sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viikonloppu terveisiä

Aurinkoista äitienpäivää kaikille!

Meidän äitienpäivä käynnistyi herätyskellon soidelle klo 8:00. Neiti toi päiväkodissa maalaamansa äitienpäivälahjan ja muutama viikko sitten isänsä kanssa koristelemansa kangaskassin sänkyyn. Melkein ehdin niitä ihastella, kun tyttö jo nappasi kummatkin itselleen ja totesi että "minun". Ei siinä mitään, kiitos vaan lahjoista :) Mies oli työn puolesta saanut kutsun Linnanmäelle yksityistilaisuuteen, kello oli soimassa jotta ennätämme sinne. Ei muuta kuin aamutoimet käyntiin ja menoksi. Yllättävän lämmin sää suosi meitä koko huvittelun ajan ja neiti nautti laitteista. Mukava äitienpäivä siis vietetty.


Perjantainen Tavastian keikka oli aivan huikea. Antti oli niiin hyvä. Taidanpas joutua hommaamaan tuon uuden levyn miehen iloksi cd-hyllyyn. Ja vilahtipa yleisössä ah niin ihana Marko Keränenkin ;) Keikan jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa Vuosaareen erääseen "yökerhoon", jossa ilta jatkui tanssien ja nauraen hieman liian myöhään. Kolmen aikaan hipsin kotiin lintujen jo laulaessa, onneksi sentään ennen aurinkoa. Neiti suopeasti antoi aamulla nukkua jopa kahdeksaan, ilman ylimääräisiä heräämisiä. Isiä tosin oli muutaman kerran ennen saapumistani häiriköinyt, mutta sehän sopii mulle. Aamusella siskoni soitti ja kyseli seuraksi SnadiStadiin. Häädin sinne sitten isin ja tyttären ja jäin itse kotiin siivoamaan. Tartuin reippaasti parvekkeen tyhjennykseen ja siivoukseen ja sainkin sen näyttämään jopa inhimilliseltä. Voi luoja miten paljon sinne olikin talven aikana työnnetty ylimääräistä roinaa! Mutta nyt se on siisti ja enää pitäisi hommata tuoleille istuintyynyt ja ehkä jokunen (muovi)kukka. Saatuani urakan päätökseen istahdin hetkeksi sohvalle ja sitten iski se totaaliväsymys. Harvoin nukun päiväunia, mutta kyseisenä päivänä oli pakko mennä. Reiluuden nimissä odotin, että muu perhe tuli kotiin ja menimme sitten kaikki yhdessä "pikku" päikkäreille. Siinä sitten nukuttiin 4 tuntia!! Taisi olla yhdellä ja toisellakin vähän univelkaa. Päiväunien jälkeen katsoimme Suomen pelin, joka oli viihdyttävää katseltavaa. Oli neidillä hauskaa, kun äiti pomppii ympäri olohuonetta ja hurraa Suomea. Pelin jälkeen iltamme jatkui vielä minigolfin merkeissä, kauniin sään suosiessa.


Lopuksi pakko vielä hehkuttaa tulevia "treffejä" mieheni kanssa. Olemme viimeksi olleet kahdestaan ulkona vajaa vuosi sitten, kun kävimme Flamingossa vähän kylpylöimässä. Nyt sitten bongasin Samuli Putron keikan Tavastialla kesäkuun 1. päivä ja päätimme sitten lähteä sinne. Neidin olisi tarkoitus mennä elämänsä ensimmäistä kertaa mummin ja ukin luo yökylään. Taitaa tehdä äidille enemmän tiukkaa. Odotan keikkaa aivan innolla!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

-H-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti