Viime viikon tiistaina työnantajani järjesti Linnanmäellä yksityistilaisuuden työntekijöilleen. Päätin lähteä hurvittelemaan siskoni kanssa. Neitiä en tällä kertaa edes harkinnut ottavani mukaan, koska laitteet joihin hän pääsee on joka tapauksessa maksuttomia. Sitä paitsi kovasti houkutteli päästä itsekkin vähän laitteisiin. Joten neiti jäi T:n kanssa kotiin ja siskokset matkaan. Kovin monessa laitteessa emme ehtineet käydä, koska paikalla oli todella paljon ihmisiä. Muutamassa kuitenkin ja onneksi sää oli mitä mainioin! Pakollinen hattara piti tietenkin myös ostaa.
Viime viikonloppuna, kun olimme T:n kanssa ystäväni häissä, neiti oli kummitätinsä (siskoni) luona yökylässä. Äiti, jonka kanssa en siis siihen mennessä ollut puhunut n. kahteen kuukauteen laittoi tekstaria ja toivoi kovasti josko antaisin suostumukseni, että sisko kävisi neidin kanssa mummia moikkaamassa. Oli kuulemma kova ikävä neitiä. Ja toki meitä muitakin.. Pohdiskelin seikkaa kovasti ja lopulta suostuin pyyntöön. Äiti sitten kovasti kiitteli sunnuntaina, kuinka oli ihana nähdä ja päläpälä. Emme edelleenkään puhuneet lainkaan, asiat hoidettiin tekstiviestein. Totesin siinä vain sitten loppu viimein, että mikäli mummi haluaa elämässämme pysyä, asioiden on muututtava.
Viime viikolla oli isäni syntymäpäivät ja sovimme menevämme sinne sitten viikonloppuna kahville. Lauantaina suuntasimmekin sitten Espooseen. Tuntui melko kiusalliselta mennä sinne, kun äidin kanssa välit eivät ole kunnossa. Muutaman sanan siinä vaihdoin äitini kanssa, ja joka kerta kahden kesken ollessamme odotin, että hän olisi jotain kyseisestä välirikostamme sanonut. Mutta ei. Hän ei sanonut sanaakaan. Olisi toki ollut kohteliasta, että olisi pyytänyt edes anteeksi. Minkäs teet.. Eilen äiti soitti ja kertoi, että olivat ukin kanssa ostaneet neidille ne legot mistä oli ollut edellisenä päivänä puhetta. Olin siinä puhelun aikana melko niukka sanainen ja todennäköisesti puhelimen toisessa päässä siitä sitten jollain tasolla loukkaannuttiin tai jotain muuta vastaavaa, koska puhelu päättyi aika nopeasti. Minkä johtopäätöksen tästä nyt sitten vedin? Sen, että minä olen tässä se paha ihminen, joka toimii itsekkäästi tai muuten vain lapsellisesti. Mutta voi luoja, että olen vihainen! Ja pettynyt! Jospa tähän jouluun mennessä saisi jonkin ratkaisun.
Sunnutaiaamu käynnistyi meillä tyttöjen kesken. T oli lauantai-iltana lähtenyt kaverinsa kanssa kaupungille ja kotiutunut joskus aamu tunneilla. En neidin kanssa halunnut katsoa (ja odottaa), että koomapotilas sängystään nousisi ja koska ulkona oli mitä mahtavin ilma lähdimmekin läheiseen leikkipuistoon. Siellä sitten tehtiin hiekkakakkuja ja nautittiin leppoisasta aamupäivästä. Kotiin palatessamme syömään T:kin sieltä kömpi viimein ylös. Iltapäivällä lähdin naapurin kanssa zumbaamaan ja neiti sai viettää isin kanssa aikaa.
Huomenna olisikin sitten neidin päiväkodin vanhempainilta. Harmittaa, kun en (taaskaan) pääse neidin kanssa jumppaan. Viime viikko meni osaltani ohi Lintsin takia. T kertoi, että neiti oli täysin villiintynyt jumpassa, eikä tehnyt mitään niinkuin olisi pitänyt. Silmät pyöreinä kuuntelin, että onko kyseessä todella sama neiti, joka kuuliaisesti aina kanssani kuunteli ohjeet ja sitten vasta toimi. Mikä lie tyttöön mennyt :)
Mukavaa viikkoa!
-H-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti