maanantai 22. heinäkuuta 2013

Unikouluilua

Kyllä käymme unikoulua!

Heti alkuun täytyy pahoitella mahdollisia kirjoitusvirheitä, postaan nimittäin ensimmäistä kertaa (pienen raivon vallassa) kännykällä.

Miehellä käynnistyi tänään viimeinen loma viikko. Koska omistamme sen talon Pohjanmaalla, viikko vierähtääkin melko pitkälti remontihommissa.

Lähdimme eilen tädin ja tämän miehen mökille. Vietimme illan ja tämän päivän ihan oikeissa mökkitunnelmissa ilman juoksevaa vettä ja sähköä.  Melko eksoottista. Mökki oli järven rannassa ja monta kertaa huomasin vain istuvani ja katsovani vettä, koska se on vain niin lumoava. Neidin mentyä nukkumaan, istuimme ulkona juttelemassa ja lepakoiden lentoa katsomassa.

Mutta nyt palaan tuohon ensimmäiseen lauseeseen. Saavuimme tänään siis miehen vanhrmpien luokse. Koska neidin nukkumaan meneminen on ottanut hieman takapakkia, nukahtamista edeltää huutokonsertti. Koska täällä päin sosiaalisuus on hieman erilaista kiin kaupungissa, eli sisälle vain tullaan ja yleensä kammottavan metelin kera, niin myös tänään.

Neidin huudettua 5 minuuttia alkaa miehen pikkusisko puhisemaan, koska huuto kyllästyttää. No shit Sherlock!! Noh, neidin huudettua 10 minuuttia,  miehen sukulainen paukkaa sisällä "kakara huutaa, hiljennä se". Koska en tehnyt elettäkään mennäkseni neiti Kiljukaulan luokse, meinasi kyseinen väläyttäkä mennä sinne itse. Puutuin siihen sitten, että älä mene sinne, niin tyyppi toteaa, että sähän huudatat sitä. Joo niin huudatan, koska me käydään hel*etti unikoulua!!

Luoja, että pistää vihaksi! Tympii, että pitää työntää nenänsä sellaisiin asioihin mistä ei mitään tiedä! Tästä lähtien pysyn tytön kanssa vain kotona, enkä liiku minnekään! Täytyisi vain opetella olemaan välittämättä muiden puheista, mutta kun ei vain pysty..

Aikaisemmin mainitsemani läheiseni vuoksi olisi myös parempi opetella elämään "vain itseään" varten,  eikä aina (joutua) miettimään tekojensa ja valintojensa seurauksia. Kyseinen aihe laittaa kerta kerran jälkeen enemmän vihaksi. Ikävä kyllä se on myös sellainen aihe jota en (vielä) ole valmis jakamaan näin julkisesti.. Kenties joku päivä..

Pika purkautuminen on suoritettu, kiitos ja anteeksi.

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti