tiistai 24. syyskuuta 2013

Pullan (ja teepuuöljyn) tuoksuinen koti

Päätin eilen kehittää neidille ja itselleni hieman iltatekemistä tälle illalle, koska jumpat jäivät neidin flunssan vuoksi väliin. Suuntasimmekin maanantai-iltana kauppaan ostamaan pullataikina-tarvikkeet. Tänään sitten kotona meitä odotti pullataikina käytyämme ensin (jälleen) Ikeassa pyörähtämässä. Neiti oli aivan innoissaan, kun sai ensin levittää itselleen jauhoja ja sitten "pyöritellä" pullia. Lähinnä neiti keskittyi taikinan syömiseen pyörittelyn sijaan, mutta väliäkö hällä. Lopuksi sai vielä ripotella pullansa päälle raesokeria ja herkut uuniin paistumaan. Iltapalaksi söimmekin sitten pullaa ja pillimehua/kaakaota. Namskis!






Perjantaina pääsin suhteellisen aikaisin töistä. T oli iltatöissä, joten lähdimme neidin kanssa käymään kaupungilla. Neiti on suuri Mimmit-yhtyeen fani, joten suuntasimme Levykauppa X:ään hakemaan juuri julkaistua levyä. Levykaupan jälkeen kävimme vielä tyttöjen kesken Arnoldsissa donitseilla. Neitikin sai herkutella ihka omalla (ensimmäisellä) donitsillaan. Ei lainkaan huono tapa viettää tyttöjen iltapäivää, vai mitä?


Lauantaina lähdimme siskon ja tämän poitsun kanssa käymään Koiramäen pajutallissa. Moni työkaveri on kyseistä paikkaa suositellut kovasti ja viikonloppuna siellä järjestettiin kurpitsakarnevaalit, joten päätimme lähteä piipahtamaan. Huikeita pajurakennelmia ja hahmoja oli joka puolella, harmi vaan, neiti koki kyseiset koristeet hieman liian pelottaviksi. Ehkä seuraavalla kerralla parempi onni. Pajutallilla myydään myös paljon erilaisia sisustustuotteita, muitakin kuin siis pajusta tehty. Olisi tehnyt mieli poistaa kaupasta paljon muutakin, ihan vain siksi, kun kaikki oli niin ihanaa ja suhteellisen edukasta. Mutta sain pidettyä järjen päässä ja ostin vain kaksi "sydänkippoa" johon suunnittelin laittavani vettä sekä kynttilöitä. Olin kuvitellut, että kelluvat kynttilät nyt ostaa mistä vain, mutta eipä niitä noin vain hankittu. Tänään sitten lopulta Ikeasta ne löysin. Ja siellä ne nyt sulostuttavat parvekettamme.

Peikkolasten päiväkoti/ Koiramäen pajutalli



Sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa liikkumaan. Ensin kävin vähän zumbailemassa. Olin kyseisen ohjaajan tunnilla kolmannen kerran ja tämä oli ehkä kaikkein paras. Ensimmäisillä kerroilla tuntui todella hankalalta, kun ohjaaja ei puhunut mitään. Tarkasti täytyi katsoa mitä ihmettä seuraavaksi. Toisaalta se oli myös todella mukavaa, ettei ohjaaja pälättänyt mitään ylimääräistä. Haaveilen kovasti, että jonain päivänä taloudellinen tilanne antaisi myöden niin, että voisin jäädä muutamaksi kuukaudeksi pois töistä ja opetella tanssimaan (kunnolla) eri lattaritansseja. 

Zumban jälkeen vuorossa oli vähän rauhoittumista bodybalancen muodossa. Tuntien välillä oli vain 5 minuuttia, mikä ainakin omalla kohdallani oli todella huono. Balancen ensimmäinen puoli tuntia meni täysin ylikierroksilla tanssimisen vuoksi, enkä meinannut millään malttaa mennä rauhallisesti liikkeitä eteenpäin. Loppua kohden onnistuin paremmin, mutta kovasti täytyi tsempata :D

Tänään kun hain neitiä päiväkodista hoitaja kertoi unikaverin odottavan lokerossa pesua varten. Heti ajattelin, että nyt on sattunut hieman mittavampi vahinko. Mutta ikävä kyllä olin totaalisen väärässä: neidin ryhmään oli saapunut ne ah niin inhottavat kutsumattomat vieraat. Saman tien aivan jäätävä psykologinen kutina alkoi päässä. Ei muuta kuin apteekkiin ostamaan tiheäpiikkinen kampa ja teepuuöljyä. Käsittelin sekä neidin että oman tukkani tavan shampoolla, johon tipautin muutaman tipan öljyä. Josko nuo vieraat tajuaisivat pysyä poissa tästä huushollista. Ajattelin aamulla vielä neidin pipoon laittaa muutaman tipan, ihan vain varmuuden vuoksi. Toisaalta olemme kuin ihmeen kaupalla selvinneet kyseisistä ällötyksistä: itse olen ollut 7 vuotta alalla ja *kopkop* kertaakaan en ole niitä kotiin tuonut ja neitikin ollut vuoden päiväkodissa. Voikun tämä hyvä tuuri jatkuisi.

Lopuksi täytyy todeta, että nyt se syksy taitaa tulla aivan todenteolla. Aivan tolkuttoman kylmä alkaa olemaan ulkona. Ja kun tämä vaihdos on tapahtunut niin nopeasti. Ihmettelen vain miten tulen selviämään talvesta, kun nyt jo tekee tiukkaa.

Tällaisilla eväillä töissä

-H-



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ihana viikonloppu

Viikonloppu on vaihteeksi tuntunut ihanan pitkältä. Olemme ehtineet tehdä vaikka ja mitä.

Perjantaina kävimme perheen kesken Itiksessä syömässä. Neiti osoitti taas hurmaavuutensa ja käyttäytyi  ravintolassa oikein esimerkillisesti sylissä olevaa servettiä myöden. Ravintolan jälkeen kävimme vielä kahvilla ja jäätelöllä.

Olimme pitkään siskon kanssa puhuneet, että pitäisi mennä Heurekaan katsomaan kuuluisaa Body worlds näyttelyä ja kuinka ollakaan, se jäi melko viime tippaan. Lauantaina päätimme sitten sinne mennä ja otimme mukaan sekä miehet että muksut. Etukäteen hieman jännitin miten neiti näyttelyn kokee ja T:n kanssa sitten sovimmekin, että mikäli siltä näyttää, niin toinen ottaa neidin sillä aikaa, kun toinen kiertää katselemassa. Aluksi neiti vaikuttikin hieman jännittyneeltä ja sylissä viihtyi suurimman osan ajasta. Mutta suureksi hämmästykseksi suhtautui "patsaisiin" oikein hyvin. Yhdet puistatukset tuli luurangon kohdalla. Pienen pienet sikiöt lasikuvuissaan (tämä hirvitti allekirjoittanutta melkoisesti) aiheutti keskustelua: "vauvalla on paha mieli, vauva nukkuu". Jepjep. Kaikin puolin näyttely oli vaikuttava. Vähän tosin petyin "patsaiden" määrään. Olin odottanut, että niitä olisi ollut enemmän, mutta toki tässä varmasti vaikuttaa paljon tuo logistiikka puoli. 

Lauantai-iltana lähdimme pikaisesti käymään vielä Ikeassa: neidin romuille piti saada lelulaatikoita. Matkaan tarttui myös neidille panda-pehmolelu. Pandan innoittamana kävimmekin neidin kanssa autossa keskustelun mitä eläimiä perheenjäsenet ovat. Neiti itse oli panda, isi oli leppäkerttu ja äiti apina. Thanks! Olin juuri keskustellut kauhukuvistani töissä kollegan kanssa, kun lapset saivat tehtäväksi piirtää perheensä eläiminä. Koska painiskelen ulkonäköongelmien kanssa, ajattelin että mikäli neiti kyseisen tehtävän joskus saa, hän varmaan piirtää äidin elefanttina tai virtahepona tms. 

Loppu viikkoni ja viikonloppu on sisältänyt paljon liikuntaa. Torstaina kävin kokeilemassa bodyjam-tuntia. Ja hah, miten pihalla sitä olikin! Muutaman kerran piti ääneen oikein naurahdella, niin koomiselta tuntui (ja varmasti myös näytti). Mutta ehdottomasti menen uudelleen ja otan kyseisen tunnin (mahdollisuuksien mukaan) säännöllisesti ohjelmistooni. Lauantaina kävin vahvistamassa keskivartaloa coressa ja sen jälkeen vähän vielä ohjattua venyttelyä. Ja kyllä hitsi vie oli rankka puolituntinen coren merkeissä. Vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta onneksi sitä aikaakin on. Tavoitteenahan on siis kroppa kuntoon 2014. Mutta ihanaa on ollut kyllä todeta, että jotain tuolla pullamössölle tuossa keskivartalon suunnalla on jo tapahtunut. Tänään olikin vuorossa vielä xyclingia ja zumbaa sekä extempore lähtö Malminkartanon jätemäelle rappusia kipuamaan ystävän kanssa. Liikuntaa liikuntaa, mutta ensi viikolla miehen opiskelu-ja työkuviot on sellaiset, etten sitten pääsekään minnekään.

Lopuksi vielä tunnelmia päiväretkestämme japanilais tyyliseen puutarhaan:





Seesteisiin tunnelmiin..

-H-

PS. Seesteisyys todennäköisesti loppuu kyllä lyhyeen, kun BB alkaa. Voi luoja, että ne ihmiset saa verenpaineet kohoamaan!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Maanantaita

Voi luoja, että ihan hävettää ja tympäsee tämä saamattomuus. Jotenkin olo on ollut viime aikoina niin väsähtänyt, hyvä että päivittäisistä askareista selviää.

Viime viikon tiistaina työnantajani järjesti Linnanmäellä yksityistilaisuuden työntekijöilleen. Päätin lähteä hurvittelemaan siskoni kanssa. Neitiä en tällä kertaa edes harkinnut ottavani mukaan, koska laitteet joihin hän pääsee on joka tapauksessa maksuttomia. Sitä paitsi kovasti houkutteli päästä itsekkin vähän laitteisiin. Joten neiti jäi T:n kanssa kotiin ja siskokset matkaan. Kovin monessa laitteessa emme ehtineet käydä, koska paikalla oli todella paljon ihmisiä. Muutamassa kuitenkin ja onneksi sää oli mitä mainioin! Pakollinen hattara piti tietenkin myös ostaa. 


Viime viikonloppuna, kun olimme T:n kanssa ystäväni häissä, neiti oli kummitätinsä (siskoni) luona yökylässä. Äiti, jonka kanssa en siis siihen mennessä ollut puhunut n. kahteen kuukauteen laittoi tekstaria ja toivoi kovasti josko antaisin suostumukseni, että sisko kävisi neidin kanssa mummia moikkaamassa. Oli kuulemma kova ikävä neitiä. Ja toki meitä muitakin.. Pohdiskelin seikkaa kovasti ja lopulta suostuin pyyntöön. Äiti sitten kovasti kiitteli sunnuntaina, kuinka oli ihana nähdä ja päläpälä. Emme edelleenkään puhuneet lainkaan, asiat hoidettiin tekstiviestein. Totesin siinä vain sitten loppu viimein, että mikäli mummi haluaa elämässämme pysyä, asioiden on muututtava. 

Viime viikolla oli isäni syntymäpäivät ja sovimme menevämme sinne sitten viikonloppuna kahville. Lauantaina suuntasimmekin sitten Espooseen. Tuntui melko kiusalliselta mennä sinne, kun äidin kanssa välit eivät ole kunnossa. Muutaman sanan siinä vaihdoin äitini kanssa, ja joka kerta kahden kesken ollessamme odotin, että hän olisi jotain kyseisestä välirikostamme sanonut. Mutta ei. Hän ei sanonut sanaakaan. Olisi toki ollut kohteliasta, että olisi pyytänyt edes anteeksi. Minkäs teet.. Eilen äiti soitti ja kertoi, että olivat ukin kanssa ostaneet neidille ne legot mistä oli ollut edellisenä päivänä puhetta. Olin siinä puhelun aikana melko niukka sanainen ja todennäköisesti puhelimen toisessa päässä siitä sitten jollain tasolla loukkaannuttiin tai jotain muuta vastaavaa, koska puhelu päättyi aika nopeasti. Minkä johtopäätöksen tästä nyt sitten vedin? Sen, että minä olen tässä se paha ihminen, joka toimii itsekkäästi tai muuten vain lapsellisesti. Mutta voi luoja, että olen vihainen! Ja pettynyt! Jospa tähän jouluun mennessä saisi jonkin ratkaisun.

Sunnutaiaamu käynnistyi meillä tyttöjen kesken. T oli lauantai-iltana lähtenyt kaverinsa kanssa kaupungille ja kotiutunut joskus aamu tunneilla. En neidin kanssa halunnut katsoa (ja odottaa), että koomapotilas sängystään nousisi ja koska ulkona oli mitä mahtavin ilma lähdimmekin läheiseen leikkipuistoon. Siellä sitten tehtiin hiekkakakkuja ja nautittiin leppoisasta aamupäivästä. Kotiin palatessamme syömään T:kin sieltä kömpi viimein ylös. Iltapäivällä lähdin naapurin kanssa zumbaamaan ja neiti sai viettää isin kanssa aikaa.



Huomenna olisikin sitten neidin päiväkodin vanhempainilta. Harmittaa, kun en (taaskaan) pääse neidin kanssa jumppaan. Viime viikko meni osaltani ohi Lintsin takia. T kertoi, että neiti oli täysin villiintynyt jumpassa, eikä tehnyt mitään niinkuin olisi pitänyt. Silmät pyöreinä kuuntelin, että onko kyseessä todella sama neiti, joka kuuliaisesti aina kanssani kuunteli ohjeet ja sitten vasta toimi. Mikä lie tyttöön mennyt :)

Mukavaa viikkoa!

-H-

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Väsynyt (ja flunssainen), mutta onnellinen

Jälleen kerran olisi sunnuntai-ilta. Eilen saimme T:n kanssa todistaa rakkaan ystäväni ja tämän miehen häitä. Kuten olen aikaisemmin kertonut, roolini ei ollut toimia tavallisena häävieraana, vaan sain kunniatehtäväksi olla kaaso. 

Jännitin tehtävääni todella paljon, välillä jopa enemmän kuin morsian itse. Häätapaamisissamme sain harmaita hiuksia, kun kyselin kukista, autosta ja muista mahdollisista asioista. Siinä hääpari sitten rauhalliseen tapaansa vastaili, ai mitkä kukat, mikä auto? Mutta kaikesta huolimatta morsiammella oli kaunis kimppu ja autokin oli mitä loistavin. Kaikki muutkin seikat oli juuri niinkuin pitikin :)

Suurin osa hoidettavista hommistani kasautui (täysin omasta syystä) viimeiselle viikolle, tai oikeastaan viimeisille päiville. Mutta sain kuitenkin kaiken hoidettua. Torstai-iltana tein hääautoon ikkunakoristeen. Pulmia meinasi tuotta suhteellisen avulias neiti, T kun ei ollut kotona opiskelunsa takia. Onneksi keksin antaa neidille oman sydämen muotoisen paperin, jota sai sitten koristella mielensä mukaan. Perfektionisti kun olen tuotti kamalasti vaikeuksia olla tyytyväinen kättensä jälkeen. Paineita loi tottakai myös se, että kyseessä on rakas ystävä ja heidän tärkeä päivä. Onneksi pari kelpuutti koristeen.

Yhdessä bestmanin ja morsiammen veljen sekä veljen tyttöystävän kanssa suunnittelimme häihin ohjelman. Olimme BM:n kanssa delekoinneet illan juonnon veljelle kera avokkinsa, meistä kumpikaan kun ei ole mikään esiintyjä. Ja hyvän delekoinnin teimmekin. Nuori pari suoriutui roolistaan hyvin ja me BM:n kanssa selvisimme ilman vatsahaavaa :D 

Omalla kohdallani esiintyminen ison yleisön edessä tuottaa paljon jännitystä. Lasten edessä homma vielä jollain tasolla toimii, mutta aikuisille puhuessani sorrun liikaa miettimään, että mitä jos kämmään, ja mitä muut ajattelee. Vaikka näin ei tietenkään pitäisi olla, pitäisi vain sanoa piutpaut moisille aatteille ja vetää vain täysillä. Ylitinkin itseni lukemalla kirkossa otteen Korinttolaiskirjeestä. Kaason puhe oli stressin aiheuttajista suurin. Vaikka en siis todella ole mikään puhuja/esiintyjä, halusin kuitenkin jollain tavalla muistaa hääparia. Löysinkin netistä Apassi-intiaanien avioliittorukouksen, jonka sitten luin juhlissa puheiden aikana. 

Ilta sujui kaikin puolin todella hyvin ja monet vieraat kehuivat hauskaa ohjelmaa. Hääparikin oli tyytyväinen, joten hoidimme siis velvollisuutemme kunnialla. Lämmitti sydäntä, kun morsiamme vanhemmat kiittelivät kädestä pitäen antamaani apua ja tukea morsiolle :') Välillä häihin liittyviä hommia suunnitellessani tunsin olevani p*skin kaaso ikinä. Tuntui, etten tehnyt yhtään mitään. Sanoinkin sen sitten morsiammelle, ja tämä sanoi, etten olisi voinut tehdä enempää ja tärkein roolini oli ollut se kuuntelija/tukija. Ihan tuli tippa linssiin. Liikutustani lisäsi vielä saamani kaason lahja! 

Olimme käyneet alkuvuodesta häämessuilla, jossa olin nähnyt erään rannekorun. Aikani korua hypistelin, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta. Ja tietenkin kaduin sitä suunnattomasti. Eilen sitten ystäväni minut huikkasi nurkan taakse ja ojensi käteeni pussukan. Ja siellä oli se rannekoru!! Ystävän tuttu oli juuri kyseisillä messuilla ollut töissä ja ystävä oli sitten hänelle soittanut ja ohjeistanut ostamaan korun. Ihana muruni!





Oli mahtavaa saada olla osana tuota tärkeää päivää. Mahtavaa oli myös tutustua uusiin ihmisiin. Kovasti ilahduin myös siitä, että sain houkuteltua T:n useaan otteeseen tanssilattialle. Myös T:n kommentti "hyvin te veditte, oli onnistunut ilta" tuntui kivalta. Flunssasta huolimatta (en varmaan kahteen vuoteen ole sairastanut ja tottakai nyt sitten piti) oloni on niin onnellinen.

Lopuksi vielä täytyy hehkuttaa perjantaina tekemäämme kirppislöytöä. Roihuvuoressa oli kyläjuhlat ja tien varret täynnä kirppismyyjiä. Työmatkalla ajoimme myyjien ohi ja bongasin erään lipaston. Heti ajattelin, että tuo sopisi neidin huoneeseen loistavasti. Äkkiä auto parkkiin ja hintaa selvittämään. Olin varautunut vähän korkeampaan hintaan ja yllätyin suuresti, kun se olikin vain 5€!! Lipasto autoon ja kotiin. Heti kun saimme uuden ihanuuden omalle paikalleen, neiti alkoi pikkutavaroilla täyttää laatikoita.



Rauhallista sunnuntai-iltaa!

-H-