Uusi vuosi ja uudet kujeet

Hyvää uutta vuotta 2014!! Niin se vuosi taas vaan vaihtui. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin (ikävä kyllä) tämä aika vaan rullaa. Koko joulukuu hurahti ohi laittoman nopeasti ja tuntuu, että tapahtui niin paljon ja kuitenkaan ei yhtään mitään. 

Olen neidin kanssa ollut joulusta asti lomalla ja loppiaisen jälkeen olisi paluu arkeen edessä. Loma on laittanut päivärytmini totaalisen sekaisin, joten senpä takia tässä nyt istun kone sylissä näpyttelemässä. Myöhäiseen ajankohtaan tänä yönä vaikuttaa toki myös päivällä otetut päikkärit.

Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä samalla kokoonpanolla kuin viimekin vuonna. Tällä kertaa olimme meillä ja seuranamme olivat ihanat naapurimme sekä kaveripariskunta koira-kamunsa kanssa. Iltamme alkoi rakettien ampumista seuraamalla Tammisalon rannassa. Neiti oli lievästi paniikissa kaikesta tuosta räjäyttelystä, joten kovin kauaa emme raketeista voineet nauttia, kun toinen niin vetoavasti pyysi, että lähtisimme pois. Mitäpä sitä toista kiusaamaan, jos jännittää, niin jännittää. Kotipihassa poltimme muutaman sädetikun ja suuntasimme sisätiloihin syömään ja seurustelemaan. Neiti viihtyi illan hyvin ystävänaapurinsa kanssa ja loppu viimein kaverukset nukahtivat samaan makuuhuoneeseen, pienen taistelun jälkeen :D Toisen neidin äidin kanssa vuoron perään kävimme kehoittamassa tyttöjä unikuviin. Kaikkein vaikeinta omalla kohdalla oli, kun kävin yhteensä n. 15. kerran ovella. Siellä neidit seisoivat karttapallon ääressä. Meidän neiti osoitti karttapalloa, ja kysyi mikä toi on, johan 4-vuotias kaverinsa tietäväisesti ilmoitti, että se on Ranska. Yritä siinä sitten pokalla sanoa, että kumpikin sänkyyn.

Joulukuu tosiaan vierähti nopeasti. Joulukuun kaikki illat kuluivat enemmän ja vähemmän joulukorttien merkeissä. Häidemme jälkeen olen joka joulu askarrellut kortit itse, joten tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Ainoa pulma oli, etten omannut minkään näköistä inspiraatiota. Kunnes. Työkaverin askartelulehdestä bongasin ohjeen virkattuihin kortteihin. Tai oikeastaan korteille tehtyihin kehyksiin. Ja kas, idea oli valmis! Alkuun pääseminen meinasi tyssäta saman tien, koska en löytänyt koko Itiksestä tarvitsemiani pihtirei'ittimiä jolla olisin kortin reunaan saanut tehtyä reiät, jotta olisin pääsyt virkkaamaan. Loppu viimein onnistuin tilaamaan ne Itiksen Sinelliin toisesta liikkeestä, ja pääsin vihdoin aloittamaan. Korttien valmistus ei ollutkaan mitenkään kovin nopea homma ja koska kortteja täytyi valmistaa 18 kappaletta, oli soppa valmis. Meinasi iskeä paniikki, koska olin aivan varma, etten saisi kortteja ajoissa valmiiksi. Mutta sainpas kuitenkin ja kortit ovatkin keränneet paljon ihailua. Ja myös kyselyjä, että miten sä viitsit tollasen vaivan nähdä ja kauanko meni aikaa. Yhteen korttiin kului n. tunti, eli ilmankos meinasi illan tunnit loppua kesken :D

Joulukuun alussa sain myös suureksi ilokseni jo toistamiseen ripustaa seinälle neidille valmistamani joulukalenterin. Voi sitä riemua, kun neiti 1.12. heräsi ja kerroin tontusta, joka pussukkaan olisi mahdollisesti jotain jännää tuonut. Aluksi meinasi hieman koko touhu jännittää ja pussukka noudettiinkin äidin avustuksella, mutta muutaman päivän kuluttua neiti jo tottuneesti aamutoimiemme jälkeen riensi pussukkaa kurkkaamaan. Tällä kertaa pussukoihin ilmestyi erilaisia sorminukkeja, edelliskerralla pusseista löytyi pieniä Muumi-hahmoja. Mitä ensi kerralla, siihenkin on jo kenties pieni visio ;)

Olin hyvissä ajoin tammikuussa 2013 ostanut siskolle ja itselleni liput Lumikuningatar-balettiin joulukuulle. Marraskuun lopussa T ilmaisi halukkuutensa myös kyseiselle kulttuurimuodolle ja aloinkin säännöllisen epäsäännollisesti etsimään hänelle lippua. Samana aamuna, kun olimme illaksi menossa balettiin, satuin kurkistamaan Huuto.nettiä ja sieltä löytyi lippu. Samaan näytökseen ja vieläpä samalle parvelle! Äkkiä aloitin kauhea soittelurumban ensin T:lle ja sitten vanhemmilleni, että pääsisikö he neidin kanssa illaksi. Tokihan pääsivät ja niin pääsi T myös katsomaan esitystä. Ja voih, että se olikin hyvä! Olin nähnyt esityksen edellisviikolla, kun pääsimme päiväkotiryhmäni kanssa sen katsomaan. Mutta esitys teki sellaisen vaikutuksen, että sen helposti pystyi katsomaan toisenkin kerran. Ja tokihan on aivan eri asia olla työroolissa lapsien keskellä, kuin omana itsenään vapaa-ajalla. Tanssijat olivat aivan uskomattoman taitavia ja ne ryhmäkohtaukset! Jokainen toimi täysin samaan aikaan ja sellaisella intohimolla, että ei voinut kuin ihailla. Ja se musiikki! Olen edelleen niin lumoutunut, että helposti voisin sen vielä kolmannenkin kerran käydä katsomassa.

Nautiskelua aikuisten kesken ;)

Loppu vuoteeni on kuulunut paljon liikuntaa ja olen itsestäni varsin ylpeä, että olen viimeinkin ryhdistäynyt. Jospa nämä neidin syntymästä jääneet pari ylimääräistä kiloa häipyisi ja saisin kesäksi vähän timmimmän ulkomuodon. Sitä tavoitellessa ;) Liikkumiseeni tuli pieni tauko, kun viimeinkin (veronpalautuksilla) pääsin toteuttamaan haaveeni neljännestä tatuoinnista. Olen siihen varsin tyytyväinen ja takaraivossa hautuukin jo ajatusta seuraavasta kuvasta.. Uusimmassa tatuoinnissani on lempikukkiani, lemmikkejä, seitsemän kappaletta. Jokainen kukka on omistettuna yhdelle tai useammalle tärkeälle henkilölle elämässäni <3

Loppuun laitan vielä muutaman kuvan menneeltä kuulta..

Hapen hopeapajassa virkkaamani rannekoru

Neiti taiteili ukille joululahjaksi kupin

Jouluaattoaamuna neiti kävi T:n sisarusten kanssa tekemässä lumiukon (vielä hieman keskeneräinen..)

Tapaninpäivänä kotiin lähtiessämme maisema oli näin jouluinen

Virvon varvon.. uudenvuoden aattona.

"Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat, vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat"

-H-

Mukava maanantai

Oi kun oli taas ihanan voimaannuttava viikonloppu. Perjantaille suunnittelemani Bodycombat-tunti jäi ikävä kyllä vain suunnitelman tasolle, koska T:llä meni yllättäen koulussa myöhempään. Harmittaa hieman, koska kaksi seuraavaa perjantaita menee muissa hommissa, joten en pääse kahteen viikkoon huutamaan ja huitomaan.

Lauantai käynnistyi osaltani sh'bamin ja coren merkeissä. Sai lauantai mukavan aloituksen, kun sai vähän jumpata. Se olikin tuon viikoin ainoa jumppani. Maanantaille olin tehnyt varauksen tunnille, mutta neidillä olikin muita suunnitelmia. Neiti on aloittanut muutama viikko sitten muskarin. Muskarin piti olla neidin ja isin yhteinen harrastus, mutta viime maanantaina neiti kieltäytyi lähtemästä isin kanssa laulelemaan, joten ei muuta kuin annoin periksi, peruin tunnin ja lähdin neidin kera soittamaan. Tänään sanoinkin heti aamusta, että tänään on muskaripäivä, jonne neiti lähdet isin kanssa. Ja niin he sitten lähtivät ja äiti pääsi jumppaamaan.

Olimme T:n kanssa ajatelleet, että lähtisimme lauantaina neidin kanssa Hoploppiin. Suunnitelmat muuttuivatkin rauhalliseen leffailtaan, kun saimme naapurilta lainaksi Risto Räppääja ja viileä Venla-elokuvan. Koko perhe sitten saunan jälkeen istahti sohvalle ja aloitettiin elokuva. Neiti jatkoi katsoa koko leffan hievahtamatta. Ja tuntui tykkäävään. Neiti selkeästi tykkää enemmän elokuvista, joissa on oikeita ihmisiä. Luulenpa, että tuo musiikkipainotteisuus tekee myös aika paljon.

Isänpäivän aamuna neiti tepsutteli kortin ja lahjan kera makuuhuoneeseen isiä herättämään. Olin aikasemmalla Vuosaaren retkellämme ostanut T:lle lahjaksi Kalevalan Torin vasaran. Yllätyin, että neiti ei sanallakaan maininnut lahjasta, yleensä kun tuo tuntuu höpöttävän kaiken mahdollisen samantein :) Koru tuntui olevan T:lle mieluinen ja hyvä niin. Lahjojen keksiminen tuntuu aina yhtä hankalalta ja päänvaivaa aiheuttaa jo uhkaavasti lähenevä joulu.

Lahjan antamisen ja aamupalan jälkeen suuntasimme Espooseen ukkia moikkaamaan. Pohdin ja harkitsin sinne menoa pitkään, koska tiesin äidin olevan myös kotona. Päätin kuitenkin lähteä, koska ukki on kuitenkin pääosassa ja pitäähän neidin häntä tavata. Ja mummia siinä sivussa.. Vaikkakaan jälkimmäinen ei ole pitkään aikaan neidin puheissa esiintynytkään. Aina vain ukki ja ukin koira. 

Ukin luona tunnelma olikin hieman jäätävä. En puhunut äitini kanssa sanaakaan, vaikka sisko etukäteen  yrittikin sovitella meitä puhumaan. Vierailumme kesti muutaman tunnin ja neiti oli onnessaan saamastaan huomiosta. Sunnuntai-ilta tosin sujui omalta osaltani ristiriitaisissa merkeissä. Toisaalta ajattelen olevani jollain tasolla todella itsekäs, kun "riistän" neidiltä mummin. Mutta toisaalta, en halua joutua miettimään joka kerta kun jotain äidin kanssa sovitaan, että pitääkö suunnitelmat ja missä kunnossa mahtaa olla tällä kertaa. Kun joku kertoisi ne oikeat vastaukset ja oikeat ratkaisut. 

Loppu Isänpäivä sujui osaltamme unisissa merkeissä. Kotiuduttuamme Espoosta, laitettiin neiti päikkäreille ja ajateltiin, että hetki torkahdetaan myös. Hetki muuttuikin muutamaksi tunniksi ja loppu viimein kello olikin sen verran, että alkuillalle suunnittelemani ravintolakäynti muuttui pizzan tilaamiseen kotiin. Sujuuhan se tietysti niinkin :)

Tänään neiti tosiaankin sitten lähti isin kanssa sinne muskariin ja pääsin itse jumppaamaan. Ja voi luoja, että olen hajalla! Olin ensin puolen tunnin Legsolution tunnilla, joka on täyttä tykistystä koko 30 minuuttia. Harjoituksia tehdään yhteensä 24 (12 eri liikettä) 40 sekunnin sykleissä. Liikkeet olivat erilaisia variaatioita kyykyistä, yhden jalan kyykyista ja todella paljon myös hypittiin. Tunnin alussa ohjaaja lupaili, että koko viikon tulee tuntumaan etenkin pakarassa kipua. Nice. Ainakin tällä hetkellä olen koko alakropasta niin kipeä, että ihan pelottaa mitä huominen (ja ylihuominen) tuo tullessaan. Legin jälkeen vuorossa oli 30 minuuttia Absiä, joka oli samantyylinen tunti, mutta keskittyi vatsalihaksiin. Ja tuokin oli todella rankka setti! Huomista vapinaa siis odotellessa :)

-H-

Blogini löytyy muuten nykyisin myös Facebookista ;)
https://www.facebook.com/pages/La-Meva-Vida/377740185681218?fref=ts

Sataa, sataa ropisee

En voi käsittää mistä tuota vettä oikein riittää? Yöllä sataa, päivällä sataa, aamulla sataa.. AINA SATAA!! Mutta. Nytpä tuo ei enää haittaa. Tähän asti olen hiihtänyt ympäriinsä rikkinäisen jättiläisvarjoni kanssa. Viikonloppuna sitten päätin oikein repäistä ja ostaa uuden sateenvarjon. Ainoa kriteeri oli varjon koko. Halusin saada suuren varjon. Marssin Itiksen Anttilaan ja sieltähän se unelmien varjo sitten löytyi. 

Tänä aamuna kyllästyi kenkien kastumiseen ja pitihän nuo kumisaappaatkin tottakai hankkia. Olin henkisesti varautunut, että joutuisin saappaista pulittamaan ainakin 30€. Koska olin neidin kanssa liikenteessä ja olimme jumpasta tulossa, ainoa päämääräni oli saada edes vähän siedettävän näköiset kumpparit ja äkkiä. Ja taas kerran Anttila pelasti. Sieltä löytyi (mittapuuni mukaan) täydelliset kumisaappaat! Nyt saa sataa vaikka kolmekuukautta, olen valmis!!

Meillä oli aivan tolkuttoman täydellinen viikonloppu perheen kanssa. Perjantai alkoi osaltani BodyCombatin parissa. Olin aivan varma, että nyt kuolema koittaa, mutta hengissä selvittiin. Seuraavana päivänä (ja itseasiassa vielä eilenkin) tuntui koko yläselän alueella ihanaa kipua, eli jotain tuli tehtyä ja kunnolla. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus mennä huitomaan ja huutamaan, mikäli saan vain paikan.

Lauantaina passitin T:n ja neidin viettämään isä-tyttö-laatuaikaa ulos aurigonpaisteeseen. Lykkäsin mukaan pussillisen leipiä ja lähetin meren rantaan sorsia ruokkimaan. Itse pyhitin hetken kuulokkeet korvilla Olaville (Uusivirta) ja imuroinnille. Iltapäivä menikin sisähommissa yllättäen vesisateen takia. Käytiin saunomassa ja illalla laitettiin popcornit mikroon ja yritettiin katsoa Madagaskaria. Ensimmäisen 20 minuuttia neiti jaksoi keskittyä poppareiden voimin elokuvaan, mutta sitten siirryttiin muihin hommiin. Muutama viikkoa aikaisemmin vietimme neidin kanssa tyttöjen iltaa ja katsottiin hievahtamatta Rölli ja kultainen avain. Ennen elokuvaa leivottiin neidin kanssa syksyn ensimmäiset joulutortut. Voi että miten hyviä ne onkaan!! Ne on sarjassamme suoraan suoneen herkkuja ;)

Sunnuntaikin sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin ja nautiskeltiin. Olisin halunnut aamusta lähteä käymään Myllypuron liikuntahulinoissa, mutta päätettiin sitten rauhan säilymisen kannalta pysyä kotona. Koko viikonloppu menikin ilman minkään näköistä draamaa. Neiti oli kuin unelma, aurinkoinen oma itsensä. T:n kanssa juteltiinkin sitten iltasella neidin mentyä nukkumaan, että olipas mielettömän mukavat vapaapäivät. Mutta tuo olikin sitten tyyntä myrskyn edellä..

Eilisaamusta lähtien ollaan neidin kanssa väännetty milloin mistäkin. Tänään kaikki sitten kärjistyi, kun neiti piirsi kaikessa rauhassa oman pöytänsä ääressä. Kynät tipahti sitten lattialle, ja koska äiti kieltäytyi ne nostamasta, huuto alkoi. Huudon taso kohosi pikku hiljaa ja loppulta neiti otti ja potkaisi pöytänsä kumoon. Sain pidettyä itseni sentään rauhallisena, mutta tuon pöydän kaatamisen jälkeen meinasi tulla totaali romahtaminen ja itku nosti päätänsä itselläkin. Vetäydyin sitten makuuhuoneeseen kokoamaan itseni ja jätin T:n sovittelijaksi. Hetken päästä neiti sieltä läpsytti rauhallisena luokseni ja siinä sitten halailtiin hetki.

Mutta voi hemmetti tätä epäonnistumisen tunnetta! Kuka on tuo huutava pieni hirviö ja missä on mun aurinkoinen pieni tyttö?! Ja kun tuo tyttö on kuin tuuliviiri: ensimmäisessä hetkessä karjuu naama punaisena lattialla omituisien super voimien kanssa ja seuraavassa hetkessä juttelee niitä näitä ja höpsöttelee. Missä vaiheessa tästä pitää alkaa huolestumaan? No joo, ei varmaankaan kahden viikon jälkeen.. Mutta kuitenkin. Taas nousi mieleen se äitiyssopimuksen lukematta jäänyt pikku präntti. Plaah! Tänään epätoivon hetkinä huomasin tuntevani kaipuuta: omaa äitiä kohtaan. Hetkellisesti. Kaipasin tunnetta, että voin tarttua puhelimeen ja soittaa äitille. 

Vaikkakaan en kyllä edes muista milloin olisin viimeksi kääntynyt hänen puoleen missään elämää suuremmissa asioissa. Mutta normaalissa äiti-tytär-suhteessa tämä olisi ollut sellainen tilanne. Sain tuon tunteen työnnettyä nopeasti taka-alalle, mutta kaipuu tämän kaiken jakamisesta jollakin, joka ymmärtää ilman syyllistämistä, jäi kuitenkin. 

Vaikeaa olla aikuinen. Ja äiti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä tulee tästä vielä vaikeutumaan..

Sateisia päiviä!

-H-

Hävettää..

Siis voi hemmetti, että hävettää! Ja ottaa päähän! Viime postauksesta on kulunut aikaa AIVAN liian kauan. Jotenkin noi päivät ja viikot vaan vyöryi yli ja mitä kauemmin aikaa meni, sitä suurempi kynnys oli aloittaa kirjoittaminen. Mutta tässä sitä taas ollaan. Ja toivon mukaan seuraavaan kertaan ei kulu yhtä kauan.

Viime viikkoina olo on ollut jotenkin tosi väsynyt ja uupunut. Voimaton suorastaan. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu niin paljon ja kuitenkaan ei tapahdu yhtään mitään.

Neiti on saanut päällensä aivan järkyttävän uhmaiän. Joka asiasta pitää vääntää ja kääntää. Jokainen asia pitää hoitaa joko kiristäen, uhkaillen tai lahjoen. Parhaani mukaan yritän pitää oman pääni kasassa ja olla menettämättä malttiani, mutta läheskään joka kerta en siihen pysty. Neiti huutaa ja minä tiuskin. Sitten neiti itkee ja melkein äitikin itkee. Ja ai että sitä vuosisadan p*skin äiti tunnetta mikä sitä seuraa. Sitten tilanne sovitaan, halitaan ja pyydetään anteeksi, ja suurin piirtein tunnin päästä sama tilanne on taas edessä jostakin uudesta asiasta. 

Tänään meillä tosin oli suhteellisen hyvä päivä. Päiväkodista päästiin ilman raivoa kotiin. Olin neidille luvannut, että lähtisimme kahdestaan bussiretkelle Vuosaareen. Näemme Vuosaaren bussin lähes joka aamu, kun menemme päiväkotiin ja neiti on sen nyt jollain tasolla oppinut, että tuonne se kyseinen bussi kääntyy. T:llä oli tänään kouluilta, joten otimme ja lähdettiin käymään ranskalaisilla Vuokissa. Neiti oli aluksi täysin vakuuttunut, että Vuosaaresta löytäisimme leijonia ja kirahveja (luuli meidän menevän Korkeasaareen). Onneksi pettymys ei ollut kovin suuri, kun tajusi, ettei sieltä mitään elukoita löytynyt. Ranskalaisten jälkeen kävimme eräästä liikkeestä noukkimassa isälle jotain ensi viikonlopuksi. Jotain mikä toimittaa hää-, syntymä- ja isänpäivälahjan virkaa :D Ostosten jälkeen suuntasimmekin sitten metrolla kotia kohti.

Oman äitini kanssa tilanne taas kärjistyi.. Teimme jokin aikaa sitten pieni muotoisen välirauhan. Anteeksipyyntöä ei kuulunut, eikä välimme muutenkaan palautuneet "normaali"tasolle. Äitihän tästä oli pahoillaan. Odotti varmaan, että saman tien olisin niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ja aina ennen olen ollutkin. Lähinnä tein rauhan neidin takia. Podin huonoa omatuntoa siitä, ettei neiti tapaa mummiaan. Eräänä kauniina päivänä sovinkin sitten äidin kanssa, että voivat käydä neidin hakemassa päiväkodista ja olla tämän kanssa meillä sillä aikaa, kun käyn tanssitunnilla. Sekä mummi että neiti olivat tästä käänteestä varsin tyytyväisiä ja itsellänikin oli ihan suhteellisen hyvät fiilikset.

Kunnes.. Kuulen siskolta, että kappas, äidin jalka onkin niin parantunut, että pulloon pystyy taas tarttumaan. Hemmetti, että tämän mamman kuppi meni nurin. Laitoinkin sitten viestiä sinne päin, että on pitänyt taas alkaa kännäämään. Äidiltä tuli vastaus, että kai sitä kotonaan saa vaikka päällään seistä. Koska tunteeni kuumenevat tämän asian tiimoilta nollasta sataan alle 10 sekunnin, laitoin takaisin, että jos hän on sitä mieltä että voi leikkiä yhden päivän mummia ja sen jälkeen palata juopon rooliin, niin fine, mutta tehköön sen ilman meitä. 

Tällä viikolla sain siskolta kuulla, että äiti hänelle joka ilta toivottelee hyvät yöt ja muutenkin soittelee, vaikka heilläkin välit rakoilee. Ja taas kiehahti. Kysyinkin äidiltä, miksi koittaa paikkailla välejään vain toiseen meistä. En koskaan saanut tuohon kysymykseen vastausta. Vaikka toisaalta mitäpä tuolla on väliä. Tällä hetkellä vaikka tämä tuntuukin h*lvetin rankalta, luulen kuitenkin loppu pelissä tehneeni oikean ratkaisun. Toki toivon, neidinkin takia, että tämä ei olisi lopullista, mutta jos sama tahti jatkuu, niin muuta vaihtoehtoa ei ole. Niin monta (liian monta) vuotta on mennyt jo tällaisessa välitilassa, enkä muutenkaan muista milloin viimeksi välimme on äidin kanssa olleet niinkuin äidillä ja tyttärellä. Eli yhteenvetona voisi varmaankin sanoa, ettei neidillä ole mummia, eikä mulla äitiä..

Pääsääntöisesti siis elämämme rullaa samoilla raiteilla, kuin viime postauksenkin aikaan. Viikkoihin on mahtunut Sirkus Finlandiaa, Ti-Ti konserttia, tanssitunteja. Itkua, naurua, raivoa ja rakkautta. 

Käytiin viime viikonloppuna lyhtypajassa neidin kanssa tekemässä lyhty. Aika liikuttava vaikka itse sanonkin.

Näillä tunnelmilla kohti halloween viikonloppua. Yritän saada pidettyä itseäni niskasta sen verran, ettei näin pitkiä taukoja pääse tulemaan.

-H-

Pullan (ja teepuuöljyn) tuoksuinen koti

Päätin eilen kehittää neidille ja itselleni hieman iltatekemistä tälle illalle, koska jumpat jäivät neidin flunssan vuoksi väliin. Suuntasimmekin maanantai-iltana kauppaan ostamaan pullataikina-tarvikkeet. Tänään sitten kotona meitä odotti pullataikina käytyämme ensin (jälleen) Ikeassa pyörähtämässä. Neiti oli aivan innoissaan, kun sai ensin levittää itselleen jauhoja ja sitten "pyöritellä" pullia. Lähinnä neiti keskittyi taikinan syömiseen pyörittelyn sijaan, mutta väliäkö hällä. Lopuksi sai vielä ripotella pullansa päälle raesokeria ja herkut uuniin paistumaan. Iltapalaksi söimmekin sitten pullaa ja pillimehua/kaakaota. Namskis!

Perjantaina pääsin suhteellisen aikaisin töistä. T oli iltatöissä, joten lähdimme neidin kanssa käymään kaupungilla. Neiti on suuri Mimmit-yhtyeen fani, joten suuntasimme Levykauppa X:ään hakemaan juuri julkaistua levyä. Levykaupan jälkeen kävimme vielä tyttöjen kesken Arnoldsissa donitseilla. Neitikin sai herkutella ihka omalla (ensimmäisellä) donitsillaan. Ei lainkaan huono tapa viettää tyttöjen iltapäivää, vai mitä?

Lauantaina lähdimme siskon ja tämän poitsun kanssa käymään Koiramäen pajutallissa. Moni työkaveri on kyseistä paikkaa suositellut kovasti ja viikonloppuna siellä järjestettiin kurpitsakarnevaalit, joten päätimme lähteä piipahtamaan. Huikeita pajurakennelmia ja hahmoja oli joka puolella, harmi vaan, neiti koki kyseiset koristeet hieman liian pelottaviksi. Ehkä seuraavalla kerralla parempi onni. Pajutallilla myydään myös paljon erilaisia sisustustuotteita, muitakin kuin siis pajusta tehty. Olisi tehnyt mieli poistaa kaupasta paljon muutakin, ihan vain siksi, kun kaikki oli niin ihanaa ja suhteellisen edukasta. Mutta sain pidettyä järjen päässä ja ostin vain kaksi "sydänkippoa" johon suunnittelin laittavani vettä sekä kynttilöitä. Olin kuvitellut, että kelluvat kynttilät nyt ostaa mistä vain, mutta eipä niitä noin vain hankittu. Tänään sitten lopulta Ikeasta ne löysin. Ja siellä ne nyt sulostuttavat parvekettamme.

Peikkolasten päiväkoti/ Koiramäen pajutalli

Sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa liikkumaan. Ensin kävin vähän zumbailemassa. Olin kyseisen ohjaajan tunnilla kolmannen kerran ja tämä oli ehkä kaikkein paras. Ensimmäisillä kerroilla tuntui todella hankalalta, kun ohjaaja ei puhunut mitään. Tarkasti täytyi katsoa mitä ihmettä seuraavaksi. Toisaalta se oli myös todella mukavaa, ettei ohjaaja pälättänyt mitään ylimääräistä. Haaveilen kovasti, että jonain päivänä taloudellinen tilanne antaisi myöden niin, että voisin jäädä muutamaksi kuukaudeksi pois töistä ja opetella tanssimaan (kunnolla) eri lattaritansseja. 

Zumban jälkeen vuorossa oli vähän rauhoittumista bodybalancen muodossa. Tuntien välillä oli vain 5 minuuttia, mikä ainakin omalla kohdallani oli todella huono. Balancen ensimmäinen puoli tuntia meni täysin ylikierroksilla tanssimisen vuoksi, enkä meinannut millään malttaa mennä rauhallisesti liikkeitä eteenpäin. Loppua kohden onnistuin paremmin, mutta kovasti täytyi tsempata :D

Tänään kun hain neitiä päiväkodista hoitaja kertoi unikaverin odottavan lokerossa pesua varten. Heti ajattelin, että nyt on sattunut hieman mittavampi vahinko. Mutta ikävä kyllä olin totaalisen väärässä: neidin ryhmään oli saapunut ne ah niin inhottavat kutsumattomat vieraat. Saman tien aivan jäätävä psykologinen kutina alkoi päässä. Ei muuta kuin apteekkiin ostamaan tiheäpiikkinen kampa ja teepuuöljyä. Käsittelin sekä neidin että oman tukkani tavan shampoolla, johon tipautin muutaman tipan öljyä. Josko nuo vieraat tajuaisivat pysyä poissa tästä huushollista. Ajattelin aamulla vielä neidin pipoon laittaa muutaman tipan, ihan vain varmuuden vuoksi. Toisaalta olemme kuin ihmeen kaupalla selvinneet kyseisistä ällötyksistä: itse olen ollut 7 vuotta alalla ja *kopkop* kertaakaan en ole niitä kotiin tuonut ja neitikin ollut vuoden päiväkodissa. Voikun tämä hyvä tuuri jatkuisi.

Lopuksi täytyy todeta, että nyt se syksy taitaa tulla aivan todenteolla. Aivan tolkuttoman kylmä alkaa olemaan ulkona. Ja kun tämä vaihdos on tapahtunut niin nopeasti. Ihmettelen vain miten tulen selviämään talvesta, kun nyt jo tekee tiukkaa.

Tällaisilla eväillä töissä

-H-

Ihana viikonloppu

Viikonloppu on vaihteeksi tuntunut ihanan pitkältä. Olemme ehtineet tehdä vaikka ja mitä.

Perjantaina kävimme perheen kesken Itiksessä syömässä. Neiti osoitti taas hurmaavuutensa ja käyttäytyi  ravintolassa oikein esimerkillisesti sylissä olevaa servettiä myöden. Ravintolan jälkeen kävimme vielä kahvilla ja jäätelöllä.

Olimme pitkään siskon kanssa puhuneet, että pitäisi mennä Heurekaan katsomaan kuuluisaa Body worlds näyttelyä ja kuinka ollakaan, se jäi melko viime tippaan. Lauantaina päätimme sitten sinne mennä ja otimme mukaan sekä miehet että muksut. Etukäteen hieman jännitin miten neiti näyttelyn kokee ja T:n kanssa sitten sovimmekin, että mikäli siltä näyttää, niin toinen ottaa neidin sillä aikaa, kun toinen kiertää katselemassa. Aluksi neiti vaikuttikin hieman jännittyneeltä ja sylissä viihtyi suurimman osan ajasta. Mutta suureksi hämmästykseksi suhtautui "patsaisiin" oikein hyvin. Yhdet puistatukset tuli luurangon kohdalla. Pienen pienet sikiöt lasikuvuissaan (tämä hirvitti allekirjoittanutta melkoisesti) aiheutti keskustelua: "vauvalla on paha mieli, vauva nukkuu". Jepjep. Kaikin puolin näyttely oli vaikuttava. Vähän tosin petyin "patsaiden" määrään. Olin odottanut, että niitä olisi ollut enemmän, mutta toki tässä varmasti vaikuttaa paljon tuo logistiikka puoli. 

Lauantai-iltana lähdimme pikaisesti käymään vielä Ikeassa: neidin romuille piti saada lelulaatikoita. Matkaan tarttui myös neidille panda-pehmolelu. Pandan innoittamana kävimmekin neidin kanssa autossa keskustelun mitä eläimiä perheenjäsenet ovat. Neiti itse oli panda, isi oli leppäkerttu ja äiti apina. Thanks! Olin juuri keskustellut kauhukuvistani töissä kollegan kanssa, kun lapset saivat tehtäväksi piirtää perheensä eläiminä. Koska painiskelen ulkonäköongelmien kanssa, ajattelin että mikäli neiti kyseisen tehtävän joskus saa, hän varmaan piirtää äidin elefanttina tai virtahepona tms. 

Loppu viikkoni ja viikonloppu on sisältänyt paljon liikuntaa. Torstaina kävin kokeilemassa bodyjam-tuntia. Ja hah, miten pihalla sitä olikin! Muutaman kerran piti ääneen oikein naurahdella, niin koomiselta tuntui (ja varmasti myös näytti). Mutta ehdottomasti menen uudelleen ja otan kyseisen tunnin (mahdollisuuksien mukaan) säännöllisesti ohjelmistooni. Lauantaina kävin vahvistamassa keskivartaloa coressa ja sen jälkeen vähän vielä ohjattua venyttelyä. Ja kyllä hitsi vie oli rankka puolituntinen coren merkeissä. Vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta onneksi sitä aikaakin on. Tavoitteenahan on siis kroppa kuntoon 2014. Mutta ihanaa on ollut kyllä todeta, että jotain tuolla pullamössölle tuossa keskivartalon suunnalla on jo tapahtunut. Tänään olikin vuorossa vielä xyclingia ja zumbaa sekä extempore lähtö Malminkartanon jätemäelle rappusia kipuamaan ystävän kanssa. Liikuntaa liikuntaa, mutta ensi viikolla miehen opiskelu-ja työkuviot on sellaiset, etten sitten pääsekään minnekään.

Lopuksi vielä tunnelmia päiväretkestämme japanilais tyyliseen puutarhaan:

Seesteisiin tunnelmiin..

-H-

PS. Seesteisyys todennäköisesti loppuu kyllä lyhyeen, kun BB alkaa. Voi luoja, että ne ihmiset saa verenpaineet kohoamaan!

Maanantaita

Voi luoja, että ihan hävettää ja tympäsee tämä saamattomuus. Jotenkin olo on ollut viime aikoina niin väsähtänyt, hyvä että päivittäisistä askareista selviää.

Viime viikon tiistaina työnantajani järjesti Linnanmäellä yksityistilaisuuden työntekijöilleen. Päätin lähteä hurvittelemaan siskoni kanssa. Neitiä en tällä kertaa edes harkinnut ottavani mukaan, koska laitteet joihin hän pääsee on joka tapauksessa maksuttomia. Sitä paitsi kovasti houkutteli päästä itsekkin vähän laitteisiin. Joten neiti jäi T:n kanssa kotiin ja siskokset matkaan. Kovin monessa laitteessa emme ehtineet käydä, koska paikalla oli todella paljon ihmisiä. Muutamassa kuitenkin ja onneksi sää oli mitä mainioin! Pakollinen hattara piti tietenkin myös ostaa. 

Viime viikonloppuna, kun olimme T:n kanssa ystäväni häissä, neiti oli kummitätinsä (siskoni) luona yökylässä. Äiti, jonka kanssa en siis siihen mennessä ollut puhunut n. kahteen kuukauteen laittoi tekstaria ja toivoi kovasti josko antaisin suostumukseni, että sisko kävisi neidin kanssa mummia moikkaamassa. Oli kuulemma kova ikävä neitiä. Ja toki meitä muitakin.. Pohdiskelin seikkaa kovasti ja lopulta suostuin pyyntöön. Äiti sitten kovasti kiitteli sunnuntaina, kuinka oli ihana nähdä ja päläpälä. Emme edelleenkään puhuneet lainkaan, asiat hoidettiin tekstiviestein. Totesin siinä vain sitten loppu viimein, että mikäli mummi haluaa elämässämme pysyä, asioiden on muututtava. 

Viime viikolla oli isäni syntymäpäivät ja sovimme menevämme sinne sitten viikonloppuna kahville. Lauantaina suuntasimmekin sitten Espooseen. Tuntui melko kiusalliselta mennä sinne, kun äidin kanssa välit eivät ole kunnossa. Muutaman sanan siinä vaihdoin äitini kanssa, ja joka kerta kahden kesken ollessamme odotin, että hän olisi jotain kyseisestä välirikostamme sanonut. Mutta ei. Hän ei sanonut sanaakaan. Olisi toki ollut kohteliasta, että olisi pyytänyt edes anteeksi. Minkäs teet.. Eilen äiti soitti ja kertoi, että olivat ukin kanssa ostaneet neidille ne legot mistä oli ollut edellisenä päivänä puhetta. Olin siinä puhelun aikana melko niukka sanainen ja todennäköisesti puhelimen toisessa päässä siitä sitten jollain tasolla loukkaannuttiin tai jotain muuta vastaavaa, koska puhelu päättyi aika nopeasti. Minkä johtopäätöksen tästä nyt sitten vedin? Sen, että minä olen tässä se paha ihminen, joka toimii itsekkäästi tai muuten vain lapsellisesti. Mutta voi luoja, että olen vihainen! Ja pettynyt! Jospa tähän jouluun mennessä saisi jonkin ratkaisun.

Sunnutaiaamu käynnistyi meillä tyttöjen kesken. T oli lauantai-iltana lähtenyt kaverinsa kanssa kaupungille ja kotiutunut joskus aamu tunneilla. En neidin kanssa halunnut katsoa (ja odottaa), että koomapotilas sängystään nousisi ja koska ulkona oli mitä mahtavin ilma lähdimmekin läheiseen leikkipuistoon. Siellä sitten tehtiin hiekkakakkuja ja nautittiin leppoisasta aamupäivästä. Kotiin palatessamme syömään T:kin sieltä kömpi viimein ylös. Iltapäivällä lähdin naapurin kanssa zumbaamaan ja neiti sai viettää isin kanssa aikaa.

Huomenna olisikin sitten neidin päiväkodin vanhempainilta. Harmittaa, kun en (taaskaan) pääse neidin kanssa jumppaan. Viime viikko meni osaltani ohi Lintsin takia. T kertoi, että neiti oli täysin villiintynyt jumpassa, eikä tehnyt mitään niinkuin olisi pitänyt. Silmät pyöreinä kuuntelin, että onko kyseessä todella sama neiti, joka kuuliaisesti aina kanssani kuunteli ohjeet ja sitten vasta toimi. Mikä lie tyttöön mennyt :)

Mukavaa viikkoa!

-H-