Viikonlopun jälkeisiä fiiliksiä

Onpas ollut taas mukava ja pitkän tuntuinen viikonloppu.

Perjantaina pääsin töistä jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Ryntäsin saman tien kotiin jääkaapissa odottavan batteryn luokse. Olin suunnitellut siivoavani ikuisen murheenkryyni vaatehuoneemme ja näin teinkin. Laitoin Spotifysta soittolistan soimaan ja tartuin toimeen. Roskiin ja kirpparikasseihin kertyi kiitettävästi tavaraa ja vaatehuone on hetken aikaa inhimillisessä kunnossa.

Koska kello ei ollut vielä juuri mitään, kaivoin kuulokkeet korville ja tartuin imurin varteen. Imuri tanssipartnerina/mikrofoonina pyörin ympäri kämppää aivan fiiliksissä. Ja sain jopa imuroinnin päätteeksi pestyä jopa lattiat! Olikin todella mahtava tunne, kun T tuli neidin kanssa kotiin ja minulla oli aikaa tehdä muutakin kuin siivota tai ressata sotkuista kotia. Mahtavuutta!

Lauantaina neiti sai jäätävän leipomisvimman. Koska joulu tekee tuloaan, päätimme tehdä joulutorttuja. Ostimme tarvikkeet ja neiti kaivoi essunsa esille. Näytin yhden tortun kanssa miten taittelu tehdään ja loput neiti taitteli omien taitojensa mukaan. Lähes jokainen torttu tuli, uskomatonta kyllä, taiteltua oikein! Taitava pieni ihminen <3 Taittelun jälkeen olikin enää jäljellä voitelu ja sitten uuniin.

T teki meille päivälliseksi lohta ja perunamuusia. Ruokailu  aikana neiti pyysi, että lähdettäisiin syömisen jälkeen ulos. Sehän sopi mainiosti. Pakkasimme muutaman tortun mukaan ja lähdimme pihalle. Otimme vähän leipääkin mukaan ja veimme ne sorsille. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä. Heijastinliivi loistaen neiti paineli täyttä vauhtia eteenpäin. Sorsat tuli syötettyä ja matka jatkui. Suuntasimme lähellämme oleville pitkospuille seikkailemaan. Neiti ei omien sanojensa mukaan ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa ja olikin aivan innoissaan pienestä seikkailustamme. Söimme retkieväät läheisessä leikkipuistossa. Olin jo täysin taas unohtanut miten hyviä joulutortut olikaan. Namskis!

Yhteinen perhekävely oli aivan mahtava. Kuljimme T:n kanssa käsikädessä naureskellen ja neiti polki hyväntuulisena edellämme.

Isänpäiväaamu alkoi perheessämme rauhallisissa merkeissä. Yritin hiljaa hipsiä suihkuun, mutta niin vain neidin sängystä kuului pieni ääni "äiti, olenko minä jo herännyt?" Ei muuta kuin boxilta Töötti ja Pulteri näkymään ja itse suihkuun. Suihkuun jälkeen keitin kahvit ja tein meille kaikille herkkuleivät. Neiti suuntasi herättämään T:n ja pyytämäön aamupala pöytään. Nautimme aamiaisen ja lähdimme suuntaamaan kohti Messukeskusta. Päästyämme Pasilaan tuli ilmoitus, että Messukeskuksessa on sähkökatkos, joka viivästytti messujen alkamisen ainakin puoleksi tunniksi. Mielestäni on hieman hämmentävää, ettei messukeskuksen kaltaisella pytingillä ole varageneraattoria. Joka tapauksessa, s
teimme suunnitelman muutoksen ja lähdimme omaa isiäni moikkaamaan. Olisimme menneet sinne jokatapauksessa messujen jälkeen.

Neiti oli aivan innoissaan, kun kuuli että ukin lisäksi hän tapaisi myös mummin. Itselläni tuntemukset eivät ollet ihan samanlaiset. Mitä lähemmäksi pääsimme, sitä enemmän alkoi ketuttaa. Kokosin itseni kuitenkin suhteellisen hyvin. Vaikkakin kahvipöydässä tunnelma ei ollut kovin lämmin. Jotenkin en vain ollut halukas keskustelemaan äitini kanssa. Tunnelmaa laimensi hieman myös huoli koirastamme. Muutaman kerran meinasin romahtaa täysin, mutta pikku neidin takia pidin itseni kasassa. Vaivaantuneen kahvittelun jälkeen suuntasimme jälleen kohti Pasilaa.

Messuilut tuotti ainakin kädentaito-osuudelta pettymyksen. Olin odottanut löytäväni sieltä aimo kasan ideoita ja inspiraatiota, mutta näin ei käynnyt. Jokusen pussin hankin helmiä, kun edullisesti sain, mutta muuten ei jäänyt muuta käsiin. Neiti kun on eläimiä rakastava pieni ihminen, sai messuilta paljon irti. Koko ajan oli pieni käsi rapsuttelemassa kaikkia elöimiä, joita vain sai koskea. Ja neidin takiahan pääasiassa tuonne messuille menimme, joten reissu oli ihan onnistunut.

Nyt pakko painua nukkumaan, iltapäivästä lähtien väsyttänyt niin paljon, että meinaa pystyyn nukahtaa.

Mukavaa viikkoa!

-H-

Tunteiden vuoristorataa

Huh, alkaa tämäkin viikko olemaan taputeltu. Viime aikoina tunteeni ovat heittäneet sellaista häränpyllyä, ettei mitään järkeä. Neidin kanssa aamut ovat vaihdelleet seesteisen aurinkoisista myrskyisiin tunteen purkauksiin joissa toinen karjuu kurkku suorana ja toinen
on lähes itkun partaalla. Pinna on ollut todella kireällä ja se tuntuu he*vetin pahalta kun tulee rähistyä pienelle ihmiselle. Kaikkein kamalinta tässä taitaa olla se, etten tarkalleen edes tiedä mistä se johtuu. Liekö jotain yliväsymystä vai mitä?

Neitikin on viime viikkoina ollut tavallista väsyneempi ja kiukkuisempi. Uhmaa ja rajojen testaamista on joka päivä ja monta kertaa. Yötkin ovat olleet tavallista katkonaisempia, heräämisiä on useita kertoja yössä, mikä tietenkin rasittaa kaikkia. Luulen, että neidilläkin alkaa pikku hiljaa painaa pitkähkö syksy.

Eilen sain siskoltani viestin liittyen koiraamme. Haukultamme löytyi jokunen kuukausi sitten kasvain. Koska koira on hyvinvoivan oloinen, tarkempia tutkimuksia ei lähdetty tekemään. Nyt sitten tuo kasvain oli alkanut taas oireilemaan, joten matka suuntasikin kohti Viikin pieneläinklinikkaa. Olin tuolloin töissä, ja koin pienimuotoisen romahduksen. Soitin isilleni ja itku kurkussa vannotin, että jos tilanne niin vaatii, niin koiraa ei lopeteta ilman läsnäoloani. Kotiin päästyäni sisko soitti sitten tuloksia. Koiralla on todella paha munuaisten vajaatoiminta ja elinennusteeksi annettiin 1kk-1vuosi. Tietenkin tiedän, ettei kukaan ole täällä ikuisesti ja koira alkaa olemaan jo iäkäs (10v). Mutta kyllä ajatus siitä, ettei tuota karvapalloa enää olisi, tuntuu todella pahalta. Myös neidin reaktio pelottaa todella paljon. Olen googlannut kirjoja ja löysinkin tilanteeseen sopivan kirjan. Kun aika on kypsä, marssin kirjastoon ja lainaan "Koirien taivas" nimisen kirjan jonka kautta lähdemme käsittelemään aihetta. Huoh!

Sitten vähän positiivisempiin aiheisiin. Neiti alotti tänään satubaletin. Hänen muutama päiväkotikaveri käy samassa baletissa. Neiti lähti tunnille aivan innoissaan ja tunnin jälkeenkin fiilikset olivat huipussa! Tuntui tykkäävän kovasti ja intona odottaa jo seuraavan viikon tuntia. Aluksi vähän jännitti, millä fiiliksellä neiti tunnille lähtee. Arvelin kyllä että tuttujen kavereiden läsnäolo varmasti auttaa asiaa. Mikä olikin sitten huolenaihe nro 2: jännitin miten neiti kavereiden  läsnäollessa käyttäytyy? Että lähteekö ystävysten toiminta lapasesta ja he juoksevat ja huutavat eivätkä kuuntele ohjeita. Pidin neidille ennen tunnin alkua pienimuotoisen palopuheen opettajan kuuntelemisesta ja tottelemisesta. Vaikka T:n kanssa liputammekin höpsöttelyn puolesta ja kotona toisinaan mopo vähän keulii, on mielestäni tiettyjä paikkoja ja tilanteita joissa kuuluu käyttäytyä tietyn kaavan mukaan ja tällaiset ohjatut harrastustoiminnat ovat yksi niistä. Ensimmäisen kerran perusteella luulen että pelkoni olivat täysin turhia ja hyvä niin. Tanssimista rakastava pieni ihminen on siis löytänyt uuden harrastuksen :)

Olin tänään ystävänaapurini luona vaatekutsuilla. Tutustuin merkkiin nimeltä Silverjungle ja  kokemus oli todella positiivinen. Silverjungle on kotimainen merkki, mikä sekin lisäsi kiinnostustani. Tämän hetkinen mallisto tuntui mielestäni hyvin tyttöpainotteiselta, mikä oli
itselleni toisaalta hyvä ja toisaalta ei niin hyvä. Olisin halunnut hankkia neidin vaatekaappiin sieltä vaikka mitä ihanuuksia, mutta koska raha ei kasva puussa, jouduin karsia halujani. Laitan tänne kuvia ostoksistani, jahka ne saan. Mutta uskon vahvasti, että Silverjungle tuotteita tulee jatkossakin löytymään meidän kaapeista. Varsinkin, kun mallistosta löytyy myös aikuisille vaatteita ;)

Lopuksi täytyy hehkuttaa vielä tämän päiväistä työpäivääni. Juhlistimme tänään isänpäivää. Olimme kutsuneet isät läheiselle urheilukentälle. Ainoa ohjeistus oli ryhmätyötaitojen omistaminen ja urheilulliset vaatteet. Isät saapuivatkin sovitusti paikalle ja pääsivät pelaamaan isät vs. isät norsujalkapalloa! (Heille jotka eivät tiedä kyseistä lajia, niin siinä pelataan jalkapalloa suurella jumppapallolla). Isät olivat todella hyvin mukana ja ensimmäisen erän jälkeen pelitatsi alkoi löytymään oikein urakalla. Vesisateesta huolimatta fiilis oli huipussa ja isät kiittelivät kovasti. Kaiken kruunasi yhdessä lapsen kanssa syödyt sämpylät. Riemu loisti lasten kasvoilla. Tällaiset hetket ovat ehdottomasti niitä, jonka vuoksi kyseistä työtä teen.

Ja huomennahan onkin jo taas perjantai!

- H-

Marraskuu

Niin se kuukausi vain vaihtui. Uskomattoman nopeasti on mennyt tämä syksy. Kohta saa alkaa laskemaan päiviä joululomaan, jota tänäkin vuonna saamme neidin kanssa viettää ruhtinaalliset 2 viikkoa.  Tai oikeastaan vähän reilut. Innolla odottelen jo lomaa. Harmikseni joudun kyllä tunnustamaan, että varmaan ensimmäistä kertaa ikinä koen ahdistusta joulusta ja joulun vietosta.

Olemme seurustelumme alkuajoista lähtien ensimmäistä joulua lukuun ottamatta viettäneet joulun vuoroin omien vuoroin T:n vanhempien kanssa. Koska viime joulun olimme T: n porukoilla, on tänä vuonna omieni vuoro. Ahdistusta aiheuttaakin, yllätys yllätys, äiti. En ole ollut juomisen vuoksi häneen yhteydessä sitten syyskuun. Tuntuukin todella kamalalta ajatuskin istua hänen kanssaa mahdollisesti samassa joulupöydässä, niinkuin mitään ei taas olisi tapahtunut. Toisaalta taas jos äiti ei tule viettämään kanssamme joulua, joudun keksimään jälleen kerran neidille jonkin selityksen,  miksei mummi taaskaan ole mökillä. Tuntuu sydäntäsärkevältä nähdä pienen kasvot kysymässä, missä mummi on. Enkä kyllä kohta enää tiedä edes mitä hänelle vastata. Argh!!

Viime aikoina tuo äidin alkoholiongelma on aiheuttanut taas enemmän huolta ja ajatuksia kuin pitkään aikaan. Painiskelen aina vain sen ikusen kysymysken äärellä, että mitä tehdä. Laittaako todella ne välit lopullisesti katkolle vai odottako muutosta, jota ei 99% varmuudella ole tulossa. Vaikeita asioita..
Mutta nyt tähän viikonloppuun. Lauantaina olin neidin kanssa tämän kaverin luona halloween-bileissä. Kyseisiä juhlia oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa ja vihdoinkin tuo suuri päivä koitti. Halloweenasu oli hankittu jo hyvissä ajoin ja ihmeen hyvin neiti malttoi olla pyytämättä sitä päälleen ennen aikoija. Lauantaiaamuna heti kun neiti sai silmöt auki, hän kysyi, että joko lähdetään. Aamupäivä menikin kotona touhutessa ja iltapäivällä sai viimein laittaa asun päälle ja lähteä juhlimaan.

Etukäteen olin itse vähän jännittänyt miten neiti halloween hulinasta selviää, arka kun on. Mutta hän suoriutui aivan loistavasti.  Ainoa pieni muotoisen paniikin aiheutti hetkellisesti kummitusasuun pukeutunut isompi lapsi, mutta tuostakin selvittiin ilman suurempia huutoja. Kaverin vanhemmat olivat koristelleet asuntonsa viimeisen päälle ja tarjoilukin oli teeman mukainen. Juhlan ehdoton kohokohta muksujen mielestä oli ulkona taskulamppujen kanssa tapahtunut aarteenetsintä. Neiti oli melko liikuttavan näköinen kulkiessaan lampun kanssa illan pimeydessä. Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet ja olin niin onnellinen,  kun saimme kutsun. Tuosta inspiroituneena päätimmekin pitää neidin ystäville joulukuu  alussa pikkujoulut :) En malta odottaa.

Tänään vuorossa olikin taas vaihteeksi kirppistelyä. Lähdimme koko perheen voimin Myyrmäki halliin kirppikselle. Sisko oli myös poikansa kanssa mukana ja shoppailun jälkeenhe tulivatkin vielä hhetkeksi meille oleilemaan ja syömään T:n tekemää kääretorttua, namskis.

Kirppikseltä mukaani tarttui ikioma työkalusetti! T:llä on kasa työkaluja, jotka aina ovat väärässä paikassa. Aina kun jotain tarvitsee, pitää ensin puoli tuntia etsiä kyseistä välinettä. Iskäni on aina välillä (kuunneltuaan lukuisia valituksiani) antanut minulle muutamamia työkaluja. Mutta enääpä ei tarvitse, nyt löytyy kaikki tarpeellinen ja onneksi ne on vieläpä vaaleanpunaisia, joten ei tarvitse pelätä, että menevät sekaisin ;) Tosin luulen, että joudun oman settini piilottamaan, jotta pysyvät varmasti tallessa.

Nyt hhetkeksi vielä omaa aikaa ja Netflixin pariin. Kauan odotettu Gossip girl kausi 5 on ilmestynyt ja olen kyseiseen sarjaan totaalisen koukussa. Hyvää viikonalkua kaikille!

-H-

P.s. Tarkoituksena oli liittää mukaan vielä muutama kuva, mutta jostain syystä tekniikka on taas minua vastaan. Lopetan taistelun 45 minutin jälkeen, täytyy yrittää jälki käteen ne liittää.

Monday..

Plääh! Tänään ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan allekirjoitan Karvisen "I hate monday" lauseen.. Saimme neidin kanssa mennä autolla,  koska T oli menossa iltapäiväksi kouluun ja neidillä on maanantaisin muskari, joten pitihän hänet sinne jotenkin kuskata.

Asiat lähti menemään eilisillasta lähtien penkin alle. Olin menossa nukkumaan illalla ihan hyvissä ajoin,  mutta armas mieheni piti huolta siitä ettei nukkumisesta tullut yhtään mitään. T nukahtaa lähes saman tien kun pää osuu tyynyyn ja lähes saman tien alkaa myös jäätävä kuorsaaminen. Hetken aikaa jo harkitsin siirtyväni sohvalle nukkumaan,  mutta jäin kuitenkin omalle paikalle. Pelottaa ajatella, että jos T pitää tässä vaiheessa tuollaista meteliä, niin mitä se on kymmenen vuoden kuluttua? Erilliset makuuhuoneet on niin huudettu.

Joka tapauksessa, takaisin tähän aamuun. Lähdimme siis tosiaan autolla liikenteeseen. Olin nostellut muskarieväsbanaanin jo valmiiksi esille, että tuo sitten mukaan kun lähdetään. Päästiin neidin kanssa autolle ja olin jo köyttänyt hänet istuimeen, kun tajusin että ne hemmetin banaanit unohtui. En jaksanut niitä lähteä hakemaan,  joten lähdimme kohti päiväkotia. Päiväkodin pihassa huomasin, että päiväkotireppu, jossa on välivaatteet, oli unohtunut kotiin. Ei muuta kuin äkkiä neiti päiväkotiin ja kaasu pohjassa takaisin kotiin, reppu ja eväät mukaan, neidin päiväkodille repun pudotus ja töihin. Kaikki tämä tapahtui puolessa tunnissa ja ehdin jopa ajoissa töihin! Onneksi etäisyydet ovat sen verran pienet, että tuo oli mahdollista toteuttaa. Ja onneksi olin autolla liikenteessä. Vaikkakin mietin, olisiko reppu unohtunut, jos meillä olisi ollut ns. normiaamu, ilman että rutiinit särkyy? Mene ja tiedä. Onneksi päivä parani hektisen aamun jälkeen, eikä tapahtunut enää mitään suuria mullistuksia.

Neidin muskarissa oli tänään avoimet ovet, jonka vuoksi vanhemmat olivat tervetulleita seuraamaan muskaria. Viime viikolla kun saattelin neidin muskariin, hän kieltäytyi jäämästä sinne ilman minua. Ei auttanut muu, kuin kökkiä huoneessa lievästi kiusaantuneena. Neitiin iski tuona päivänä muutenkin joku ihmeellinen tavallistakin suurempi ujous, jonka vuoksi hän ei muskarissa tehnyt yhtään mitään. Tuntui totaalisen kamalalta katsoa lapseni, joka kotona on niin aurinkoinen ja laulavainen, istuvan tuolissa lähes lamaantuneena. Itku meinasi tulla silmään.

Kävimme neidin kanssa muskarin tiimoilta eilen illalla pienen kannustuskeskustelun, jossa käytin kaikki mahdolliset reippausmantrat sun muut. Ja perhana, tuosta oli apua! Neiti meni kanssani muskarihuoneeseen ja lauloi ja soitti, niinkuin kaikki muutkin lapset. Olin pakahtua onnesta! Tuntui niin hyvältä. Toivottavasti tuo reippaus säilyy.

Tiedän toki, että neiti on vielä aika pikkuinen ja luonteeltaa melko varautunut. En itsekään ole mikään rohkeuden huippu, ja varmaan senkin takia yritän kannustaa neitiä enemmän sosiaaliseksi, jotta hänelle kehittyisi hieman paremmat sosiaaliset suhteet kuin itselleni. Ei auta muu, kuin jatkaa kannustamista ja rohkaisua.

Mukavaa viikkoa!

-H-

Herkuttelua

Viikonloppumme alkoi neidin kanssa tyttöjen kesken, koska T:llä oli työpaikan pikkujoulut. Mieleni alkoi jo töissä päivällä tehdä kamalasti mieli mokkapaloja, joten päätin, että niitä sitten leivomme illalla. Ei muuta kuin kaupan kautta kotiin. Neiti oli aivan täpinöissään kun kuuli suunnitelmasta. Ei malttanut katsoa edes pikku kakkosta loppuun. Essu haettiin ja käytiin hommiin.

Neiti tykkää leipomisesta ja keittiössä hääräilystä ylipäätään aivan älyttömästi, joten silmät loistaen hän autteli aineksien mittailussa ja sekoittamisessa. Pienimuotoisen jauhosotkun seurauksena saimme takinan uuniin ja alkoi neidin haasteellisin vaihe, eli odottaminen. Jokusen kerran leikkien välissä ehti käydä kyselemässä, että joko on valmista.

Viimein saimme pohjan pois uunista ja kuorrutteen tehtyä. Neiti sai ripotella nonparellit, jota paikkapaikoin lorahtikin kohtalaisen paljon kuorrutteen pinnalle. Koristelun jälkeen olikin vuorossa se paras vaihe; pöydän kattaminen ja syöminen. Neiti jakoi lautaset ja servetit ja päästiin pöytään. Nappasin kännykällä kuvan tuotoksestamme ja mitä teki neiti. Riensi omaan huoneeseen ja kävi hakemassa oman leikkikameransa ja nappasi kuvan omasta annoksestaan! Hmm, mistä lie ottanut mallia? ;)

Mokkapalojen maku ei ollut aivan niin hyvä kuin olisi pitänyt, mutta pikku kokki ei ollut yhtä kriittinen. Hyvällä ruokahalulla mutusteli oman palansa ja nassukin oli sen näköinen!

Viikonloppu sisälsi myös toisen "leivonta"tuokion. Olen mukana Hopottajien kampanjassa jossa testataan MyllynParas voitaikinataskuja (www.hopottajat.fi/voitaikinatasku, #voitaikinataskuhopo). Olin suunnitellut valmistavani taskut iltapäiväksi, mutta toisin kävi.

Otin muutaman taskun sulamaan uunin lämmetessä, kuten ohjeissa sanottiin. Uuni lämpeni ja voideltuani taskut, työnsin ne uuniin. Täytteeksi suunnittelemani mascarponevaahto oli vatkattu ja innolla odotin valmistumista.

Ajastin pirisi ja otin pellin pois uunista: taskut eivät olleet lainkaan avautuneet ja olivat sisältä aivan raakoja! Olin totaalisen ihmeissäni, että eihän nyt voitaikinan paistaminen ole mitään rakettitiedettä ja ihmettelin mikä meni vikaan.

Myöhemmin illalla päätin kokeilla uudelleen. Otin taskun sulamaan ja laitoin uunin lämpenemään. Aikaisemmin päivällä olin paistanut taskut silikonisen leivinpaperin päällä. Ajattelin mielenkiinnosta kokeilla josko vika olisi ollut juuri tuossa, ja niinhän se olikin! Normaalin leivinpaperin päällä tasku paistui ja avautuikin ihan suhteellisen hyvin! Eli sain iltapalaksi mascarponevaahdolla ja lakoilla täytetyn voitaikinataskun. Namskis!

Uskoisin, että voitaikinataskut tulevat jatkossa kuulumaan osana tarjoilujamme. Vielä olisi tarkoituksena kokeilla jokin suolainen versio, täytyy vain kuumeisesti miettiä mikä tuo voisi olla.

Lopuksi täytyy todeta, että tämä päivä on tuntunut aivan tolkuttoman pitkältä! Neiti heräsi oman rytminsä mukaisesti klo 8. aikaan, mutta kiitos talviajan, kello olikin vasta 7! Olen kyllä täysin tätä kellojen siirtelyä vastaan, voisi mun puolestä luopua koko touhusta. Kamalaa!

Mukavaa viikkoa kaikille!

-H-

Maanantaita

Olipas kertakaikkisen mukava viikonloppu! Kotoa irtautuminen saa viikonloput tuntumaan hieman pidemmiltä.

Torstaina lähdimme tosiaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoituksena oli kiertää Ketunlenkki niminen kierros, mutta toisin kävi. Saavuimme pienen mutkan kautta Repovedelle ja neiti oli aivan intona edessä olevasta ruskaretkestä. Reppu oli täynnä eväitä ja ilma oli mitä mainioin. Lähdimme kipittämään lenkkiä ympäri ja neitikin taapersi oikein reippaasti. N. 100 metrin välein piti pysähtyä katsomaan etukäteen tulostettua karttaa, mikä osoittautui oikein loistavaksi motivaattoriksi. Entisenä suunnistajana näytin neidille aina missä kohtaa milloinkin mentiin. Repoveden kansallispuistossa on upea riippusilta. T, joka kärsii korkeanpaikankammosta, ilmoitti saman tien sillan nähdessään, että neiti saakin mennä sitten äidin kanssa yli. Ja niinhän myös tapahtui. Täytyy myöntää, että itselläkin hieman kuumotti mennä tuon sillan yli, varsinkin kun pieni rakkaus käveli edellä. Kunnialla siitä kuitenkin selvittiin, vaikkakin jalat tutisi hieman tukevalle maalle päästessään.

Päästyämme riippusillan toiselle puolelle päätimme pysähtyä syömään eväitä. T:n kaveri oli meidän mukana reissussa ja pojat grillailivatkin makkarat. Neidin kanssa herkuttelimme sämpylöillä ja kaakaolla, namskis! Syömisen aikana hämärä alkoi laskeutua melko nopeasti ja hetken siinä podimmekin, että kierrämmekö loppu lenkin vai mennäänkö samaa reittiä takaisin. Päädyimme menemään samaa reittiä ja riippusilta osoittautui hämärässä vieläkin jännittävämmälle. Neiti pääsi loppumatkan matkustamaan kaverimme olkapäillä ja ruskareissumme saatiin kunnialla päätökseen.

Koska Ketunlenkki jäi osaltamme kesken ja kokematta jäi ainakin veden yli vievä, itse hinattava lossi, päätimmekin mennä ensi kesänä paremmalla ajalla kiertämään lenkki loppuun.

Pieni muotoisen patikoinnin jälkeen road trippimme jatkui kohti Pohjanmaata, mummulaa. Neiti nukkui lähes koko loppu matkan, eli niiltä osin matka sujui rattoisasti. Olimme perillä hieman puolen yön jälkeen, joten painuimmekin lähes saman tien nukkumaan. Perjantaiaamumme alkoi nukkumaanmenoaikaan suhteessa liian aikaisin, mutta ei auttanut muu kuin raahautua ylös vällyjen välistä. Neiti oli äärimmäisen onnellinen mummun ja vaarin huomiosta ja itse sai heräillä ja hääräillä omat aamutoimet rauhassa valmiiksi. Tn vanhemmat omistavat suuren sikalan Pohjanmaalla ja pihapiirissä on muutenkin varsinainen pieneläintarha. Löytyy kissat, hevoset sekä koirat. Kaiken kruunaa pihalla vapaana juoksevat kanat, jotka ovatkin neitiin tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Eläimet ylipäätään on todella lähellä neidin sydäntä. Innolla kipittelee eläinten perässä ja silittää kaikkia, jotka vain kiinni saa.

Lauantaina suuntasimme Tn serkun ja tämän vaimon luokse kyläilemään. Aikojen saatossa kyseinen pariskunta on muodostunut myös minulle todella läheiseksi, joten vierailu oli oikein odotettu. Maaliskuussa ystävämme saivat pienen tytön, joten neiti sai ensikertaa tavata pikkuserkkunsa. Neiti tykkäsi kovasti pikku neidistä ja olisi kovasti halunnut tämän kanssa mennä ulos. Muutama hetki taitaa mennä, ennen kuin tytöt pääsevät kirmaamaan peräkkäin pihanurmelle.

Seurustelimme ystävien kotosalla pikku neidin ollessa päiväunilla. Unien jälkeen päätimme
extemporee suunnata ravintolaan syömään. Päädyimme Kokkolan Amarilloon. Istuimme tutkailemassa ruokalistoja, kun viereiseen pöytään istahti Samuli Putro! Hyvä ettei allekirjoittaneen nachot menneet väärään kurkkuun ja todennäköisesti olin kasvoiltani punainen kuin tomaatti. Hetken aikaa jo punnitsin, että olisin mennyt kysymään jos olisin saanut ottaa kuvan itsestäni Samulin kanssa, mutta kantti ei riittänyt. Tyydyin vain vaivihkaa kurkistelemaan Putroa neidin pään yli. Jälkeen päin kerroin neidille, että kyseinen laulaja oli vieressämme istunut ja pikku fani heti kajauttikin ilmoille yhden Putron biiseistä. Olin aivan hämmästynyt, että hän sen osasi yhdistää ja vielä lauluun, mitä emme ole pitkään aikaan kuunnelleet. Päivä oli siis kaikin puolin onnistunut.

Sunnuntaina olikin sitten taas aika palata kotia kohti. Vaikka "sukulaisia" on aina mukava nähdä, on kotiin kuitenkin ihana palata. Voimauttavan viikonlopun jälkeen onkin hyvä aloittaa uusi viikko.

Syksyistä viikon alkua!

-H-

Kuulumisia viime päiviltä

Asuuko meillä uhmaikäinen? Viime aikoina neidin käytöksessä on ollut havaittavissa jonkin sortin muutosta. Neiti testaa lähes joka asiassa meitä. Aamut on vääntöä, pukeminen on vääntöä, käsien pesu ja nukkumaan menokin on vääntöä. Huoh!

Tänään T tuli hakemaan neidin kanssa minua töistä. Ehtivät siinä hetken aikaa viettää kanssani pihalla, kun kaikkia pikku asiakkaitani ei oltu vielä haettu. Noin 15 min aikana, jonka he pihamaalla viettivät, neiti oli ehtinyt heitellä kiviä pitkin ja poikin (mitä ei tee koskaan), laskea mäkeä kalliota pitkin ja kastella haalarinsa heittämällä kiviä vesilammikkoon. Juuri kun olimme lähdössä kotiin, neiti päätti sitten upottaa molemmat kätensä lätäkköön ja näin ollen kastella hanskansa sekä hihansa. Ihmettelin suuresti tuota,koska neiti päpääsääntöisesti on hyvin kuuliainen ja kiltti lapsi. Mikä ihmeen riivaaja häneen nyt on mennyt? :D Ehkäpä tämä on nyt sitä kuuluisaa itsenäistymistä.

Lauantaina olin siskoni kanssa katsomassa ah, niin ihanaa Samuli Putroa Korjaamolla. Eturiviin oli tietenkin pakko päästä, joten menimme paikan päälle hyvissä ajoin. Keikka alkoi ja Putro ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja pitihän siellä muutamat kyyneleetkin tirauttaa, kun tuli "Elämä on juhlaa" niminen kappale. Jo Zen Cafe ajoista lähtien Putron sanoitukset on vedonnut allekirjoittaneeseen ja soolouran myötä fanitukseni on vain kasvanut. Aika monesti olen ollut keikkoja kuuntelemassa ja aion tehdä niin myös jatkossa.

Koska keikka päättyi hyvissä ajoin, eikä kotiinkaan ollut kiire plus harvoin siskon kanssa olemme missään yhdessä, päätimme jatkaa iltaa tanssahtelun merkeissä. Suuntasimmekin itselleni jo tutuiksi tulleeseen Mollyyn. Siellä sisko tarjosi lupaamansa Mummontohvelit ja suuntasimme tanssilattialle. Sain tanssia sydämeni kyllyydestä ja sain kodin ulkopuolista vahvistusta huomiota, olen siis kenties vielä jonkun muunkin kuin Tn silmissä viehättävä :)

Tämä kodin ulkopuolisen huomion saaminen ja siitä hehkutus voi jonkun mielestä kuulostaa oudolta,  mutta itselleni se tuo sellaista tietynlaista itsetunnon kohotusta. Olemme olleet Tn kanssa yhdessä 10 vuotta ja vaikka tiedän Tn rakastavan ja pitävän minua kenties kauniina, ei sen kuuleminen muilta ole ollenkaan pahitteeksi. Itselleni se tuo hyvää mieltä ja tuollaisen illan jälkeen on ihanaa palata kotiin itsetunto hieman korkeammalla rakastamansa miehen ja maailman ihanimman perheen luokse.

Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja synnytyksen jälkeen se onkin mennyt melkoista vuoristorataa ylös ja alas. On päiviä, kun olen itseeni suhteellisen tyytyväinen ja päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähänsja peittää kaikki kiiltävät pinnat. Eräs työkaveri on ihmetellyt,  että vielä tämän ikäisenä painii moisen ongelman kanssa, mutta tuskin tulen tästä koskaan eroon pääsemään. Parhaani mukaan olen yrittänyt olla siirtämättä tätä neitiin, neidin kuullen en kritisoi omaa (enkä muidenkaan) ulkonäköä. Luulen, että mikäli sama meininki ympäröivässä maailmassa jatkuu, neiti saa ne ulkonäköpaineet kodin ulkopuolelta. Vaikkakin sen ei mielestäni pitäisi olla niinkään..

Neidin päiväkodissa on perjantaina kehittämispäivä, jonka vuoksi olen itsekin kyseisen päivän vapaalla. Olemme huomenna töiden jälkeen suuntaamassa Kouvolan kautta Pohjanmaalle mummulaan. Kouvolan kupeessa olisi tarkoitus mennä Repoveden kansallispuistoon ruskaretkelle. Neiti on aivan innoissaan retkestämme, kartta on jo useamman viikon odottanut ilmoitustaululla kyseistä päivää. Toivottavasti sää suosii ja neitikin toimii kävelyn suhteen yhteistyössä :)

Näillä fiiliksillä huomista kohti.

Rentouttavaa loppu viikkoa!

-H-