Viikonlopun jälkeisiä fiiliksiä

Onpas ollut taas mukava ja pitkän tuntuinen viikonloppu.

Perjantaina pääsin töistä jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan. Ryntäsin saman tien kotiin jääkaapissa odottavan batteryn luokse. Olin suunnitellut siivoavani ikuisen murheenkryyni vaatehuoneemme ja näin teinkin. Laitoin Spotifysta soittolistan soimaan ja tartuin toimeen. Roskiin ja kirpparikasseihin kertyi kiitettävästi tavaraa ja vaatehuone on hetken aikaa inhimillisessä kunnossa.

Koska kello ei ollut vielä juuri mitään, kaivoin kuulokkeet korville ja tartuin imurin varteen. Imuri tanssipartnerina/mikrofoonina pyörin ympäri kämppää aivan fiiliksissä. Ja sain jopa imuroinnin päätteeksi pestyä jopa lattiat! Olikin todella mahtava tunne, kun T tuli neidin kanssa kotiin ja minulla oli aikaa tehdä muutakin kuin siivota tai ressata sotkuista kotia. Mahtavuutta!

Lauantaina neiti sai jäätävän leipomisvimman. Koska joulu tekee tuloaan, päätimme tehdä joulutorttuja. Ostimme tarvikkeet ja neiti kaivoi essunsa esille. Näytin yhden tortun kanssa miten taittelu tehdään ja loput neiti taitteli omien taitojensa mukaan. Lähes jokainen torttu tuli, uskomatonta kyllä, taiteltua oikein! Taitava pieni ihminen <3 Taittelun jälkeen olikin enää jäljellä voitelu ja sitten uuniin.

T teki meille päivälliseksi lohta ja perunamuusia. Ruokailu  aikana neiti pyysi, että lähdettäisiin syömisen jälkeen ulos. Sehän sopi mainiosti. Pakkasimme muutaman tortun mukaan ja lähdimme pihalle. Otimme vähän leipääkin mukaan ja veimme ne sorsille. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä. Heijastinliivi loistaen neiti paineli täyttä vauhtia eteenpäin. Sorsat tuli syötettyä ja matka jatkui. Suuntasimme lähellämme oleville pitkospuille seikkailemaan. Neiti ei omien sanojensa mukaan ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa ja olikin aivan innoissaan pienestä seikkailustamme. Söimme retkieväät läheisessä leikkipuistossa. Olin jo täysin taas unohtanut miten hyviä joulutortut olikaan. Namskis!

Yhteinen perhekävely oli aivan mahtava. Kuljimme T:n kanssa käsikädessä naureskellen ja neiti polki hyväntuulisena edellämme.

Isänpäiväaamu alkoi perheessämme rauhallisissa merkeissä. Yritin hiljaa hipsiä suihkuun, mutta niin vain neidin sängystä kuului pieni ääni "äiti, olenko minä jo herännyt?" Ei muuta kuin boxilta Töötti ja Pulteri näkymään ja itse suihkuun. Suihkuun jälkeen keitin kahvit ja tein meille kaikille herkkuleivät. Neiti suuntasi herättämään T:n ja pyytämäön aamupala pöytään. Nautimme aamiaisen ja lähdimme suuntaamaan kohti Messukeskusta. Päästyämme Pasilaan tuli ilmoitus, että Messukeskuksessa on sähkökatkos, joka viivästytti messujen alkamisen ainakin puoleksi tunniksi. Mielestäni on hieman hämmentävää, ettei messukeskuksen kaltaisella pytingillä ole varageneraattoria. Joka tapauksessa, s
teimme suunnitelman muutoksen ja lähdimme omaa isiäni moikkaamaan. Olisimme menneet sinne jokatapauksessa messujen jälkeen.

Neiti oli aivan innoissaan, kun kuuli että ukin lisäksi hän tapaisi myös mummin. Itselläni tuntemukset eivät ollet ihan samanlaiset. Mitä lähemmäksi pääsimme, sitä enemmän alkoi ketuttaa. Kokosin itseni kuitenkin suhteellisen hyvin. Vaikkakin kahvipöydässä tunnelma ei ollut kovin lämmin. Jotenkin en vain ollut halukas keskustelemaan äitini kanssa. Tunnelmaa laimensi hieman myös huoli koirastamme. Muutaman kerran meinasin romahtaa täysin, mutta pikku neidin takia pidin itseni kasassa. Vaivaantuneen kahvittelun jälkeen suuntasimme jälleen kohti Pasilaa.

Messuilut tuotti ainakin kädentaito-osuudelta pettymyksen. Olin odottanut löytäväni sieltä aimo kasan ideoita ja inspiraatiota, mutta näin ei käynnyt. Jokusen pussin hankin helmiä, kun edullisesti sain, mutta muuten ei jäänyt muuta käsiin. Neiti kun on eläimiä rakastava pieni ihminen, sai messuilta paljon irti. Koko ajan oli pieni käsi rapsuttelemassa kaikkia elöimiä, joita vain sai koskea. Ja neidin takiahan pääasiassa tuonne messuille menimme, joten reissu oli ihan onnistunut.

Nyt pakko painua nukkumaan, iltapäivästä lähtien väsyttänyt niin paljon, että meinaa pystyyn nukahtaa.

Mukavaa viikkoa!

-H-

Marraskuu

Niin se kuukausi vain vaihtui. Uskomattoman nopeasti on mennyt tämä syksy. Kohta saa alkaa laskemaan päiviä joululomaan, jota tänäkin vuonna saamme neidin kanssa viettää ruhtinaalliset 2 viikkoa.  Tai oikeastaan vähän reilut. Innolla odottelen jo lomaa. Harmikseni joudun kyllä tunnustamaan, että varmaan ensimmäistä kertaa ikinä koen ahdistusta joulusta ja joulun vietosta.

Olemme seurustelumme alkuajoista lähtien ensimmäistä joulua lukuun ottamatta viettäneet joulun vuoroin omien vuoroin T:n vanhempien kanssa. Koska viime joulun olimme T: n porukoilla, on tänä vuonna omieni vuoro. Ahdistusta aiheuttaakin, yllätys yllätys, äiti. En ole ollut juomisen vuoksi häneen yhteydessä sitten syyskuun. Tuntuukin todella kamalalta ajatuskin istua hänen kanssaa mahdollisesti samassa joulupöydässä, niinkuin mitään ei taas olisi tapahtunut. Toisaalta taas jos äiti ei tule viettämään kanssamme joulua, joudun keksimään jälleen kerran neidille jonkin selityksen,  miksei mummi taaskaan ole mökillä. Tuntuu sydäntäsärkevältä nähdä pienen kasvot kysymässä, missä mummi on. Enkä kyllä kohta enää tiedä edes mitä hänelle vastata. Argh!!

Viime aikoina tuo äidin alkoholiongelma on aiheuttanut taas enemmän huolta ja ajatuksia kuin pitkään aikaan. Painiskelen aina vain sen ikusen kysymysken äärellä, että mitä tehdä. Laittaako todella ne välit lopullisesti katkolle vai odottako muutosta, jota ei 99% varmuudella ole tulossa. Vaikeita asioita..
Mutta nyt tähän viikonloppuun. Lauantaina olin neidin kanssa tämän kaverin luona halloween-bileissä. Kyseisiä juhlia oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa ja vihdoinkin tuo suuri päivä koitti. Halloweenasu oli hankittu jo hyvissä ajoin ja ihmeen hyvin neiti malttoi olla pyytämättä sitä päälleen ennen aikoija. Lauantaiaamuna heti kun neiti sai silmöt auki, hän kysyi, että joko lähdetään. Aamupäivä menikin kotona touhutessa ja iltapäivällä sai viimein laittaa asun päälle ja lähteä juhlimaan.

Etukäteen olin itse vähän jännittänyt miten neiti halloween hulinasta selviää, arka kun on. Mutta hän suoriutui aivan loistavasti.  Ainoa pieni muotoisen paniikin aiheutti hetkellisesti kummitusasuun pukeutunut isompi lapsi, mutta tuostakin selvittiin ilman suurempia huutoja. Kaverin vanhemmat olivat koristelleet asuntonsa viimeisen päälle ja tarjoilukin oli teeman mukainen. Juhlan ehdoton kohokohta muksujen mielestä oli ulkona taskulamppujen kanssa tapahtunut aarteenetsintä. Neiti oli melko liikuttavan näköinen kulkiessaan lampun kanssa illan pimeydessä. Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet ja olin niin onnellinen,  kun saimme kutsun. Tuosta inspiroituneena päätimmekin pitää neidin ystäville joulukuu  alussa pikkujoulut :) En malta odottaa.

Tänään vuorossa olikin taas vaihteeksi kirppistelyä. Lähdimme koko perheen voimin Myyrmäki halliin kirppikselle. Sisko oli myös poikansa kanssa mukana ja shoppailun jälkeenhe tulivatkin vielä hhetkeksi meille oleilemaan ja syömään T:n tekemää kääretorttua, namskis.

Kirppikseltä mukaani tarttui ikioma työkalusetti! T:llä on kasa työkaluja, jotka aina ovat väärässä paikassa. Aina kun jotain tarvitsee, pitää ensin puoli tuntia etsiä kyseistä välinettä. Iskäni on aina välillä (kuunneltuaan lukuisia valituksiani) antanut minulle muutamamia työkaluja. Mutta enääpä ei tarvitse, nyt löytyy kaikki tarpeellinen ja onneksi ne on vieläpä vaaleanpunaisia, joten ei tarvitse pelätä, että menevät sekaisin ;) Tosin luulen, että joudun oman settini piilottamaan, jotta pysyvät varmasti tallessa.

Nyt hhetkeksi vielä omaa aikaa ja Netflixin pariin. Kauan odotettu Gossip girl kausi 5 on ilmestynyt ja olen kyseiseen sarjaan totaalisen koukussa. Hyvää viikonalkua kaikille!

-H-

P.s. Tarkoituksena oli liittää mukaan vielä muutama kuva, mutta jostain syystä tekniikka on taas minua vastaan. Lopetan taistelun 45 minutin jälkeen, täytyy yrittää jälki käteen ne liittää.

Herkuttelua

Viikonloppumme alkoi neidin kanssa tyttöjen kesken, koska T:llä oli työpaikan pikkujoulut. Mieleni alkoi jo töissä päivällä tehdä kamalasti mieli mokkapaloja, joten päätin, että niitä sitten leivomme illalla. Ei muuta kuin kaupan kautta kotiin. Neiti oli aivan täpinöissään kun kuuli suunnitelmasta. Ei malttanut katsoa edes pikku kakkosta loppuun. Essu haettiin ja käytiin hommiin.

Neiti tykkää leipomisesta ja keittiössä hääräilystä ylipäätään aivan älyttömästi, joten silmät loistaen hän autteli aineksien mittailussa ja sekoittamisessa. Pienimuotoisen jauhosotkun seurauksena saimme takinan uuniin ja alkoi neidin haasteellisin vaihe, eli odottaminen. Jokusen kerran leikkien välissä ehti käydä kyselemässä, että joko on valmista.

Viimein saimme pohjan pois uunista ja kuorrutteen tehtyä. Neiti sai ripotella nonparellit, jota paikkapaikoin lorahtikin kohtalaisen paljon kuorrutteen pinnalle. Koristelun jälkeen olikin vuorossa se paras vaihe; pöydän kattaminen ja syöminen. Neiti jakoi lautaset ja servetit ja päästiin pöytään. Nappasin kännykällä kuvan tuotoksestamme ja mitä teki neiti. Riensi omaan huoneeseen ja kävi hakemassa oman leikkikameransa ja nappasi kuvan omasta annoksestaan! Hmm, mistä lie ottanut mallia? ;)

Mokkapalojen maku ei ollut aivan niin hyvä kuin olisi pitänyt, mutta pikku kokki ei ollut yhtä kriittinen. Hyvällä ruokahalulla mutusteli oman palansa ja nassukin oli sen näköinen!

Viikonloppu sisälsi myös toisen "leivonta"tuokion. Olen mukana Hopottajien kampanjassa jossa testataan MyllynParas voitaikinataskuja (www.hopottajat.fi/voitaikinatasku, #voitaikinataskuhopo). Olin suunnitellut valmistavani taskut iltapäiväksi, mutta toisin kävi.

Otin muutaman taskun sulamaan uunin lämmetessä, kuten ohjeissa sanottiin. Uuni lämpeni ja voideltuani taskut, työnsin ne uuniin. Täytteeksi suunnittelemani mascarponevaahto oli vatkattu ja innolla odotin valmistumista.

Ajastin pirisi ja otin pellin pois uunista: taskut eivät olleet lainkaan avautuneet ja olivat sisältä aivan raakoja! Olin totaalisen ihmeissäni, että eihän nyt voitaikinan paistaminen ole mitään rakettitiedettä ja ihmettelin mikä meni vikaan.

Myöhemmin illalla päätin kokeilla uudelleen. Otin taskun sulamaan ja laitoin uunin lämpenemään. Aikaisemmin päivällä olin paistanut taskut silikonisen leivinpaperin päällä. Ajattelin mielenkiinnosta kokeilla josko vika olisi ollut juuri tuossa, ja niinhän se olikin! Normaalin leivinpaperin päällä tasku paistui ja avautuikin ihan suhteellisen hyvin! Eli sain iltapalaksi mascarponevaahdolla ja lakoilla täytetyn voitaikinataskun. Namskis!

Uskoisin, että voitaikinataskut tulevat jatkossa kuulumaan osana tarjoilujamme. Vielä olisi tarkoituksena kokeilla jokin suolainen versio, täytyy vain kuumeisesti miettiä mikä tuo voisi olla.

Lopuksi täytyy todeta, että tämä päivä on tuntunut aivan tolkuttoman pitkältä! Neiti heräsi oman rytminsä mukaisesti klo 8. aikaan, mutta kiitos talviajan, kello olikin vasta 7! Olen kyllä täysin tätä kellojen siirtelyä vastaan, voisi mun puolestä luopua koko touhusta. Kamalaa!

Mukavaa viikkoa kaikille!

-H-

Voimauttava viikonloppu

Hellurei ja hellät tunteet!

Niin se vappu tuli ja meni ja toi tullessaan ah ihanan toukokuun. Ennen neidin syntymää allekirjoittaneelle täysin turha juhla. En ole pitkäänaikaan kuulunut heihin, jotka örveltää nakit silmillä kaupungilla, joten mielestäni en ole kuulunut joukkoon vapun juhlijana. Neidin syntymän myötä kiinnostukseni vappuun toiselta kantilta katsottuna on muuttunut. Perinteeksi onkin muodostunut pyörähtää Kauppatorilla hulinaa katsastamassa. Tänä vuonna vappuaattomme hurahti työpäivän päätteeksi Linnanmäellä naapuriystäviemme kanssa. Olin varautunut järkyttävään kansan paljouteen, mutta yllätyimme, kun porukkaa oli niin vähän. Mikä ei tietenkään haitannut ollenkaan. Neiti ystävänsä kanssa paineli laitteesta toiseen, osaan menivät jopa täysin keskenään. Niin se ilta vierähti mukavissa, joskin viileissä, merkeissä ja sitten kotiin laittamaan neiti nukkumaan ja nauttimaan lasilliset kuohuvaa ja Greyn anatomiaa.

Vapunpäivä aamuna kävimme perheen kesken palelemassa Kauppatorilla. Tori oli pikaisesti kierretty ympäri ja äkkiä kotiin lämmittelemään. Olimme ystävä naapureiden kanssa sopineet grillaavamme iltapäivällä. Sään ollessa epävakainen päätimme siirtää suunnitelmat sisätiloihin ja pitää vappupäivällisen kotonamme. Pöytä notkuikin ruokaa melkein kuin jouluna ja illan päätteeksi kaikki olivat aivan ähkyt. Kaikin puolin siis onnistunut vappu.

Neiti kattoi itse lastenpöydän

Olen koko kevään kerännyt (ja kehoittanut muita kerämään) tölkeistä klipsuja. Sain ennen joulua päähän pinttymän klipsulaukun virkkaamisesta ja sehän on nyt tietenkin toteutettava. Löysinkin sitten kirjastosta kirjan joka oli tulvillaan kaikkia ihania ohjeita ja jouduinkin kyseisen kirjan ostamaan ihan omaksi. Kirja saapui viimeinkin eilen ja nyt sormet syyhyten odotan, että pääsisin hommiin. Enää pitäisi langat käydä hankkimassa ja sitten koukku viuhumaan. Nolife.com :D

Olin tänään pitkästä aikaa bodupumpissa. Voi jestas miten hajalla siellä tunnilla olinkaan! Ihan kuin en olisi koskaan tehnyt yhtään mitään :D Huomisesta on tulossa siis jumituspäivä. Olen ilmoittanut itseni Naisten kymppiin ja ihan hirvittää ajatus 10km lenkistä. Noo, eiköhän tuosta selvitä, jos ei muuten niin ryömitään sitten maaliin ;)

Kävin neidin kanssa viime viikonloppuna Herttoniemen katukirppis tapahtumassa. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä ja loppumatkasta hän oppikin itse polkemaan kolmipyöräisellään. Löysin kirppikseltä itselleni paidan ja kesäksi mekon. Neidin huoneeseen löysin nuken vaatekaapin. Oli niin edullinen ja kaunis, etten vain voinut jättää sitä ostamatta. Olinkin varmasti aikamoinen näky kantaessani kaappia Ikea-kassissa metrossa. Mutta sain kuin sainkin sen kotiin turvallisesti ja ilman sen suurempia kommelluksia.

Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säät lämpenisivät, ettei tarvitsisi toppatakkeja kaivaa takaisin esille.

-H-

Sataa, sataa ropisee

En voi käsittää mistä tuota vettä oikein riittää? Yöllä sataa, päivällä sataa, aamulla sataa.. AINA SATAA!! Mutta. Nytpä tuo ei enää haittaa. Tähän asti olen hiihtänyt ympäriinsä rikkinäisen jättiläisvarjoni kanssa. Viikonloppuna sitten päätin oikein repäistä ja ostaa uuden sateenvarjon. Ainoa kriteeri oli varjon koko. Halusin saada suuren varjon. Marssin Itiksen Anttilaan ja sieltähän se unelmien varjo sitten löytyi. 

Tänä aamuna kyllästyi kenkien kastumiseen ja pitihän nuo kumisaappaatkin tottakai hankkia. Olin henkisesti varautunut, että joutuisin saappaista pulittamaan ainakin 30€. Koska olin neidin kanssa liikenteessä ja olimme jumpasta tulossa, ainoa päämääräni oli saada edes vähän siedettävän näköiset kumpparit ja äkkiä. Ja taas kerran Anttila pelasti. Sieltä löytyi (mittapuuni mukaan) täydelliset kumisaappaat! Nyt saa sataa vaikka kolmekuukautta, olen valmis!!

Meillä oli aivan tolkuttoman täydellinen viikonloppu perheen kanssa. Perjantai alkoi osaltani BodyCombatin parissa. Olin aivan varma, että nyt kuolema koittaa, mutta hengissä selvittiin. Seuraavana päivänä (ja itseasiassa vielä eilenkin) tuntui koko yläselän alueella ihanaa kipua, eli jotain tuli tehtyä ja kunnolla. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus mennä huitomaan ja huutamaan, mikäli saan vain paikan.

Lauantaina passitin T:n ja neidin viettämään isä-tyttö-laatuaikaa ulos aurigonpaisteeseen. Lykkäsin mukaan pussillisen leipiä ja lähetin meren rantaan sorsia ruokkimaan. Itse pyhitin hetken kuulokkeet korvilla Olaville (Uusivirta) ja imuroinnille. Iltapäivä menikin sisähommissa yllättäen vesisateen takia. Käytiin saunomassa ja illalla laitettiin popcornit mikroon ja yritettiin katsoa Madagaskaria. Ensimmäisen 20 minuuttia neiti jaksoi keskittyä poppareiden voimin elokuvaan, mutta sitten siirryttiin muihin hommiin. Muutama viikkoa aikaisemmin vietimme neidin kanssa tyttöjen iltaa ja katsottiin hievahtamatta Rölli ja kultainen avain. Ennen elokuvaa leivottiin neidin kanssa syksyn ensimmäiset joulutortut. Voi että miten hyviä ne onkaan!! Ne on sarjassamme suoraan suoneen herkkuja ;)

Sunnuntaikin sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin ja nautiskeltiin. Olisin halunnut aamusta lähteä käymään Myllypuron liikuntahulinoissa, mutta päätettiin sitten rauhan säilymisen kannalta pysyä kotona. Koko viikonloppu menikin ilman minkään näköistä draamaa. Neiti oli kuin unelma, aurinkoinen oma itsensä. T:n kanssa juteltiinkin sitten iltasella neidin mentyä nukkumaan, että olipas mielettömän mukavat vapaapäivät. Mutta tuo olikin sitten tyyntä myrskyn edellä..

Eilisaamusta lähtien ollaan neidin kanssa väännetty milloin mistäkin. Tänään kaikki sitten kärjistyi, kun neiti piirsi kaikessa rauhassa oman pöytänsä ääressä. Kynät tipahti sitten lattialle, ja koska äiti kieltäytyi ne nostamasta, huuto alkoi. Huudon taso kohosi pikku hiljaa ja loppulta neiti otti ja potkaisi pöytänsä kumoon. Sain pidettyä itseni sentään rauhallisena, mutta tuon pöydän kaatamisen jälkeen meinasi tulla totaali romahtaminen ja itku nosti päätänsä itselläkin. Vetäydyin sitten makuuhuoneeseen kokoamaan itseni ja jätin T:n sovittelijaksi. Hetken päästä neiti sieltä läpsytti rauhallisena luokseni ja siinä sitten halailtiin hetki.

Mutta voi hemmetti tätä epäonnistumisen tunnetta! Kuka on tuo huutava pieni hirviö ja missä on mun aurinkoinen pieni tyttö?! Ja kun tuo tyttö on kuin tuuliviiri: ensimmäisessä hetkessä karjuu naama punaisena lattialla omituisien super voimien kanssa ja seuraavassa hetkessä juttelee niitä näitä ja höpsöttelee. Missä vaiheessa tästä pitää alkaa huolestumaan? No joo, ei varmaankaan kahden viikon jälkeen.. Mutta kuitenkin. Taas nousi mieleen se äitiyssopimuksen lukematta jäänyt pikku präntti. Plaah! Tänään epätoivon hetkinä huomasin tuntevani kaipuuta: omaa äitiä kohtaan. Hetkellisesti. Kaipasin tunnetta, että voin tarttua puhelimeen ja soittaa äitille. 

Vaikkakaan en kyllä edes muista milloin olisin viimeksi kääntynyt hänen puoleen missään elämää suuremmissa asioissa. Mutta normaalissa äiti-tytär-suhteessa tämä olisi ollut sellainen tilanne. Sain tuon tunteen työnnettyä nopeasti taka-alalle, mutta kaipuu tämän kaiken jakamisesta jollakin, joka ymmärtää ilman syyllistämistä, jäi kuitenkin. 

Vaikeaa olla aikuinen. Ja äiti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä tulee tästä vielä vaikeutumaan..

Sateisia päiviä!

-H-

Ihana viikonloppu

Viikonloppu on vaihteeksi tuntunut ihanan pitkältä. Olemme ehtineet tehdä vaikka ja mitä.

Perjantaina kävimme perheen kesken Itiksessä syömässä. Neiti osoitti taas hurmaavuutensa ja käyttäytyi  ravintolassa oikein esimerkillisesti sylissä olevaa servettiä myöden. Ravintolan jälkeen kävimme vielä kahvilla ja jäätelöllä.

Olimme pitkään siskon kanssa puhuneet, että pitäisi mennä Heurekaan katsomaan kuuluisaa Body worlds näyttelyä ja kuinka ollakaan, se jäi melko viime tippaan. Lauantaina päätimme sitten sinne mennä ja otimme mukaan sekä miehet että muksut. Etukäteen hieman jännitin miten neiti näyttelyn kokee ja T:n kanssa sitten sovimmekin, että mikäli siltä näyttää, niin toinen ottaa neidin sillä aikaa, kun toinen kiertää katselemassa. Aluksi neiti vaikuttikin hieman jännittyneeltä ja sylissä viihtyi suurimman osan ajasta. Mutta suureksi hämmästykseksi suhtautui "patsaisiin" oikein hyvin. Yhdet puistatukset tuli luurangon kohdalla. Pienen pienet sikiöt lasikuvuissaan (tämä hirvitti allekirjoittanutta melkoisesti) aiheutti keskustelua: "vauvalla on paha mieli, vauva nukkuu". Jepjep. Kaikin puolin näyttely oli vaikuttava. Vähän tosin petyin "patsaiden" määrään. Olin odottanut, että niitä olisi ollut enemmän, mutta toki tässä varmasti vaikuttaa paljon tuo logistiikka puoli. 

Lauantai-iltana lähdimme pikaisesti käymään vielä Ikeassa: neidin romuille piti saada lelulaatikoita. Matkaan tarttui myös neidille panda-pehmolelu. Pandan innoittamana kävimmekin neidin kanssa autossa keskustelun mitä eläimiä perheenjäsenet ovat. Neiti itse oli panda, isi oli leppäkerttu ja äiti apina. Thanks! Olin juuri keskustellut kauhukuvistani töissä kollegan kanssa, kun lapset saivat tehtäväksi piirtää perheensä eläiminä. Koska painiskelen ulkonäköongelmien kanssa, ajattelin että mikäli neiti kyseisen tehtävän joskus saa, hän varmaan piirtää äidin elefanttina tai virtahepona tms. 

Loppu viikkoni ja viikonloppu on sisältänyt paljon liikuntaa. Torstaina kävin kokeilemassa bodyjam-tuntia. Ja hah, miten pihalla sitä olikin! Muutaman kerran piti ääneen oikein naurahdella, niin koomiselta tuntui (ja varmasti myös näytti). Mutta ehdottomasti menen uudelleen ja otan kyseisen tunnin (mahdollisuuksien mukaan) säännöllisesti ohjelmistooni. Lauantaina kävin vahvistamassa keskivartaloa coressa ja sen jälkeen vähän vielä ohjattua venyttelyä. Ja kyllä hitsi vie oli rankka puolituntinen coren merkeissä. Vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta onneksi sitä aikaakin on. Tavoitteenahan on siis kroppa kuntoon 2014. Mutta ihanaa on ollut kyllä todeta, että jotain tuolla pullamössölle tuossa keskivartalon suunnalla on jo tapahtunut. Tänään olikin vuorossa vielä xyclingia ja zumbaa sekä extempore lähtö Malminkartanon jätemäelle rappusia kipuamaan ystävän kanssa. Liikuntaa liikuntaa, mutta ensi viikolla miehen opiskelu-ja työkuviot on sellaiset, etten sitten pääsekään minnekään.

Lopuksi vielä tunnelmia päiväretkestämme japanilais tyyliseen puutarhaan:

Seesteisiin tunnelmiin..

-H-

PS. Seesteisyys todennäköisesti loppuu kyllä lyhyeen, kun BB alkaa. Voi luoja, että ne ihmiset saa verenpaineet kohoamaan!

Juhlahumun laantuessa

Huh hei, menipäs vapaapäivät taas nopeasti! Viikonloppu on tosiaan hurahtanut syntymäpäiviä juhlien.

Eilen vietimme tytön 2-vuotis synttäreitä. Aamu alkoi liian aikaisin jo kuuden jälkeen, sankaritar päätti, ettei juhlapäivänä sovi nukkua, joten ei muuta kuin ylös ennen kukon laulua. Huoh. Onneksi mies oli lupautunut hoitamaan juhlien tarjottavat, joten se puoli oli osaltani hoidossa. Aamupäivällä menimme käymään Itäkeskuksessa kahvillä koko perheen voimin ja sitten neiti päikkäreille ja mies koristelemaan kakkuja. Päiväunien jälkeen pöytä koreaksi, juhlavaatteet päälle ja vieraita odottamaan. Ohjeisin neitiä ennen vieraiden saapumista, että sanot heille sitten, että "tervetuloa". Neiti katsoi minuun ja sanoi "tervetuloa kirkkoon". Jepjep. (Oli päiväkodin kanssa kevätkirkkoon tehty retki tehnyt vaikutuksen.) 

Ovikellon soidessa neiti takertuu jalkaani, kuin takiainen eikä sano sanaakaan. Pitkän aikaa meni ennen kuin uskaltautui kunnolla edes katsoa juhlaväkeen, joka koostui siis mummista ja ukista, siskostani perheineen sekä ystävistä/naapureista tyttönsä kera. Pikku hiljaa alkoi rohkeutta löytyä sen verran, että lahjat avattiin äidin avustuksella. Lahjojen jälkeen olikin vuorossa se kohokohta, kakku ja kynttilän puhaltaminen. Kynttilät sammui isin avustuksella ja jäljelle jäänyt leijaileva savu sai jännityksen ja innostuksen sekaiset kikatukset neidiltä osakseen. Tarjottavat maistui (jälleen kerran) hyvältä, ja minäkin, joka yleensä en edes pidä voileipäkakuista, otin sitä jopa lisää.

Juhlamenu

Vieraiden lähdettyä naapurin neiti jäi meille vielä hetkeksi leikkimään. Oli ihana seurata tyttöjen leikkejä ja huomata, että niin se meidänkin pikku pööpöti kasvaa. Siinä he leikkivät kauppaleikkiä kassakoneen kanssa sekä kotia niin, että meidän neiti oli lapsi ja naapurin tyttö äiti. Voi ihanuudet!

Viikonloppu ei kuitenkaan ole täysin seesteisissä juhlamerkeissä sujunut. Neidin jäätävä uhma sen kuin jatkuu. Ja nyt temppuilu on alkanut leviämään myös ruokapöytään. Neiti, joka tähän asti on syönyt lähes aina melkein mitä vain mukisematta, temppuilee nyt kuin mikäkin pelle. Olemme alusta asti ottaneet miehen kanssa sen periaatteen, että jos ruoka ei maistu, niin pakko ei ole pöydässä istua. Joten viikonlopun aikana neidin ruokailut ovat loppuneet melko lyhyeen. Yleensä olemme myös pitäneet tiukan linjan herkkujen ym. suhteen, mutta nämä juhlat nyt on hieman sekoittaneet arkea. En tiedä (tai tietenkin tiedän) mitään ärsyttävämpää, kuin ruokailun kanssa pelaamisen! 

Mutta arvatkaas, enää neljä aamua töitä ja sitten se loma! Sitä jo niiiiin odotetaan. Kovasti olen tehnyt jo suunnitelmia. Samalla myös jännitän sitä Ti-Ti-nalle talon vierailua, jonne olisi tarkoitus ne tutit jättää. Viime viikolla neuvolassa täti sanoi, että se voi mennä ihan kivuttomastikin, kun olette ns. vieraassa ympäristössä. Toivotaan todella! Mutta sanoipas se täti myös, että mikäli se luopuminen on kovin vaikeaa, niin antakaa tutti takaisin ja kokeilkaa kotona uudelleen. WHAT?! No ei todella anneta! Se on kerrasta poikki, huutaa miten paljon tahansa. Onneksi olemme menossa miehen vanhempien luo Pohjanmaalle, kyllä sinne maaseudulle sitä ääntä mahtuu ;)

Päiviä lomaan laskiessa, näin hyvässä tämän päivän ilmassa

-H-