Juhlahumun laantuessa

Huh hei, menipäs vapaapäivät taas nopeasti! Viikonloppu on tosiaan hurahtanut syntymäpäiviä juhlien.

Eilen vietimme tytön 2-vuotis synttäreitä. Aamu alkoi liian aikaisin jo kuuden jälkeen, sankaritar päätti, ettei juhlapäivänä sovi nukkua, joten ei muuta kuin ylös ennen kukon laulua. Huoh. Onneksi mies oli lupautunut hoitamaan juhlien tarjottavat, joten se puoli oli osaltani hoidossa. Aamupäivällä menimme käymään Itäkeskuksessa kahvillä koko perheen voimin ja sitten neiti päikkäreille ja mies koristelemaan kakkuja. Päiväunien jälkeen pöytä koreaksi, juhlavaatteet päälle ja vieraita odottamaan. Ohjeisin neitiä ennen vieraiden saapumista, että sanot heille sitten, että "tervetuloa". Neiti katsoi minuun ja sanoi "tervetuloa kirkkoon". Jepjep. (Oli päiväkodin kanssa kevätkirkkoon tehty retki tehnyt vaikutuksen.) 

Ovikellon soidessa neiti takertuu jalkaani, kuin takiainen eikä sano sanaakaan. Pitkän aikaa meni ennen kuin uskaltautui kunnolla edes katsoa juhlaväkeen, joka koostui siis mummista ja ukista, siskostani perheineen sekä ystävistä/naapureista tyttönsä kera. Pikku hiljaa alkoi rohkeutta löytyä sen verran, että lahjat avattiin äidin avustuksella. Lahjojen jälkeen olikin vuorossa se kohokohta, kakku ja kynttilän puhaltaminen. Kynttilät sammui isin avustuksella ja jäljelle jäänyt leijaileva savu sai jännityksen ja innostuksen sekaiset kikatukset neidiltä osakseen. Tarjottavat maistui (jälleen kerran) hyvältä, ja minäkin, joka yleensä en edes pidä voileipäkakuista, otin sitä jopa lisää.

Juhlamenu

Vieraiden lähdettyä naapurin neiti jäi meille vielä hetkeksi leikkimään. Oli ihana seurata tyttöjen leikkejä ja huomata, että niin se meidänkin pikku pööpöti kasvaa. Siinä he leikkivät kauppaleikkiä kassakoneen kanssa sekä kotia niin, että meidän neiti oli lapsi ja naapurin tyttö äiti. Voi ihanuudet!

Viikonloppu ei kuitenkaan ole täysin seesteisissä juhlamerkeissä sujunut. Neidin jäätävä uhma sen kuin jatkuu. Ja nyt temppuilu on alkanut leviämään myös ruokapöytään. Neiti, joka tähän asti on syönyt lähes aina melkein mitä vain mukisematta, temppuilee nyt kuin mikäkin pelle. Olemme alusta asti ottaneet miehen kanssa sen periaatteen, että jos ruoka ei maistu, niin pakko ei ole pöydässä istua. Joten viikonlopun aikana neidin ruokailut ovat loppuneet melko lyhyeen. Yleensä olemme myös pitäneet tiukan linjan herkkujen ym. suhteen, mutta nämä juhlat nyt on hieman sekoittaneet arkea. En tiedä (tai tietenkin tiedän) mitään ärsyttävämpää, kuin ruokailun kanssa pelaamisen! 

Mutta arvatkaas, enää neljä aamua töitä ja sitten se loma! Sitä jo niiiiin odotetaan. Kovasti olen tehnyt jo suunnitelmia. Samalla myös jännitän sitä Ti-Ti-nalle talon vierailua, jonne olisi tarkoitus ne tutit jättää. Viime viikolla neuvolassa täti sanoi, että se voi mennä ihan kivuttomastikin, kun olette ns. vieraassa ympäristössä. Toivotaan todella! Mutta sanoipas se täti myös, että mikäli se luopuminen on kovin vaikeaa, niin antakaa tutti takaisin ja kokeilkaa kotona uudelleen. WHAT?! No ei todella anneta! Se on kerrasta poikki, huutaa miten paljon tahansa. Onneksi olemme menossa miehen vanhempien luo Pohjanmaalle, kyllä sinne maaseudulle sitä ääntä mahtuu ;)

Päiviä lomaan laskiessa, näin hyvässä tämän päivän ilmassa

-H-