sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikonlopun jälkeisiä fiiliksiä

Onpas ollut taas mukava ja pitkän tuntuinen viikonloppu.

Perjantaina pääsin töistä jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Ryntäsin saman tien kotiin jääkaapissa odottavan batteryn luokse. Olin suunnitellut siivoavani ikuisen murheenkryyni vaatehuoneemme ja näin teinkin. Laitoin Spotifysta soittolistan soimaan ja tartuin toimeen. Roskiin ja kirpparikasseihin kertyi kiitettävästi tavaraa ja vaatehuone on hetken aikaa inhimillisessä kunnossa.

Koska kello ei ollut vielä juuri mitään, kaivoin kuulokkeet korville ja tartuin imurin varteen. Imuri tanssipartnerina/mikrofoonina pyörin ympäri kämppää aivan fiiliksissä. Ja sain jopa imuroinnin päätteeksi pestyä jopa lattiat! Olikin todella mahtava tunne, kun T tuli neidin kanssa kotiin ja minulla oli aikaa tehdä muutakin kuin siivota tai ressata sotkuista kotia. Mahtavuutta!

Lauantaina neiti sai jäätävän leipomisvimman. Koska joulu tekee tuloaan, päätimme tehdä joulutorttuja. Ostimme tarvikkeet ja neiti kaivoi essunsa esille. Näytin yhden tortun kanssa miten taittelu tehdään ja loput neiti taitteli omien taitojensa mukaan. Lähes jokainen torttu tuli, uskomatonta kyllä, taiteltua oikein! Taitava pieni ihminen <3 Taittelun jälkeen olikin enää jäljellä voitelu ja sitten uuniin.





T teki meille päivälliseksi lohta ja perunamuusia. Ruokailu  aikana neiti pyysi, että lähdettäisiin syömisen jälkeen ulos. Sehän sopi mainiosti. Pakkasimme muutaman tortun mukaan ja lähdimme pihalle. Otimme vähän leipääkin mukaan ja veimme ne sorsille. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä. Heijastinliivi loistaen neiti paineli täyttä vauhtia eteenpäin. Sorsat tuli syötettyä ja matka jatkui. Suuntasimme lähellämme oleville pitkospuille seikkailemaan. Neiti ei omien sanojensa mukaan ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa ja olikin aivan innoissaan pienestä seikkailustamme. Söimme retkieväät läheisessä leikkipuistossa. Olin jo täysin taas unohtanut miten hyviä joulutortut olikaan. Namskis!

Yhteinen perhekävely oli aivan mahtava. Kuljimme T:n kanssa käsikädessä naureskellen ja neiti polki hyväntuulisena edellämme.

Isänpäiväaamu alkoi perheessämme rauhallisissa merkeissä. Yritin hiljaa hipsiä suihkuun, mutta niin vain neidin sängystä kuului pieni ääni "äiti, olenko minä jo herännyt?" Ei muuta kuin boxilta Töötti ja Pulteri näkymään ja itse suihkuun. Suihkuun jälkeen keitin kahvit ja tein meille kaikille herkkuleivät. Neiti suuntasi herättämään T:n ja pyytämäön aamupala pöytään. Nautimme aamiaisen ja lähdimme suuntaamaan kohti Messukeskusta. Päästyämme Pasilaan tuli ilmoitus, että Messukeskuksessa on sähkökatkos, joka viivästytti messujen alkamisen ainakin puoleksi tunniksi. Mielestäni on hieman hämmentävää, ettei messukeskuksen kaltaisella pytingillä ole varageneraattoria. Joka tapauksessa, s
teimme suunnitelman muutoksen ja lähdimme omaa isiäni moikkaamaan. Olisimme menneet sinne jokatapauksessa messujen jälkeen.

Neiti oli aivan innoissaan, kun kuuli että ukin lisäksi hän tapaisi myös mummin. Itselläni tuntemukset eivät ollet ihan samanlaiset. Mitä lähemmäksi pääsimme, sitä enemmän alkoi ketuttaa. Kokosin itseni kuitenkin suhteellisen hyvin. Vaikkakin kahvipöydässä tunnelma ei ollut kovin lämmin. Jotenkin en vain ollut halukas keskustelemaan äitini kanssa. Tunnelmaa laimensi hieman myös huoli koirastamme. Muutaman kerran meinasin romahtaa täysin, mutta pikku neidin takia pidin itseni kasassa. Vaivaantuneen kahvittelun jälkeen suuntasimme jälleen kohti Pasilaa.

Messuilut tuotti ainakin kädentaito-osuudelta pettymyksen. Olin odottanut löytäväni sieltä aimo kasan ideoita ja inspiraatiota, mutta näin ei käynnyt. Jokusen pussin hankin helmiä, kun edullisesti sain, mutta muuten ei jäänyt muuta käsiin. Neiti kun on eläimiä rakastava pieni ihminen, sai messuilta paljon irti. Koko ajan oli pieni käsi rapsuttelemassa kaikkia elöimiä, joita vain sai koskea. Ja neidin takiahan pääasiassa tuonne messuille menimme, joten reissu oli ihan onnistunut.

Nyt pakko painua nukkumaan, iltapäivästä lähtien väsyttänyt niin paljon, että meinaa pystyyn nukahtaa.

Mukavaa viikkoa!

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti