanssa mummia moikkaamassa. Oli kuulemma kova ikävä neitiä. Ja toki meitä muitakin.. Pohdiskelin seikkaa kovasti ja lopulta suostuin pyyntöön. Äiti sitten kovasti kiitteli sunnuntaina, kuinka oli ihana nähdä ja päläpälä. Emme edelleenkään puhuneet lainkaan, asiat hoidettiin tekstiviestein. Totesin siinä vain sitten loppu viimein, että mikäli mummi haluaa elämässämme pysyä, asioiden on muututtava. 

Viime viikolla oli isäni syntymäpäivät ja sovimme menevämme sinne sitten viikonloppuna kahville. Lauantaina suuntasimmekin sitten Espooseen. Tuntui melko kiusalliselta mennä sinne, kun äidin kanssa välit eivät ole kunnossa. Muutaman sanan siinä vaihdoin äitini kanssa, ja joka kerta kahden kesken ollessamme odotin, että hän olisi jotain kyseisestä välirikostamme sanonut. Mutta ei. Hän ei sanonut sanaakaan. Olisi toki ollut kohteliasta, että olisi pyytänyt edes anteeksi. Minkäs teet.. Eilen äiti soitti ja kertoi, että olivat ukin kanssa ostaneet neidille ne legot mistä oli ollut edellisenä päivänä puhetta. Olin siinä puhelun aikana melko niukka sanainen ja todennäköisesti puhelimen toisessa päässä siitä sitten jollain tasolla loukkaannuttiin tai jotain muuta vastaavaa, koska puhelu päättyi aika nopeasti. Minkä johtopäätöksen tästä nyt sitten vedin? Sen, että minä olen tässä se paha ihminen, joka toimii itsekkäästi tai muuten vain lapsellisesti. Mutta voi luoja, että olen vihainen! Ja pettynyt! Jospa tähän jouluun mennessä saisi jonkin ratkaisun.

Sunnutaiaamu käynnistyi meillä tyttöjen kesken. T oli lauantai-iltana lähtenyt kaverinsa kanssa kaupungille ja kotiutunut joskus aamu tunneilla. En neidin kanssa halunnut katsoa (ja odottaa), että koomapotilas sängystään nousisi ja koska ulkona oli mitä mahtavin ilma lähdimmekin läheiseen leikkipuistoon. Siellä sitten tehtiin hiekkakakkuja ja nautittiin leppoisasta aamupäivästä. Kotiin palatessamme syömään T:kin sieltä kömpi viimein ylös. Iltapäivällä lähdin naapurin kanssa zumbaamaan ja neiti sai viettää isin kanssa aikaa.



Huomenna olisikin sitten neidin päiväkodin vanhempainilta. Harmittaa, kun en (taaskaan) pääse neidin kanssa jumppaan. Viime viikko meni osaltani ohi Lintsin takia. T kertoi, että neiti oli täysin villiintynyt jumpassa, eikä tehnyt mitään niinkuin olisi pitänyt. Silmät pyöreinä kuuntelin, että onko kyseessä todella sama neiti, joka kuuliaisesti aina kanssani kuunteli ohjeet ja sitten vasta toimi. Mikä lie tyttöön mennyt :)

Mukavaa viikkoa!

-H-

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Väsynyt (ja flunssainen), mutta onnellinen

Jälleen kerran olisi sunnuntai-ilta. Eilen saimme T:n kanssa todistaa rakkaan ystäväni ja tämän miehen häitä. Kuten olen aikaisemmin kertonut, roolini ei ollut toimia tavallisena häävieraana, vaan sain kunniatehtäväksi olla kaaso. 

Jännitin tehtävääni todella paljon, välillä jopa enemmän kuin morsian itse. Häätapaamisissamme sain harmaita hiuksia, kun kyselin kukista, autosta ja muista mahdollisista asioista. Siinä hääpari sitten rauhalliseen tapaansa vastaili, ai mitkä kukat, mikä auto? Mutta kaikesta huolimatta morsiammella oli kaunis kimppu ja autokin oli mitä loistavin. Kaikki muutkin seikat oli juuri niinkuin pitikin :)

Suurin osa hoidettavista hommistani kasautui (täysin omasta syystä) viimeiselle viikolle, tai oikeastaan viimeisille päiville. Mutta sain kuitenkin kaiken hoidettua. Torstai-iltana tein hääautoon ikkunakoristeen. Pulmia meinasi tuotta suhteellisen avulias neiti, T kun ei ollut kotona opiskelunsa takia. Onneksi keksin antaa neidille oman sydämen muotoisen paperin, jota sai sitten koristella mielensä mukaan. Perfektionisti kun olen tuotti kamalasti vaikeuksia olla tyytyväinen kättensä jälkeen. Paineita loi tottakai myös se, että kyseessä on rakas ystävä ja heidän tärkeä päivä. Onneksi pari kelpuutti koristeen.

Yhdessä bestmanin ja morsiammen veljen sekä veljen tyttöystävän kanssa suunnittelimme häihin ohjelman. Olimme BM:n kanssa delekoinneet illan juonnon veljelle kera avokkinsa, meistä kumpikaan kun ei ole mikään esiintyjä. Ja hyvän delekoinnin teimmekin. Nuori pari suoriutui roolistaan hyvin ja me BM:n kanssa selvisimme ilman vatsahaavaa :D 

Omalla kohdallani esiintyminen ison yleisön edessä tuottaa paljon jännitystä. Lasten edessä homma vielä jollain tasolla toimii, mutta aikuisille puhuessani sorrun liikaa miettimään, että mitä jos kämmään, ja mitä muut ajattelee. Vaikka näin ei tietenkään pitäisi olla, pitäisi vain sanoa piutpaut moisille aatteille ja vetää vain täysillä. Ylitinkin itseni lukemalla kirkossa otteen Korinttolaiskirjeestä. Kaason puhe oli stressin aiheuttajista suurin. Vaikka en siis todella ole mikään puhuja/esiintyjä, halusin kuitenkin jollain tavalla muistaa hääparia. Löysinkin netistä Apassi-intiaanien avioliittorukouksen, jonka sitten luin juhlissa puheiden aikana. 

Ilta sujui kaikin puolin todella hyvin ja monet vieraat kehuivat hauskaa ohjelmaa. Hääparikin oli tyytyväinen, joten hoidimme siis velvollisuutemme kunnialla. Lämmitti sydäntä, kun morsiamme vanhemmat kiittelivät kädestä pitäen antamaani apua ja tukea morsiolle :') Välillä häihin liittyviä hommia suunnitellessani tunsin olevani p*skin kaaso ikinä. Tuntui, etten tehnyt yhtään mitään. Sanoinkin sen sitten morsiammelle, ja tämä sanoi, etten olisi voinut tehdä enempää ja tärkein roolini oli ollut se kuuntelija/tukija. Ihan tuli tippa linssiin. Liikutustani lisäsi vielä saamani kaason lahja! 

Olimme käyneet alkuvuodesta häämessuilla, jossa olin nähnyt erään rannekorun. Aikani korua hypistelin, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta. Ja tietenkin kaduin sitä suunnattomasti. Eilen sitten ystäväni minut huikkasi nurkan taakse ja ojensi käteeni pussukan. Ja siellä oli se rannekoru!! Ystävän tuttu oli juuri kyseisillä messuilla ollut töissä ja ystävä oli sitten hänelle soittanut ja ohjeistanut ostamaan korun. Ihana muruni!





Oli mahtavaa saada olla osana tuota tärkeää päivää. Mahtavaa oli myös tutustua uusiin ihmisiin. Kovasti ilahduin myös siitä, että sain houkuteltua T:n useaan otteeseen tanssilattialle. Myös T:n kommentti "hyvin te veditte, oli onnistunut ilta" tuntui kivalta. Flunssasta huolimatta (en varmaan kahteen vuoteen ole sairastanut ja tottakai nyt sitten piti) oloni on niin onnellinen.

Lopuksi vielä täytyy hehkuttaa perjantaina tekemäämme kirppislöytöä. Roihuvuoressa oli kyläjuhlat ja tien varret täynnä kirppismyyjiä. Työmatkalla ajoimme myyjien ohi ja bongasin erään lipaston. Heti ajattelin, että tuo sopisi neidin huoneeseen loistavasti. Äkkiä auto parkkiin ja hintaa selvittämään. Olin varautunut vähän korkeampaan hintaan ja yllätyin suuresti, kun se olikin vain 5€!! Lipasto autoon ja kotiin. Heti kun saimme uuden ihanuuden omalle paikalleen, neiti alkoi pikkutavaroilla täyttää laatikoita.



Rauhallista sunnuntai-iltaa!

-H-

maanantai 26. elokuuta 2013

Uusi viikko, uudet kujeet

Niin se uusi viikko taas käynnistyi ihanan aurinkoisissa merkeissä. Viikonloppu hurahti siivouksen ja kulttuurin merkeissä.

Perjantaina kävimme juhlistamassa miehen synttäreitä Flamingossa. Kesälomareissulta hankitut Ti-Ti-nalle käsikellukkeet mukaan ja matkaan. Voi pienen ihmisen riemua, kun tajusi pääseensä uimaan! Ja voi sitä ilon määrää, kun hän tajusi kellukkeiden ja uimapötkylän avustuksella pääsevänsä eteenpäin ja vielä niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Kasvot ylpeässä virneessä siellä sitten polskittiin ja esiteltiin taitoja taputtaville vanhemmille. Pitihän isin tottakai mennä kokeilemaan neidin kanssa muutamat liukumäet ja vastustelusta huolimatta he kapusivat siihen K3 mäkeenkin. Aivan järkyttävää kyytiä he tulivat mäkeä alas ja aiheuttivat melkoisen vesiryöpyn. Onneksi neiti ei ollut millänsäkään.

Uimisen jälkeen kävimme Amarillossa syömässä. Neiti on tottunut siihen, että ruoka-annoksemme tultua pöytään hän saa meidän lautasilta napsia ranskalaisia. T tilasi habanero-hampurilaisen ja pyysi kastikkeen kippoon erikseen. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, oli neiti napannut ranen käteensä ja dipannut sen sinne habanero-kastikkeeseen. Melkoinen metelihän siitä nousi, kun raukan huulet oli "tulessa". Onneksi se huuto sitten laantuikin myös melko nopeasti, mutta eipähän uudelleen enää halunnut sitä maistaa vaikka tarjottiin.

Lauantaiaamuna meidän piti siskon kanssa lähteä puistokirppistelemään. Suunnitelmat muuttuivat siskon flunssan takia. Jostain sainkin sitten kamalan siivousvimman ja aloinkin hikihatussa järjestelemään lakanakaappeja, pesemään ja puunaamaan. Neiti silmät pyöreinä katseli äidin touhuamista. Aamupäivä hurahtikin sitten siinä heiluessa. Neiti päiväunille ja sain hetken hengähtää sohvan nurkassa batteryn ja Serranon perheen parissa. 

Serraanon jälkeen olikin aika alkaa valmistautua illan teatteria varten. Ennen teatteria meidät oli kutsuttu työkaverin ja tämän miehen veneelle viinilasilliselle. Ei muuta kuin treffit Kauppatorilla ja lautalla kohti Suomenlinnaa. Vene teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mikä olikaan parempi tapa viettää lauantai-iltaa, kuin istua hyvässä seurassa purjeveneen kannella auringon paisteessa. Hetken jo toivoin, ettei teatteriin tarvitsisi mennä ollenkaan.

Mutta onneksi mentiin. Kävimme katsomassa esityksen nimeltä Robin Hoodin sydän. Alkuun täytyy todeta, että viini ei todellakaan sovi allekirjoittaneelle! (En siis sitä juonut litra tolkulla vaan yhden lasin vain) Jonottaessamme sisälle teatteriin ovella seisoi naamioitunut vartija (?). Jännityneen kikatuksen saattelemana kipitin muiden mukana muurien sisälle. Jossa meitä odotti toinen samanmoinen! Vartija meitä kovasti varoitteli tulevasta. Tottakai seurueeni sitten kovaan ääneen kailotti, että H:ta pelottaa. Ja taas kammottavan kikattelun kera jatkoin matkaani. Kuin pahainen teinityttö :D

Mutta voi mitkä puitteet Suomenlinnan kesäteatterissa olikaan! En aikaisemmin ollut siellä käynyt ja ainakin tuohon Robin Hoodiin kyseinen ympäristö istui kuin nenä päähän. Auringon laskettua katsomossa meinasi tulla hieman kylmä, mutta onneksi penkeille oli jaettu vilttejä. Esitys oli ihan katsottava. Muutama näyttelijöistä oli tunnetumpia, mutta suurin osa oli nuoria vielä opiskelevia lupauksia. Esitys oli melko raaka, tai ainakin itsestäni osa kohtauksista vaikutti hyvinkin kammottavilta. Esitystä ei suositeltu alle 7-vuotiaille. Ja ymmärrän kyllä miksi. Itse olisin voinut nostaa tuota ikärajaa muutamalla vuodella. Kollegani lohdutteli, että nykylapset on nähnyt ja kuullut paljon pahempaakin.. Niin kai, mutta järkyttävältä tuo silti tuntuu. 

Esityksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan, jossa kävimme pikaisesti haukkaamassa vähän iltapalaa ja sitten kotiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna siivousurakkani jatkui pyykin pesun ja imuroinnin merkeissä, mutta sen jälkeen olikin ihanaa vain olla ja nauttia sunnuntaista neidin kanssa. 

Mukavaa viikkoa siististä kodista toivottelee

-H-

torstai 22. elokuuta 2013

Vauhtia vauhtia..

Jälleen kerran aloitan tekstini päivittelemällä miten nopeasti päivät ja viikot vierähtävät. 

Tällä viikolla aloitimme tai oikeastaan jatkoimme neidin kanssa yhteistä harrastustamme lasten ja nuorten kuntokeskus Gymillä. Kävimme kevääseen asti ryhmässä jossa oli 1-2-vuotiaita lapsia ja neiti tykkäsi aivan valtavasti. Jumppaohjaaja tuli vuoden aikana tutuksi ja tärkeäksi ja taidot myös karttuivat kovasti. Vuoden aikana käytiin läpi kiipeilyä, kuperkeikkoja sekä etu- että takaperin, tasapainoiltiin ja muuta mukavaa. Päätimmekin sitten T:n kanssa, että jatkan neidin kanssa syksyllä 2-3-vuotiaiden ryhmässä. Harmiksemme saimme ilmoittautumisen jälkeen kuulla, että tuttu ohjaajamme ei jatkakkaan kyseisessä paikassa. Asian ymmärtäminen tuotti neidille kovasti vaikeuksia. Tiistaina kun lähdimme ensimmäiselle tunnille, neiti monta kertaa kyseli tuota tuttua ohjaajaa. Koita siinä sitten selittää, että siellä meitä odottaa uusi täti.

Ensimmäinen kerta oli vähintäänkin kaoottinen. Tuntimme alkoi ohjaajan esittelyllä ja samalla käytiin läpi ketä jumppaajia oli paikalla. Alkupiirissä neiti istui kuuliaisesti ja hiljaisena sylissäni, vieressä istui toinen tyttö äitinsä kanssa enemmän ja vähemmän keskittyen ja ympäri salia juoksi poika huutaen ja meluten isä perässä. Koska uudet tilanteet jännittävät neitiä kovasti, ei hän tuon ensimmäisen vartin aikana puhua pukahtanutkaan uuden tädin esittäessä kysymyksiä. Alkulämmittelyn aikana neidin liikunnan into alkoi jälleen pulputa ja sieltä ne kuperkeikatkin löytyivät. Ylpeänä neiti sitten kotiin päästyään esitteli isilleen oppimansa sillan (rapukävelyasennossa peppu ylös) ja kertoi mistä löytyy kyynärpää. 

Itselleni jäi hieman vielä ennakkoluuloja tuosta uudesta tädistä. Toki myönnän, että tilanteeseen vaikuttaa se, että tunsin edellisen ohjaajan jo ennen kuin aloitimme Gymillä. Uusi ohjaaja vaikutti vähän epävarmalta. Mutta toisaalta, omassa mielessäni on hyvin elävästi edelleen ensimmäinen tuntini jumppaa ohjaamassa. Kun kaikki jännitti ja mielessä pyöri vain mitä nuo äidit ja isät ajattelevat. Joten annettakoon se anteeksi. Avoimin mielin vain ensi viikkoa odottamaan :)

Omista jumpistani puheen ollen, nekin käynnistyivät keskiviikkona. Kirjoitin aikaisemmin vähäisistä osallistujista sekä omista huonoista fiiliksistäni. Olin niin hajalla, että laitoin koordinaattorille viestiä ja tiedustelin oliko hän saanut jotain palautetta jumpistani. Hän kovasti rauhoitteli ja kertoi saaneensa vain positiivista palautetta (JEE) ja epäili osallistujien vähyyden johtuvan nykyisestä trendistä harrastaa hieman "erikoisempia" lajeja. Hmm.. Mahdollisesti. Keskiviikko sitten koitti ja jännityksellä odottelin jumppareita saapuvaksi. Olin facebookin kautta yrittänyt haalia lisää porukkaa, ja sainkin muutaman houkuteltua. Yllätyin kovasti, että niiden kuuden ilmoittautuneen lisäksi paikalle saapui neljä ylimääräistä eikä kukaan niistä ollut sieltä FB:n kautta jumpasta kuulleita. Jeij! Toinen ryhmäni ei sitten ollutkaan niin suksee, paikalle saapui kolme lasta.. Leiki niiden kanssa sitten jotain tervapataa.. Toivottavasti tuo toinen ryhmä pysyisi yhtä runsaslukuisena sekä tuohon toiseen ryhmään tulisi lisää lapsia.

Tänään kävimme Rautatientorilla Herkkujen Suomi-tapahtumassa. Neiti oli aivan onnessaan kaikista mahdollisista maistiaisista. Kaikki maistui kuulemma hyvälle. Kauhea nälkähän siinä tuli, kun haisteltiin erilaisia tuoksuja. Päädyimme sitten ostamaan eräältä kojulta Uudenmaan burgerin T:lle sekä muikkuja neidille ja minulle. Neiti nauraa räkätti muikun mutustelun välillä ja sai kanssaihmisiltä hymyileviä katseita.

Rauttikselta suuntasimme vielä Kalasataamaan Teurastamolle Helsinki Night markettiin. Joka puolella oli aivan tolkuttomasti ihmisiä ja kehuimme kovasti itseämme, että olimme jo syöneet. Jokaiselle myyntikojulle oli kymmenien metrien matkat. Neiti pääsi karuselliin pyörähtelemään ja mikäs siinä oli ollessa: neiti nautti ja aurinko paistoi. Hieman harmitti, että jouduimme lähtemään melko pian kotiin, huomennakun täytyy taas töihin mennä ja meillä on se aikainen aamu (työt alkaa 7:30).

Huomenna suuntaamme päiväkodin jälkeen juhlistamaan T:n syntymäpäiviä. Ajattelimme mennä Flamingoon uimaan :) Lauantai hurahtaakin ensin siskon kanssa puistokirppiksellä toivottavasti huima tili tehden ja illalla menemme työpaikan naisten kanssa Suomenlinnaan katsomaan Robin Hoodia. Mukava viikonloppu siis tiedossa, toivottavasti sää suosii.

Tekstejäni on muuten katselty yhteensä yli tuhat kertaa, wau! :D

-H-

lauantai 17. elokuuta 2013

Viikonloppua

Käsittämätöntä, että taas on viikonloppu! Viime viikko kului niin hujahtaen, ettei voi ymmärtää. T on koko viikonlopun töissä, tänään neidin ollessa päiväunilla, huomasin oikeasti miettiväni mikähän päivä mahtaa olla. Ei tunnu ollenkaan viikonlopulta, kun T ei ole kotona. Hetkellisesti epäilin jo itse eläväni väärässä päivässä ja lintsaavani töistä :D

Töissä oleminen sujuu (taas) rutiinilla, eikä ahdista lainkaan. Eskariryhmässämme aloitti monta uutta lasta ja perhettä ja kaikki on sujunut aivan loistavasti. Ihania muksuja! Tiistaina, kun koulut alkoi, talossamme julistettiin lipun noston ja Maamme-laulun merkeissä työrauha sekä lapsille että aikuisille.

Kävin kokeilemassa keskiviikkona Satsissa Trigger point-nimistä tuntia. Aikaisemmin pumpissa ollessani huomasin oikeassa olkapäässäni olevan outoa kireyttä, hauiskäännöt ja dippaukset tuntui toispuoleisesti todella pahalta. Ohjaaja vinkkasi tuosta triggeristä ja pitihän sitä sitten käydä kokeilemassa. Ja hyvä että kävin! Trigger pointissa kehon trigger pisteitä hierotaan pallon ja eräänlaisen "nystyrätuubin" avulla. Jalat käytiin reisiä myöten läpi ja voi jessus että se otti kipeää! Hampaat irveessä ähisin ja puhisin lattialla muiden joukossa. Tunnin alussa tehtiin muutama liikkuvuustesti, joka toistettiin tunnin lopussa. Ja huomasin jo ensimmäisen kerran jälkeen muutoksen olkapäässäni. Ensi viikollekin on nyt sitten varattu paikka tunnille.

Olen jo muutaman vuoden toiminut jumppaohjaajana Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Ensi viikolla olisi taas kausi käynnistymässä ja jumppakoordinaattori laittoi lapsilistat tänään sähköpostiin. Ja voi masennus! Toiseen ryhmään oli ilmoittautunut kuusi lasta ja toiseen vain kaksi!! Fiilikset meni täysin miinuksen puolelle ja koska olen melko spekuloiva ihminen, päättelin huonon osallistujaprosentin johtuvan tietenkin ohjaajan surkeudesta. T yritti lohdutella, että päiväkoti ja koulu on vasta alkanut, ihmiset ei ole vielä "herännyt". Mutta tiedä häntä.. Toivottavasti lapsia tulisi muutama lisää, niin ryhmät saataisiin toteutettua.

Ihanaa, kun neiti alkaa koko ajan olemaan seurallisempi ja puheliaampi. Olimme torstaina lähdössä lähellä olevaan puistoon elojuhliin. Lähteminen kesti ja kesti ja jossain vaiheessa sanoinkin neidille, että "ihan kohta äidillä palaa pinna". Neiti siinä hetken sitten tutkiskeli kasvojani ja kysyi "missä äidin pinna on"? Yritä siinä sitten pitää pokkaa. Iltapalalla kävimmekin keskustelun, että "äiti ei ole nainen, äiti on prinsessa". Näin siis meillä. 

Asiat oman äitini kanssa eivät ole menneet suuntaan tai toiseen. On päiviä, kun en mieti kyseistä asiaa ollenkaan ja päiviä, kun mikään muu ei päässä pyörikään. Sisko koittaa kovasti patistella siihen keskustelun suuntaan. Tylsää, että hän(kin) joutuu tästä asiasta ottamaan paineita. Voi kunpa kaikki olisi niin mustavalkoista. ARGH!!

Eilen käytiin vuokraamassa "21 tapaa pilata avioliitto". Yllätyin positiivisesti, se oli oikeasti hyvä elokuva. En muista koska olisin viimeksi nauranut ääneen elokuvasta johtuen. Pitkään aikaan emme ole suomalaisia leffoja katsoneet. Monia on pitänyt katsoa, mutta jostain kumman syystä ne on edelleen katsomatta. 

Ystävän häät lähestyvät kovaa vauhtia, vielä olisi pari viikkoa H-hetkeen. Morsian on kumman rauhallisen, mutta oma paniikki alkaa nostaa päätään. Puhetta pitäisi alkaa suunnittelemaan. Jännittää! Polttarikuvienkin kanssa kävi vähän heikosti. Laitoin tytöille viestiä, että lähettäisi kuvat, niin voisi teettää kuvat ja koota albumi. Noh, muutaman kuvan sainkin ja loput kuvat hävisivät erään tytön kännykän mentyä rikki. Ja hän kun oli juuri se, joka näpsi kuvia kaikkein eniten. Harmittaa aivan vietävästi!

Huomenna toivottavasti ei sada vettä ja päästäisiin Linnanmäelle. Tänään piti lähteä Hämeenlinnaan Keskiaikamarkkinoille, mutta tuon märän sääilmiön vuoksi emme sitten lähteneetkään. 


Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-H-

perjantai 9. elokuuta 2013

Elämän suurien kysymysten äärellä

Viimeisen kuukauden ajan olen ollut puhumatta äitini kanssa. Niin kauan kuin muistan, äiti on tukeutunut pulloon.. Ja usein. Ja paljon. Eli voisi sanoa, että hän on alkoholisti. Syy kuin syy, aina siihen löytyi läheltä ratkaisu.

Nuorempana tuo ei tuntunut niin suurelta asialta, varsinkaan viikonloppuisin. Olihan se kiva päästä kaverin luo yökylään isän ollessa siskon kanssa mökillä. Tai vaihtoehtoisesti saada se kaveri meille yökylään ja viettää ilta kahdestaan kaverin kanssa. Jossain vaiheessa äidin jäädessä työttömäksi se ei ollutkaan enää niin siistiä, ettei koulun jälkeen voinut viedä kavereita kotiin, kun ei tiennyt mikä siellä odottaa..

Enemmän ja vähämmän olen aikuistumiseni aikana tätä asiaa mielessäni käännellyt ja väännellyt. Äiti on niin monia siltoja sukulaisiinsa polttanut tuon kuningas alkoholin takia, ja välit omaan tyttäreen alkaa olemaan myös vaakalaudalla. Kuinka monestikaan sovitut tapaamiset on peruuntunut äidin ollessa kännissä/krapulassa. Tai kuinka usein hän on muka skarpannut ja tullut paikalle vaikka kaikki tietää mikä totuus on. 

Ollessani synnyttämässä neitiämme maailmaan, äidillä oli parempaa tekemistä. Synnytykseni oli todella rankka, joten olisi ollut ihanaa saada sen jälkeen tukeutua omaan äitiin. Äiti ei myöskään ensimmäistä lapsenlapseansa tullut sairaalaan tapaamaan. Neidin ensimmäisinä elinpäivinä tytöllä epäiltiin olevan downin syndrooma. Testit tehtiin, ja neiti osoittautui täysin terveeksi. Tätä en ole koskaan äidille voinut kertoa, koska hän olisi sen "murheen" myötä saanut jälleen syyn tarttua pulloon. 

Oltuamme muutaman päivän vastasyntyneen kanssa kotona, äitini suvaitsi soittaa kuin mitään ei olisi tapahtunut (niinkuin aina) ja kyseli kuulumisia. Tiedusteluuni minkä takia hän ei aikaisemmin ollut soittanut tai tullut käymään sain vastaukseksi, että hänellä oli ollut pa*ka päivä. Ai niinkö? Itse makasin sairaalassa pahasti revenneenä mahdollisen down-vauvan kanssa. 

Välimme on näiden kahden vuoden aikana olleet välillä huonot, välillä paremmat. Äiti on ollut neitiä hoitamassa neidin ollessa sairas, ettei meille olisi tullut juurikaan poissaoloja töistä.

Tilanne kärjistyi huippuunsa ystäviemme 10-vuotis hääjuhlien aikaan, josta olenkin vähän kertonut. Äidin piti tulla tyttöjä hoitamaan. Onneksi tosiaan tunnen tapauksen, joten meillä oli se varasuunnitelma. Keskiviikkoiltana äiti lähti kyydillämme pois mökiltä ja sovittiin sitten, että hän tulee jo perjantaina meille siskoni kyydillä. No ei tullut. Torstai-iltana koitin hänelle soittaa, mutta ei vastannut puhelimeen. Siskolle sanoi olleensa nukkumassa. Just. Perjantai-iltana äiti soitti ja hyvä kun sai sanaa suustaan. Tein hänelle selväksi, ettei hän todellakaan ole tulossa lapsenvahdiksi, ja siinä sivussa ilmoitin myös, ettei hänen takiaan päästä juhliin ollenkaan. Siinähän sai kärvistellä.

Muutama päivä juhlien jälkeen kuulin, että äiti oli (kännissä tietenkin) murtanut jalkansa. En tehnyt elettäkään, että olisin muuttanut suunnitelmia päästäkseni häntä sairaalaan katsomaan. Emme myöskään ole noiden tapahtumien jälkeen puhuneet.

Viime viikonloppuna tuli viesti, jossa hän pyysi anteeksiantoa ja että saisi joskus nähdä vielä neitiä. Minkä takia minä olen se, jonka täytyy aina unohtaa ja antaa anteeksi? Mikäli nyt taas "unohtaisin", ei menisi kauaakaan, kun tulisi taas uusi vastaava tilanne. Ikävää neidillekin koittaa selittää miksi mummi ei olekaan mökillä. Ei aikuinen ihminen voi kadota pienen lapsen elämästä noin vain ja palata kuukauden päästä, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

En todellakaan enää tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Tai ajatella. Toiset ovat sitä mieltä, että pitäisi koittaa puhua. Mitä se puhuminen muka muuttaa? Jos vika on kaikissa muissa paitsi asianomaisessa itsessään. Ja ihan kuin tästä ei olisi jo puhuttu.. Ja toiset ovat sitä mieltä, että ihminen, joka aiheuttaa elämässä enemmän negatiivista kuin positiivista ei ole säilyttämisen arvoinen. Tälläkin hetkellä tiedän äitini toivovan, että voisimme puhua. Mutta luulen, etten ole siihen valmis.. Enkä tiedä olenko koskaan..

Monet kerrat olen asian tiimoilta itkenyt ja raivonnut. Ja monta kertaa tulen varmasti vielä niin tekemäänkin. Mutta miten korjata luottamus, joka on niin monesti särkynyt.

Tämän asian kirjoittaminen kevensi hieman taakkaani. Kenties jonain päivänä tähän saadaan jokin ratkaisu..

-H-

torstai 8. elokuuta 2013

Perusarkea

Niin se arki sitten käynnistyi. Maanantaina heti kun avasin työpaikan oven fiilikset kohosivat ylöspäin. Ei se onneksi ollutkaan niin paha kuin sunnuntai-iltana tuntui. Tiimini ihanat naiset muistuttivat työni hyvistä puolista ja lapsiakaan ei ollut kuin kourallinen, eli loman jälkeinen pehmeä lasku oli valmis.

Neitikin jopa jäi päiväkotiin kuin vettä vain. Ihan kuin ei olisi sieltä poissa ollutkaan. Mikä on tietenkin todella ihana asia, ettei tarvitse töissä sitä murehtia. Tiistaiaamuna neiti tosin ilmoitti, ettei halua päiväkotiin, mutta hyvillä mielillä sinne kuitenkin sitten taas jäätiin.

Tämän ja huomisen päivän olemmekin neidin kanssa kotona. Kolmen päiväkotipäivän jälkeen neiti sai heti jonkun flunssapöpön ja tässä sitä sitten ollaan. Kumma juttu, että kuusi viikkoa meni ilman pöpön pöpöä ja sitten heti arkeen paluun kunniaksi se pamahtaa. 

Tällä viikolla olen käynyt ahkerasti jumpissa, ainoastaan eilen pidin välipäivän, mutta muuten olen joka päivä jossakin ollut. Huomista bodypumpia vielä pohdiskelen. Tarkoitus olisi lähteä huomenna mökille. Ennen sairaslomaa olimme ajatelleet lähteä vasta töiden ja jumppani jälkeen, mutta T pääsee todennäköisesti hyvissä ajoin pois töistä, joten en tiedä onko "järkeä" jäädä odottelemaan sitä illan tuntia. Vaikka kovasti kyllä haluaisin mennä. Noo onneksi on huominen aamupäivä aikaa pohdiskella mitä teen :)

T ja siskon mies ovat suunnitelleet pitävänsä huomenna mökillä pieni muotoiset kahden hengen rapujuhlat. Voi olla, että itsekin niihin osallistun yhden ravun verran. En ymmärrä mikä niissä ravuissa oikein kiehtoo. Kamala homma ja nyhräys pienen ravun kimpussa. Paljon et siitä saa syödyksi ja jälkeen jää vain kammottava sotku. Nämä on taas niitä makuasioita :)

Näihin tunnelmiin.. Hyvää viikonloppua kaikille!

-H-

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kaikki hyvä loppuu aikanaan..

Huomenna se koittaa. Nimittäin paluu arkeen. Kuuden viikon kesäloma hujahti kuin siivillä. Toisaalta tuntuu, että lomalla ei olisi saanut mitään aikaiseksi. Toisaalta taas tuntuu, että olisi ollut vielä pidemmänkin aikaa lomalla. Vaikka onhan puolitoista kuukautta melko pitkä loma ;)

Joku fiksu sanoi viime viikolla telkkarissa, että mikäli töihin paluu loman jälkeen ahdistaa, merkitsee se täydellistä töistä irroittautumista. Ja voin kuulkaa kertoa, että kyllä ahdistaa!! Yleensä loman jälkeen olen palannut töihin innoikkailla fiiliksillä. Jopa hoitovapaan jälkeen puhkuin intoa ja odotin töihin paluuta.

Mutta en nyt. Kauhulla odotan aamuheräämisiä ja ylipäätään sitä kaikkea mitä töissä oleminen pitää sisällään. Neidin puoli omaisuutta pitää taas raahata päiväkotiin. Onneksi tyttö itse on koko tämän viikon puhunut innoissaan päiväkodista ja kavereistaan. Tämä hieman lieventää paniikkia. Tiedä sitten mitä huomisaamu tuo tullessaan, kun hipsin neitiä herättelemään.

Työstäni pitävänä ihmisenä tämän hetkiset fiilikset tuntuvat pelottavilta. Mitä on tapahtunut? Tai tapahtumassa? Onko todella noin, että irtautuminen on vain ollut niin voimakas. Toivon koko sydämestäni, että työinto löytyy jostain. Ja eiköhän se löydykin. Työkaverini on niin mahtavia, että mikäli tämä syksy on ollenkaan viime toimintakauden kaltainen, naurulta ei voi välttyä.

Olen viime viikkoina oikein kunnolla ryhdistäytynyt ja alkanut käymään jumpissa aktiivisemmin. Olen pyrkinyt 2-3 kertaa viikossa käymään erilaisilla tunneilla. Yhdeksi suureksi suosikiksi on nousut Absolution, 30 minuuttia sellaista keskivartalorääkkiä, että oksat pois! Jos tuolla ei tuloksia synny, niin ei sitten millään. Tokihan tietysti se ruokavaliokin.. Köhköh.

Tänään kävin kokeilemassa Bodybalancea, joka on sekoitus joogaa, tai chi:ta ja pilatesta. Ja täytyy sanoa, että pidin kovasti. Jooga ja pilates tuntuu hieman haastavilta, koska se hengitys on siinä niin suuressa roolissa. Ja molemmat on melko hidastempoisia. Mutta tuo balance tuntui omalta. Tempo oli nopeahkoa, ja hengityksen merkitystä ei liioin korostettu. Menen ehdottomasti vielä toisenkin kerran.

Olen myös löytämässä sisältäni pientä nyrkkisankaria. Innostuin kokeilemaan salilla nyrkkeilysäkkiä, ja huh, miten se oli hauskaa! Napit korville, hyvää musiikkia soimaan ja ei muuta kuin antaa heilua. Aikaa ennen neitiä, kävin säännöllisesti salilla kuntonyrkkeilyssä. Täytyykin selvitellä onkohan SATSissa mahdollisuutta päästä mätkimään. Kesäkunto 2014, täältä tullaan. Ehkä ;)

Täytyykin tästä lähteä etsimään vielä neidin loput tavarat kasaan. Työavaimetkin olisi kova juttu. Hyvää lomaa niille, joilla se alkaa/jatkuu. Ja tsemppiä töihin paluuseen niille, joilla se huomenna on edessä.

-H-

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Loma lähenee loppuaan

Unikoulu postauksesta rauhoittuneena ja viimeinkin kesälomareissuista kotiutuneena voinkin kertoa miten viime viikko sujui kokonaisuudessaan. Koska raivo on purettu aikaa sitten kirjoituksen muodossa, voin keskittyä niihin mukaviin asioihin.

Lauantaiaamuna lähdimme Ruoholahteen katsomaan suuria purjelaivoja Tall ships race-tapahtumaan. Koska (tyhmyyksissämme) lähdimme kulkemaan kohti Verkkokauppaa, paljon laivoja jäi näkemättä, suurin osa ajastamme, kun meni siihen että "käväisimme" Verkkokaupassa. Pääsimme siellä sentään näköalatasanteelle, mistä avautui kauniit näkymät merelle ja laivoille päin. Neitikin piti laivojen katselusta ja ihmisvilinästä huolimatta viihtyi hyvin.

On ne laivat kyllä upeita, ja ne miehet niissä puvuissa ;) Sitä ei aina oikein ymmärräkään, miten suuria nuo alukset onkaan. Ja miten paljon niissä varmasti on hommaa! Muutaman laivan purjemastoihin oli kiivennyt ihmisiä availemaan purjeita, ja se ei ollut mikään ihan helpon näköinen homma. Varmasti asiaa ei nopeuttanut mastoissa miehistön kera keikkuvat amatöörit, mutta joka tapauksessa. Itse saattaisin juuri ja juuri päästä mastoon laivan ollessa satamassa, mutta en todellakaan aluksen ollessa merillä.






Ennen kuin suuntasimme tätini mökille, piipahdimme yhden yön ukin (isin) luona mökillä. Tämä sovi vallan mainiosti, koska mökkimme sijaitsee Vihtijärvellä, eli matkan varrella Orivedelle mentäessä. Kävin ostamassa neidille ikioman marjanpoimurin, sellaisen lasten version, ja päätimmekin laittaa poimurin heti testiin. Ei muuta kuin verkkarit päälle ja metsään.

Poimurilla poimimisesta ei tullut yhtään mitään, ja pienen suostuttelun jälkeen mieheni, T, saikin kaapattua poimurin itselleen. Neiti tyytyi napsimaan marjoja käsi voimin. Ja voi sitä riemua mikä siitä syntyikin! Neiti söi monta kourallista marjoja suoraan tertuista ja tutki muutenkin ympäröivää luontoa. Jossain vaiheessa huomasin, että T ja ukki olivat jonnekkin hävinneet. Eiväthän he toki kaukana olleet, mutta pieni paniikki siinä meinasi iskeä, kun seisoo hiljaisuuden ympäröimänä 2-vuotiaan neidin kanssa keskellä metsää, eikä kukaan vastaa vaikka kuinka huutaa. Neitikin jossain vaiheessa päätti kiljahtaa, ja totesi sen jälkeen että, "minä kiljuin isille". Jep, huomasin :)

T:stä en niinkään ollut huolissani, mutta kun ukki ei vastannut, niin pieni hysteria meinasi vallata mielen. Hän kun on toipumassa puoli vuotta sitten saamastaan sydänkohtauksesta ja ohitusleikkauksesta.. Viimein kadonneet lampaat saatiin takaisin ja aloitimme kotimatkan. 

Jokunen  mustikka tullut syötyä?

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, suuntasimme Orivedelle mökkeilemään. Teimme tädin ja neidin kanssa pieniä kävelyretkiä ympäri lähimaastoa, ja olin yllättynyt miten ketterästi neiti käveli muhkuraisessa maastossa. Neidin muksahtaessa nurin hän totesi, että "minä kaaduin" ja seuraavassa lauseessa "minä nousen täältä ylös". Täytyykin (taas) alkaa suunnittelemaan vakavasti sitä retkeä Uutelaan, mikä on syystä tai toisesta jäänyt tekemättä. 

T kävi tädin miehen kanssa laskemassa sunnuntai-iltana verkot järveen ja jännitimme mahdollista kalasaalista. Seuraavana aamuna he sitten lähtivät verkkoja nostamaan, ja olihan siellä reilusti kalaa: 5 kohtalaisen kokoista kuhaa, 7 suurta ahventa ja muutama lahna. Lahnat vietiin naapuriin rapusyötiksi ja suurimman osan muista kaloista otimme mukaamme mummulaan savustettavaksi. Ikävä kyllä kalat osoittautuivat niin mudan makuisiksi, että jäivät syömättä. 

Pohjanmaalle päästyämme tartuimme tiistaina remonttihommiin. T epäili, että talomme katto vuotaa, ja harmiksemme epäilyt osoittautuivat oikeiksi. Onneksi vuotaminen (todennäköisesti) on niin pientä, että kattoremonttiin ei tarvitse ryhtyä kuin aikaisintaa ensi kesänä, mahdollisesti vasta kahden vuoden päästä. T alkoi selvittämään olisiko kattoa mahdollisista korjata pelkkien saumojen kohdalta, mutta meidän tuurilla koko katto on tietenkin vaihdettava. Voi sitä rahanmenoa! 

Talo on kyllä kaunis ja aivan upealla, (ainakin omasta mielestäni) kylän kauneimmalla paikalla. Mutta hitto soikoon, kun tympäisee, että kaikki aika mitä Pohjanmaalla vietetään, menee tuon ihanuuden remontointiin. Ja kun ei tietenkään riitä, että yksi kohta korjataan, vaan se myötä paljastuu aina uusia epäkohtia. Argh! 

Näkymää takapihalta joelle
(Toki rantaa täytyisi hieman raivata, ja T:llä on sinne jo huimat terassi ja savusauna suunnitelmat tulevaa varten)

Remontinkohteeta oli tällä kertaa siis talon yläkerta, jossa ei ollut koko matkalla lattiaa. Teimme piirujen päälle harvalaudoituksen, ja kyllä, allekirjoittanut oli siellä itsekin vasara kädessä. Laudoituksen jälkeen laitoimme lautojen päälle rautakaupasta keräämiämme laminaattilevyjä. Mikään järin kaunis ratkaisuhan tuo ei ole, mutta näkeehän ainakin, että kuinka paljon se katto loppu viimein vuotaa.




Keskiviikkona vuorossa olikin retki Power Parkiin T:n pikku siskon ja -veljen kanssa. Ystävämme Helsingin kodin naapurista olivat suuntaamassa kesälomareissunsa yhteydessä samaiseen paikkaan, joten treffit oli sovittu heidän kanssaan. Siellä neidit menivätkin laitteesta toiseen, lähes koko ajan kahdestaan. Ei ollut vanhemmille tilaa (saatika tarvetta) suurimpaan osaan laitteista. Siellä haikein mielin katsoin, kun neiti hurvitteli ystävänsä kanssa, ilman että olisi osoittanutkaan kaipaavansa äitiä turvaksi. Niin ne pienet vaan kasvaa.



Emme aikuisten kesken ottaneet rannekeita lainkaan. Muutamaan laitteeseen oli silti päästävä, joten ostimme kertalippuja. Power Parkin puinen vuoristorata on ehdoton klassikko, joten siihen oli päästävä! Ja se olikin juuri niin hyvä (ja hurja) kuin muistinkin. Päätin ostaa vielä toisenkin lipun, jotta pääsisin 75 metriä korkeaan vapaa pudotus laitteeseen. Siinä sitten vuoroani odottelin, kunnes laite suljettiin liian voimakkaan tuulen vuoksi. En jäänyt odottelemaan tuulen laantumista, joten nappasin T:n pikkuveljen 
mukaani erääseen toiseen vuoristorataan, ja se oli virhe! Kuumasta päivästä ja syömättömyydestä johtuen pääni ja sisuskaluni menivät totaallisen sekaisin ja huono olohan siitä tuli. Pitkän aikaa istuskelin pää polvissa ja voin huonosti. Oloni koheni vasta takaisin mummulaan päästyäni, kun olin tunnin verran köllöttänyt sohvalla ja juonut monta lasia vettä. Ei tule vanhuus yksin :D

Torstaina kotimatkalla aloimme ihmettelemään ennen Lahtea autosta kuuluvaa järkyttävää pörinää. Pysähdyimme eräälle taukotuvalle tarkistamaan tilannetta, ja kas, pakoputkihan se oli irronnut. T siinä sitten viritti hätäratkaisuna putkeen rautalanka kiinnitystä, ja loppu matkamme teimme huimassa 90km/h vauhdissa. Ikinä ei ole moottoritiellä niin moni auto meitä ohittanut kuin tuolla matkalla. Ja kyllähän ne päätkin kääntyi, kun auto pörisee kuin suihkukone, eikä liiku minnekään. Tänään lähetinkin T:n ja neidin mökille pakoputkea korjamaan ja jäin itse kotiin (nukkumaan), koska..

Eilen oli viimeinkin ne kauan odotetut ystävän polttarit! Pientä viime hetken stressiä perjantai-iltana aiheutti, kun kaksi seurueeseen kuuluvaa henkilöä viime hetkellä ilmoitti, ettei ole osallistumassa mukaan. Ei siinä mitään, mutta ei he eivät myöskään olleet maksaneet sopimaamme summaa. Yllättäen budjetista puuttuikin 100€ ja sitä siinä sitten muiden kanssa käännettiin ja väännettiin. Loppu viimein saatiin järkeiltyä mistä puuttuva raha saataisiin ja homma oli valmis.

Lauantai käynnistyi osaltamme 11:30. Olimme sopineet treffit Rautatieasemalle, josta suuntasimme Koffin puistoon kuohuviinin kanssa juhlakalua odottamaan. Siskoni haki ystäväni kotoaan silmät sidottuna ja toimitti sovittuun paikkaan. Side pois silmiltä, vihje käteen ja ohjeita seuraamaan. Ystävän lähestyessä, juoksimme piiloistamme ja kilistelimme puistossa auringon helliessä. 

Puistosta lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, tankotanssia. Olin varannut meille tunnin Rock the pole nimisestä paikasta, jonka kuvittelimme olevan Lönnrotinkadulla. No eihän se ollut siellä päinkään! Sähköpostissa oli allekirjoituksessa ollut vanha osoite! Fu*k! Ei muuta kuin netistä uusi osoite ja kohti Kaisaniemeä. Onneksi meillä oli hyvin aikaa joten ehdimme sovittuun aikaan paikalle. Kaisaniemessä ihmettelimme tanssipaikan sijaintia, Rock the pole kun sijaitsee kerrostalossa, kuin kenen tahansa kotioven takana.



Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt tankotanssimassa, ellei baaritankoilua lasketa ;) Tankoilu oli ehdottomasti kokeilun arvoinen juttu, miksei sitä uudelleenkin voisi mennä. Mutta voi luoja miten vaikeaa ja rankkaa se on?! Ilman minkään näköisiä käsivoimia, muutamat liikkeet jäivät kohdaltani lähinnä säälittäviksi yrityksiksi, mutten antanut sen haitata menoa. Kaikilla oli hauskaa, ja muiden onnistuessa hurrattiin ja taputettiin. Tehtiin siinä jopa pieni koreografia, jonka ohjaaja tunnin lopuksi kuvasi. Taksissa oli mukava sitä videota katsoa, pienin ennakkoluuloin. Mutta ainakin pieneltä kännykännäytöltä se näytti yllättävän hyvältä!

Tanssimisen jälkeen suuntasimme Vantaalle erään seurueemme tytön vanhempien kotiin saunomaan ja syömään. Olimme varanneet sinne kanasalaattiainekset ja patonkia, sekä levitteitä. Netistä olimme etsineet kotitekoisten kasvonaamioiden ohjeita, ja toteutimme naamion, johon tuli kananmunaa sekä hunajaa. Naamio-ohjeita löytyy tuolta. 

Kananmuna aiheutti muutamille pieniä ennakkoluuloja, ja litkun levittäminen olikin melkoinen operaatio. Lopulta saimme kaikille naamiot kasvoille ja siinä sitten odoteltiin, että ne kuivuvat. Naamion kuivuessa haju ei ole mikään kovin miellyttävä, mutta pesun ja saunan jälkeen kasvot tuntuivat ihanan pehmeiltä. Luulen, että tuota ohjetta, ja miksei muitakin, tulee varmasti vielä kokeiltua.

Saunan ja syömisen jälkeen annoimme polttarisankarille eteen savea, tehtävänä oli muovailla savesta unelmien prissin. Hieno luomushan siitä syntyi ja morsion (ja sulhasen) yllätykseksi kyseinen patsas tullaan huutokauppaamaan häissä. Hih!

Pikku hiljaa aloimme valmistautumaan iltaa varten ja sitten suuntasimmekin tilataksilla takaisin Helsingin keskustaan. Juhlakalulle puettiin päälle toppi, johon hän sai vastaantulevilta ihmisiltä kerätä ohjeita hyvään avioliittoon, sekä miehelle että naisille. Miehet olivat erittäin halukkaita antamaan ohjeita, mutta kaikkia yllätti suuresti naisten haluttomuus. Yllättävän moni muutenkin suhtautui meihin hyvin negatiivisesti, vaikka täysin sivistyneesti ja kohteliaasti heitä lähestyimme. Pyh te suppeat ihmiset.

Kun neuvoja oli saatu tarpeeksi, menimme Pataässään. Morsian esitti meille Kaija Koon "Kuka keksi rakkauden". Meidänkin piti "Sata salamaa" juhlakalulle, mutta koska Patis on melko suosittu paikka, emme jääneet jonon vuoksi vuoroamme odottamaan. Illan piti päättyä Rymy-Eetuun ja pöydillä tanssimiseen, mutta Eetun ollessa kesälomalla, päätimme mennäkin Bakersiin. N. kahden aikaan aamuyöllä seurueemme alkoi hipsiä kohti kotia ja ihana päivä ja ilta oli saatettu kunnialla loppuun. Ystävä oli onnellinen saamistaan polttareista ja muistoista, ja sehän on pääasia. Nyt vielä kuukauden verran odottelua, että pääsee juhlimaan nuoren parin häitä <3

Öinen Helsinki Hakaniemen sillalta

Tämä päivä onkin siis osaltani mennyt nukkuessa, lievästi harmittaa, kun ilmakin olisi ollut noin kaunis, mutta minkäs teet. Ensi viikko neidin kanssa vielä lomaillaan, ja sitten alkaa arki.

Lopuksi vielä, katsokaan kallojani! Sieltä ne pikku hiljaa nousevat :)