Asuuko meillä uhmaikäinen? Viime aikoina neidin käytöksessä on ollut havaittavissa jonkin sortin muutosta. Neiti testaa lähes joka asiassa meitä. Aamut on vääntöä, pukeminen on vääntöä, käsien pesu ja nukkumaan menokin on vääntöä. Huoh!
Tänään T tuli hakemaan neidin kanssa minua töistä. Ehtivät siinä hetken aikaa viettää kanssani pihalla, kun kaikkia pikku asiakkaitani ei oltu vielä haettu. Noin 15 min aikana, jonka he pihamaalla viettivät, neiti oli ehtinyt heitellä kiviä pitkin ja poikin (mitä ei tee koskaan), laskea mäkeä kalliota pitkin ja kastella haalarinsa heittämällä kiviä vesilammikkoon. Juuri kun olimme lähdössä kotiin, neiti päätti sitten upottaa molemmat kätensä lätäkköön ja näin ollen kastella hanskansa sekä hihansa. Ihmettelin suuresti tuota,koska neiti päpääsääntöisesti on hyvin kuuliainen ja kiltti lapsi. Mikä ihmeen riivaaja häneen nyt on mennyt? :D Ehkäpä tämä on nyt sitä kuuluisaa itsenäistymistä.
Lauantaina olin siskoni kanssa katsomassa ah, niin ihanaa Samuli Putroa Korjaamolla. Eturiviin oli tietenkin pakko päästä, joten menimme paikan päälle hyvissä ajoin. Keikka alkoi ja Putro ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja pitihän siellä muutamat kyyneleetkin tirauttaa, kun tuli "Elämä on juhlaa" niminen kappale. Jo Zen Cafe ajoista lähtien Putron sanoitukset on vedonnut allekirjoittaneeseen ja soolouran myötä fanitukseni on vain kasvanut. Aika monesti olen ollut keikkoja kuuntelemassa ja aion tehdä niin myös jatkossa.
Koska keikka päättyi hyvissä ajoin, eikä kotiinkaan ollut kiire plus harvoin siskon kanssa olemme missään yhdessä, päätimme jatkaa iltaa tanssahtelun merkeissä. Suuntasimmekin itselleni jo tutuiksi tulleeseen Mollyyn. Siellä sisko tarjosi lupaamansa Mummontohvelit ja suuntasimme tanssilattialle. Sain tanssia sydämeni kyllyydestä ja sain kodin ulkopuolista vahvistusta huomiota, olen siis kenties vielä jonkun muunkin kuin Tn silmissä viehättävä :)
Tämä kodin ulkopuolisen huomion saaminen ja siitä hehkutus voi jonkun mielestä kuulostaa oudolta, mutta itselleni se tuo sellaista tietynlaista itsetunnon kohotusta. Olemme olleet Tn kanssa yhdessä 10 vuotta ja vaikka tiedän Tn rakastavan ja pitävän minua kenties kauniina, ei sen kuuleminen muilta ole ollenkaan pahitteeksi. Itselleni se tuo hyvää mieltä ja tuollaisen illan jälkeen on ihanaa palata kotiin itsetunto hieman korkeammalla rakastamansa miehen ja maailman ihanimman perheen luokse.
Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja synnytyksen jälkeen se onkin mennyt melkoista vuoristorataa ylös ja alas. On päiviä, kun olen itseeni suhteellisen tyytyväinen ja päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähänsja peittää kaikki kiiltävät pinnat. Eräs työkaveri on ihmetellyt, että vielä tämän ikäisenä painii moisen ongelman kanssa, mutta tuskin tulen tästä koskaan eroon pääsemään. Parhaani mukaan olen yrittänyt olla siirtämättä tätä neitiin, neidin kuullen en kritisoi omaa (enkä muidenkaan) ulkonäköä. Luulen, että mikäli sama meininki ympäröivässä maailmassa jatkuu, neiti saa ne ulkonäköpaineet kodin ulkopuolelta. Vaikkakin sen ei mielestäni pitäisi olla niinkään..
Neidin päiväkodissa on perjantaina kehittämispäivä, jonka vuoksi olen itsekin kyseisen päivän vapaalla. Olemme huomenna töiden jälkeen suuntaamassa Kouvolan kautta Pohjanmaalle mummulaan. Kouvolan kupeessa olisi tarkoitus mennä Repoveden kansallispuistoon ruskaretkelle. Neiti on aivan innoissaan retkestämme, kartta on jo useamman viikon odottanut ilmoitustaululla kyseistä päivää. Toivottavasti sää suosii ja neitikin toimii kävelyn suhteen yhteistyössä :)
Näillä fiiliksillä huomista kohti.
Rentouttavaa loppu viikkoa!
-H-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
tiistai 23. syyskuuta 2014
Uuteen nousuun
Hengissä ollaan! Vaikkakin täytyy myöntää, ettei viime kuukausina ole juuri siltä tuntunut. Paljon on tapahtunut ja kuitenkin tuntuu, ettei yhtään mitään.
Yritän nyt kuitenkin herätellä henkiin hautautuneen blogini, tuntuu että päässä pyörivät ajatukset on vain saatava ulos.
Loppukesä sisälsi jonkin verran mahtavia tapahtumia, joista teen sitten aivan oman postauksen. Samoin kuin uudesta käsityöharrastuksestani; klipsutaiteesta :)
Mutta päivitetäänpäs tämän hetken kuulumiset. Neiti siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, hurjaa. Ryhmässä onkin sitten nyt 3-5 vuotiaita lapsia. Neiti siirtyi sellaiseen ryhmään, ryhmään, joka ulkoilee ja retkeilee todella paljon. Mikä tietenkin sopii oikein hyhin, nii ei tarvitse päiväkotipäivän jälkeen potea huonoa omatuntoa, jos ei enää lähdetäkään ulos. Ensimmäiset viikot meni todella nihkeästi. Neiti ei juurikaan leikkinyt (sisällä tai ulkona) kenenkään kanssa, seurasi toimintaa vain aikuisen vieressä. Retkillä saattoi toisinaan leikkiä vanhojen kavereiden kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Ryhmän aikuiset saivatkin minusta varmaan melko hysteerisen kuvan, kun joka päivä kyselin, että joko leikkii ja eikö vieläkään. Mutta sitten, eräänä syyskuun iltapäivänä, kun hain neidin, hän oli täysin uppoutunut leikkeihin muiden kanssa. Hyvä etten alkanut itkemään onnesta, kun kyseisen tilanteen näin. Tuona samaisena päivänä neiti ensimmäisen kerran sanoi päiväkodissa olevan hauskaa! Viimeinkin toivon pilkahdus! Vaikkakin lähes joka aamu edelleenkin neiti ilmoittaa, ettei halua mennä päiväkotiin. Toisaalta hän kapinoi tällä hetkellä joka asiaa vastaan, oli se sitten nukkuminen, syöminen tai kauppaan lähteminen.
Oma pääni on viime päivinä ollut räjähdyspisteessä. Tai ei oikeastaan päivinä, vaan kuukausina.. Kaikki lähti liikkeelle alku syksystä, kun kuulin, että 1/3 koirallani on kasvain takapuolessa. Romahdin puhelun aikana ja jälkeen aivan totaalisesti ja heti aloin jo mkettimään miten selittää neidille, ettei koiraa pian enää olekaan. Seuraavan romahduksen taustalla oli eläkkeellä oleva isäni, jolle koira on henki ja elämä. Sitten ei auttanut muu kuin odotella seuraavaa lääkärikäyntiä.
Seuraavan lääkärin jälkeen äiti (joka yllättäen oli taas kuvioissa) soitti ja kertoi, että keuhkokuvat on otettu ja kaikki on hyvin; keuhkoista löytyi jotakin massaa, mutta syytä huoleen ei ole. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun sisko soittaa ja kertoo, ettei isi tai äiti itse voinut soittaa minulle. Puhelusta kävi ilmi, että porukat oli kutsuttu huoneeseen takaisin, ja massst olivatkin etäpesäkkeitä. Ja taas tuli totaali romahdus. Asiaa ei auttanut lainkaan T, joka totesi, että sehän on vain koira, niitä saa aina lisää. Siinä vaiheessa olissn voinut sulloa T:n suuhun vaikka sukan. Hienovaraisesti suosittelin sulkemaan suunsa, eikä asiasta sen koomin keskusteltu.
Tällä hetkellä koiran tilanne on suhteellisen hyvä. Koepalaa keuhkoista ei ole otettu, tuttu eläinlääkäri suositteli ettei otetakaan, koska koira voi suhteellisen hyvin ja on virkeä. Mutta aika näyttää mitä tässä tapahtuu. Koira on kuitenkin jo 10v, että.. Olenkin jo valmiiksi etsinyt kirjan, jonka käyn kirjastosta neitiä varten lainaamassa, kun se aika koittaa.
Viimeisen viikon ajan olen kulkenut kuin sumussa. Kaikki alkoi viikko sitten maanantaina, kun löysin päästäni (hävettää ja nolottaa ja v*tuttaa) elämäni ensimmäisen täin! "Onneksi" olin ilmoittanut olevani pois töistä neidin flunssan takia niin pääsimme heti tiistaiaamuna aloittamaan pesurumban. Ei muuta kuin heti aamusta apteekkiin ja shampoota ostamaan ja pesemään neidin ja omaa pehkoa. Ja kun hitto vie se pelkkä pesu ei riitä! Kannoin kaiken mahdollisen sohvatyynyistä lähtien saunaan ja ankara imurointi käynnistyi.Joka päivä kampasin hampaat irvessä päätäni ja koitin metsästää mahdollisia eläviä otuksia sekä heidän muniaan. Neidin päästä en löytänyt kuin yhden ainoan, eli olen omasta työpaikastani kutsumattomat vieraat saanut. Perjantai-iltana tukkas läpi käydessä löysin jälleen jonkun pienen p*rkeleen päästäni ja siinä vaiheessa olin jo valmis tarttumaan partakoneeseen ja tekemään Britneyt. T tuli onneksi hätiin ja päädyimme leikkaamaan puoleen selkään ulottuvat hiukseni olkapäille asti, ja lauantaina olikin edessä taas sama pesu-ja saunatusrumba. Hetki sitten T tutki pääni ja voisin 97% varmuudella sanoa, että tilanne on ohi.
Viimeinen viikko on ollut niin henkisesti rankka, että tästä kun selviän, selviän mistä vaan. Tai vaihtoehtoisesti romahdan lopullisesti. Tänään näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni ja hän valoi hieman valoa tähän tilanteeseen.
Kaikki ovat lohduttaneet, että sattuu sitä paremmissakin piireissä, mutta itselleni tämä on ollut todella kamalaa, noloa!! Mutta onpahan tämäkin koettu, ja toivon todella, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!
Huh, tulihan pitkä vuodatus. Mutta oli ihanaa saada se pois! Ulkona alkaa muuten okemaan melko vilpakka, mitä ihmettä sitä pukee itselleen saatika neidille päälle huomenna! Vaikka on kyllä ihanaa, kun tulee syksy ja pimeät illat. Ostin lauantaina Koramöen pajutallista parvekkeelle kaksi uutta lyhtyä, T kun on onnistunut lähes kaikki kynttiläsysteemit sieltä hajottaa :D
Kirpeitä syysilmoja!
-H-
Yritän nyt kuitenkin herätellä henkiin hautautuneen blogini, tuntuu että päässä pyörivät ajatukset on vain saatava ulos.
Loppukesä sisälsi jonkin verran mahtavia tapahtumia, joista teen sitten aivan oman postauksen. Samoin kuin uudesta käsityöharrastuksestani; klipsutaiteesta :)
Mutta päivitetäänpäs tämän hetken kuulumiset. Neiti siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, hurjaa. Ryhmässä onkin sitten nyt 3-5 vuotiaita lapsia. Neiti siirtyi sellaiseen ryhmään, ryhmään, joka ulkoilee ja retkeilee todella paljon. Mikä tietenkin sopii oikein hyhin, nii ei tarvitse päiväkotipäivän jälkeen potea huonoa omatuntoa, jos ei enää lähdetäkään ulos. Ensimmäiset viikot meni todella nihkeästi. Neiti ei juurikaan leikkinyt (sisällä tai ulkona) kenenkään kanssa, seurasi toimintaa vain aikuisen vieressä. Retkillä saattoi toisinaan leikkiä vanhojen kavereiden kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Ryhmän aikuiset saivatkin minusta varmaan melko hysteerisen kuvan, kun joka päivä kyselin, että joko leikkii ja eikö vieläkään. Mutta sitten, eräänä syyskuun iltapäivänä, kun hain neidin, hän oli täysin uppoutunut leikkeihin muiden kanssa. Hyvä etten alkanut itkemään onnesta, kun kyseisen tilanteen näin. Tuona samaisena päivänä neiti ensimmäisen kerran sanoi päiväkodissa olevan hauskaa! Viimeinkin toivon pilkahdus! Vaikkakin lähes joka aamu edelleenkin neiti ilmoittaa, ettei halua mennä päiväkotiin. Toisaalta hän kapinoi tällä hetkellä joka asiaa vastaan, oli se sitten nukkuminen, syöminen tai kauppaan lähteminen.
Oma pääni on viime päivinä ollut räjähdyspisteessä. Tai ei oikeastaan päivinä, vaan kuukausina.. Kaikki lähti liikkeelle alku syksystä, kun kuulin, että 1/3 koirallani on kasvain takapuolessa. Romahdin puhelun aikana ja jälkeen aivan totaalisesti ja heti aloin jo mkettimään miten selittää neidille, ettei koiraa pian enää olekaan. Seuraavan romahduksen taustalla oli eläkkeellä oleva isäni, jolle koira on henki ja elämä. Sitten ei auttanut muu kuin odotella seuraavaa lääkärikäyntiä.
Seuraavan lääkärin jälkeen äiti (joka yllättäen oli taas kuvioissa) soitti ja kertoi, että keuhkokuvat on otettu ja kaikki on hyvin; keuhkoista löytyi jotakin massaa, mutta syytä huoleen ei ole. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun sisko soittaa ja kertoo, ettei isi tai äiti itse voinut soittaa minulle. Puhelusta kävi ilmi, että porukat oli kutsuttu huoneeseen takaisin, ja massst olivatkin etäpesäkkeitä. Ja taas tuli totaali romahdus. Asiaa ei auttanut lainkaan T, joka totesi, että sehän on vain koira, niitä saa aina lisää. Siinä vaiheessa olissn voinut sulloa T:n suuhun vaikka sukan. Hienovaraisesti suosittelin sulkemaan suunsa, eikä asiasta sen koomin keskusteltu.
Tällä hetkellä koiran tilanne on suhteellisen hyvä. Koepalaa keuhkoista ei ole otettu, tuttu eläinlääkäri suositteli ettei otetakaan, koska koira voi suhteellisen hyvin ja on virkeä. Mutta aika näyttää mitä tässä tapahtuu. Koira on kuitenkin jo 10v, että.. Olenkin jo valmiiksi etsinyt kirjan, jonka käyn kirjastosta neitiä varten lainaamassa, kun se aika koittaa.
Viimeisen viikon ajan olen kulkenut kuin sumussa. Kaikki alkoi viikko sitten maanantaina, kun löysin päästäni (hävettää ja nolottaa ja v*tuttaa) elämäni ensimmäisen täin! "Onneksi" olin ilmoittanut olevani pois töistä neidin flunssan takia niin pääsimme heti tiistaiaamuna aloittamaan pesurumban. Ei muuta kuin heti aamusta apteekkiin ja shampoota ostamaan ja pesemään neidin ja omaa pehkoa. Ja kun hitto vie se pelkkä pesu ei riitä! Kannoin kaiken mahdollisen sohvatyynyistä lähtien saunaan ja ankara imurointi käynnistyi.Joka päivä kampasin hampaat irvessä päätäni ja koitin metsästää mahdollisia eläviä otuksia sekä heidän muniaan. Neidin päästä en löytänyt kuin yhden ainoan, eli olen omasta työpaikastani kutsumattomat vieraat saanut. Perjantai-iltana tukkas läpi käydessä löysin jälleen jonkun pienen p*rkeleen päästäni ja siinä vaiheessa olin jo valmis tarttumaan partakoneeseen ja tekemään Britneyt. T tuli onneksi hätiin ja päädyimme leikkaamaan puoleen selkään ulottuvat hiukseni olkapäille asti, ja lauantaina olikin edessä taas sama pesu-ja saunatusrumba. Hetki sitten T tutki pääni ja voisin 97% varmuudella sanoa, että tilanne on ohi.
Viimeinen viikko on ollut niin henkisesti rankka, että tästä kun selviän, selviän mistä vaan. Tai vaihtoehtoisesti romahdan lopullisesti. Tänään näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni ja hän valoi hieman valoa tähän tilanteeseen.
Kaikki ovat lohduttaneet, että sattuu sitä paremmissakin piireissä, mutta itselleni tämä on ollut todella kamalaa, noloa!! Mutta onpahan tämäkin koettu, ja toivon todella, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!
Huh, tulihan pitkä vuodatus. Mutta oli ihanaa saada se pois! Ulkona alkaa muuten okemaan melko vilpakka, mitä ihmettä sitä pukee itselleen saatika neidille päälle huomenna! Vaikka on kyllä ihanaa, kun tulee syksy ja pimeät illat. Ostin lauantaina Koramöen pajutallista parvekkeelle kaksi uutta lyhtyä, T kun on onnistunut lähes kaikki kynttiläsysteemit sieltä hajottaa :D
Kirpeitä syysilmoja!
-H-
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Täällä taas
Hellurei!
Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja tarttua taas toimeen. Aikaa on kulunut aivan hävettävän kauan ja mitä enemmän sitä kului, sitä vaikeampaa oli tarttua toimeen. Jotenkin viikot ja kuukaudet ovat vain vilisseet ohitse..
Viime aikoina arki on tuntunut jotenkin todella vaikealta. Kaikki ahdistaa, vaikka siihen ei ole lainkaan syytä. Kotityöt kasaantuu ja jumpissakaan ei ole tullut käytyä. Kun osaisin nimetä syyn mistä vellova tunne johtuu, niin helpottaisi kovasti.
Luulen, että suuri syy ahdistukseeni on takaraivossa kummitteleva ikäkriisi. Täytin helmikuussa 28 ja kuuluisa kolmenkympin kriisi nostaa päätänsä. Helmikuun alkuviikot meni pähkäillessä, että tässäkö tää nyt sitten oli? On asuntolaina, omakotitalo maalla, lapsi.. Työkuvioissa olen tällä hetkelle ns. urani huipulla ellen päätä jatkaa opintoja lastentarhanopettajaksi. Mikä ei tällä hetkellä lainkaan houkuttele. T yritti lohdutella ja kysellä mahdollisesta alanvaihdosta, mutta en keksinyt mitä muutakaan haluaisin tehdä. Tykkään työstäni todella paljon ja työkavereista on muodostunut todella tärkeitä. Ja tällä hetkellä olen taas ihan sinut sen asian suhteen.
Mutta tää hiton arki!! Miten tähän saisi jotain muutosta? Päivät rullaa samalla kaavalla toisensa perään. Välillä tuntuu, että T:n ehdottama kodinhoitaja tulisi todellakin tarpeeseen. Vaikkakaan en halua ketään vierasta ihmistä käpälöimään kotiimme eikä tosin sitä ylimääräistä rahaakaan ole.
Olimme perheen kesken Tallinnassa yhden yön helmikuun lopussa ja se antoi pienen pakohetken arkeen. Käytiin katsomassa Titanic-näyttelyä ja hyödynsimme hotellin allasosastoa. Sain jopa hetken itselleni, kun T meni neidin kanssa uimaan ja itse pääsin kokeilemaan kalapedikyyriä. Ja se oli aivan ihanaa! 15 minuuttia istuin jalat altaassa ja pikku kalat teki työtänsä. Kalakäsittelyn jälkeen kuivat koppura jalkani tuntui todella pehmeiltä ja rentoutuneilta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mikäli siihen tulee tilaisuus.
Onneksi neiti tuntuu tällä hetkellä toimivan kuin unelma. Pitkän aikaa nukkumaan meneminen oli taistelua ja heräämiset monta kertaa yössä oli jokapäiväistä. Hyviä öitä ollessa takana n. kahden viikon verran, T laskeskeli että tuo vaihe kesti viime vuoden kesäkuusta siihen hetkeen asti, joka taisi olla ehkä helmikuussa (sekin). Eli ei siis ihmekkään, että meinasi flipata :D
Ainoa mistä tällä hetkellä neidin kanssa väännämme lähes päivittäin on syöminen. Kuten olen varmaan kertonut, en voi sietää ruokapöydässä pelleilyä ja sitä viime kuukaudet ovat todella olleet. Olemme yrittäneet hyvällä ja olemme yrittäneet pahalla. Tuntuu todella pahalta kun menettää hermonsa pienelle tämän syömättömyydestä, mutta turhauttaa niin vietävästi laittaa ruokaa ja toinen vain närppii. Eikä kyse siis ole siitä, että neiti napostelisi ruokailujen välissä tai muuta. Neiti ei vain syö. On päiviä, kun hän ei syö muuta kuin aamupalan ja päivän aikana hyvällä tuurilla banaanin. Ja on päiviä, kun hän ruokapöydästä lähtöpassit saatuaan itkee keskellä lattiaa, että on nälkä. Siinä vaiheessa sisintä kalvaa todella kovaa. Mutta minkäs teet. Olemme nyt päättäneet kokeilla, että ollessamme syömässä, emme kiinnitä neidin syömiseen juurikaan huomiota ja kun tarpeeksi aikaa on kulunut, niin lautanen otetaan pois, oli syöty tai ei. Katsotaan nyt miten se sujuu.
Olemme neidin kanssa olleet keskiviikosta asti tyttöjen kesken, kun T laskettelemassa Rukalla. Neiti on saanut poikkeuksellisesti nukkua vieressäni ja olemme touhuilleet tyttöjen juttuja. Ostin eilen neidille vapuksi prinsessamekon sekä leppäkertun viitan sekä -myssyn. Pari päivää sisällä ollessamme kotona onkin viilettänyt leppäkerttuprinsessa kaikkine kruunuineen ja taikasauvoineen.
Tätä kirjoittaessa taas tajusi miten hyvin asiani oikeastaan ovatkaan. On kiva koti, ihana perhe, työpaikka ja ystäviä. Pala sisälläni pieneni hieman.
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa.
-H-
Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja tarttua taas toimeen. Aikaa on kulunut aivan hävettävän kauan ja mitä enemmän sitä kului, sitä vaikeampaa oli tarttua toimeen. Jotenkin viikot ja kuukaudet ovat vain vilisseet ohitse..
Viime aikoina arki on tuntunut jotenkin todella vaikealta. Kaikki ahdistaa, vaikka siihen ei ole lainkaan syytä. Kotityöt kasaantuu ja jumpissakaan ei ole tullut käytyä. Kun osaisin nimetä syyn mistä vellova tunne johtuu, niin helpottaisi kovasti.
Luulen, että suuri syy ahdistukseeni on takaraivossa kummitteleva ikäkriisi. Täytin helmikuussa 28 ja kuuluisa kolmenkympin kriisi nostaa päätänsä. Helmikuun alkuviikot meni pähkäillessä, että tässäkö tää nyt sitten oli? On asuntolaina, omakotitalo maalla, lapsi.. Työkuvioissa olen tällä hetkelle ns. urani huipulla ellen päätä jatkaa opintoja lastentarhanopettajaksi. Mikä ei tällä hetkellä lainkaan houkuttele. T yritti lohdutella ja kysellä mahdollisesta alanvaihdosta, mutta en keksinyt mitä muutakaan haluaisin tehdä. Tykkään työstäni todella paljon ja työkavereista on muodostunut todella tärkeitä. Ja tällä hetkellä olen taas ihan sinut sen asian suhteen.
Mutta tää hiton arki!! Miten tähän saisi jotain muutosta? Päivät rullaa samalla kaavalla toisensa perään. Välillä tuntuu, että T:n ehdottama kodinhoitaja tulisi todellakin tarpeeseen. Vaikkakaan en halua ketään vierasta ihmistä käpälöimään kotiimme eikä tosin sitä ylimääräistä rahaakaan ole.
Olimme perheen kesken Tallinnassa yhden yön helmikuun lopussa ja se antoi pienen pakohetken arkeen. Käytiin katsomassa Titanic-näyttelyä ja hyödynsimme hotellin allasosastoa. Sain jopa hetken itselleni, kun T meni neidin kanssa uimaan ja itse pääsin kokeilemaan kalapedikyyriä. Ja se oli aivan ihanaa! 15 minuuttia istuin jalat altaassa ja pikku kalat teki työtänsä. Kalakäsittelyn jälkeen kuivat koppura jalkani tuntui todella pehmeiltä ja rentoutuneilta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mikäli siihen tulee tilaisuus.
Onneksi neiti tuntuu tällä hetkellä toimivan kuin unelma. Pitkän aikaa nukkumaan meneminen oli taistelua ja heräämiset monta kertaa yössä oli jokapäiväistä. Hyviä öitä ollessa takana n. kahden viikon verran, T laskeskeli että tuo vaihe kesti viime vuoden kesäkuusta siihen hetkeen asti, joka taisi olla ehkä helmikuussa (sekin). Eli ei siis ihmekkään, että meinasi flipata :D
Ainoa mistä tällä hetkellä neidin kanssa väännämme lähes päivittäin on syöminen. Kuten olen varmaan kertonut, en voi sietää ruokapöydässä pelleilyä ja sitä viime kuukaudet ovat todella olleet. Olemme yrittäneet hyvällä ja olemme yrittäneet pahalla. Tuntuu todella pahalta kun menettää hermonsa pienelle tämän syömättömyydestä, mutta turhauttaa niin vietävästi laittaa ruokaa ja toinen vain närppii. Eikä kyse siis ole siitä, että neiti napostelisi ruokailujen välissä tai muuta. Neiti ei vain syö. On päiviä, kun hän ei syö muuta kuin aamupalan ja päivän aikana hyvällä tuurilla banaanin. Ja on päiviä, kun hän ruokapöydästä lähtöpassit saatuaan itkee keskellä lattiaa, että on nälkä. Siinä vaiheessa sisintä kalvaa todella kovaa. Mutta minkäs teet. Olemme nyt päättäneet kokeilla, että ollessamme syömässä, emme kiinnitä neidin syömiseen juurikaan huomiota ja kun tarpeeksi aikaa on kulunut, niin lautanen otetaan pois, oli syöty tai ei. Katsotaan nyt miten se sujuu.
Olemme neidin kanssa olleet keskiviikosta asti tyttöjen kesken, kun T laskettelemassa Rukalla. Neiti on saanut poikkeuksellisesti nukkua vieressäni ja olemme touhuilleet tyttöjen juttuja. Ostin eilen neidille vapuksi prinsessamekon sekä leppäkertun viitan sekä -myssyn. Pari päivää sisällä ollessamme kotona onkin viilettänyt leppäkerttuprinsessa kaikkine kruunuineen ja taikasauvoineen.
Tätä kirjoittaessa taas tajusi miten hyvin asiani oikeastaan ovatkaan. On kiva koti, ihana perhe, työpaikka ja ystäviä. Pala sisälläni pieneni hieman.
Rentouttavaa viikonlopun jatkoa.
-H-
maanantai 26. elokuuta 2013
Uusi viikko, uudet kujeet
Niin se uusi viikko taas käynnistyi ihanan aurinkoisissa merkeissä. Viikonloppu hurahti siivouksen ja kulttuurin merkeissä.
Perjantaina kävimme juhlistamassa miehen synttäreitä Flamingossa. Kesälomareissulta hankitut Ti-Ti-nalle käsikellukkeet mukaan ja matkaan. Voi pienen ihmisen riemua, kun tajusi pääseensä uimaan! Ja voi sitä ilon määrää, kun hän tajusi kellukkeiden ja uimapötkylän avustuksella pääsevänsä eteenpäin ja vielä niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Kasvot ylpeässä virneessä siellä sitten polskittiin ja esiteltiin taitoja taputtaville vanhemmille. Pitihän isin tottakai mennä kokeilemaan neidin kanssa muutamat liukumäet ja vastustelusta huolimatta he kapusivat siihen K3 mäkeenkin. Aivan järkyttävää kyytiä he tulivat mäkeä alas ja aiheuttivat melkoisen vesiryöpyn. Onneksi neiti ei ollut millänsäkään.
Uimisen jälkeen kävimme Amarillossa syömässä. Neiti on tottunut siihen, että ruoka-annoksemme tultua pöytään hän saa meidän lautasilta napsia ranskalaisia. T tilasi habanero-hampurilaisen ja pyysi kastikkeen kippoon erikseen. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, oli neiti napannut ranen käteensä ja dipannut sen sinne habanero-kastikkeeseen. Melkoinen metelihän siitä nousi, kun raukan huulet oli "tulessa". Onneksi se huuto sitten laantuikin myös melko nopeasti, mutta eipähän uudelleen enää halunnut sitä maistaa vaikka tarjottiin.
Lauantaiaamuna meidän piti siskon kanssa lähteä puistokirppistelemään. Suunnitelmat muuttuivat siskon flunssan takia. Jostain sainkin sitten kamalan siivousvimman ja aloinkin hikihatussa järjestelemään lakanakaappeja, pesemään ja puunaamaan. Neiti silmät pyöreinä katseli äidin touhuamista. Aamupäivä hurahtikin sitten siinä heiluessa. Neiti päiväunille ja sain hetken hengähtää sohvan nurkassa batteryn ja Serranon perheen parissa.
Serraanon jälkeen olikin aika alkaa valmistautua illan teatteria varten. Ennen teatteria meidät oli kutsuttu työkaverin ja tämän miehen veneelle viinilasilliselle. Ei muuta kuin treffit Kauppatorilla ja lautalla kohti Suomenlinnaa. Vene teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mikä olikaan parempi tapa viettää lauantai-iltaa, kuin istua hyvässä seurassa purjeveneen kannella auringon paisteessa. Hetken jo toivoin, ettei teatteriin tarvitsisi mennä ollenkaan.
Mutta onneksi mentiin. Kävimme katsomassa esityksen nimeltä Robin Hoodin sydän. Alkuun täytyy todeta, että viini ei todellakaan sovi allekirjoittaneelle! (En siis sitä juonut litra tolkulla vaan yhden lasin vain) Jonottaessamme sisälle teatteriin ovella seisoi naamioitunut vartija (?). Jännityneen kikatuksen saattelemana kipitin muiden mukana muurien sisälle. Jossa meitä odotti toinen samanmoinen! Vartija meitä kovasti varoitteli tulevasta. Tottakai seurueeni sitten kovaan ääneen kailotti, että H:ta pelottaa. Ja taas kammottavan kikattelun kera jatkoin matkaani. Kuin pahainen teinityttö :D
Mutta voi mitkä puitteet Suomenlinnan kesäteatterissa olikaan! En aikaisemmin ollut siellä käynyt ja ainakin tuohon Robin Hoodiin kyseinen ympäristö istui kuin nenä päähän. Auringon laskettua katsomossa meinasi tulla hieman kylmä, mutta onneksi penkeille oli jaettu vilttejä. Esitys oli ihan katsottava. Muutama näyttelijöistä oli tunnetumpia, mutta suurin osa oli nuoria vielä opiskelevia lupauksia. Esitys oli melko raaka, tai ainakin itsestäni osa kohtauksista vaikutti hyvinkin kammottavilta. Esitystä ei suositeltu alle 7-vuotiaille. Ja ymmärrän kyllä miksi. Itse olisin voinut nostaa tuota ikärajaa muutamalla vuodella. Kollegani lohdutteli, että nykylapset on nähnyt ja kuullut paljon pahempaakin.. Niin kai, mutta järkyttävältä tuo silti tuntuu.
Esityksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan, jossa kävimme pikaisesti haukkaamassa vähän iltapalaa ja sitten kotiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna siivousurakkani jatkui pyykin pesun ja imuroinnin merkeissä, mutta sen jälkeen olikin ihanaa vain olla ja nauttia sunnuntaista neidin kanssa.
Mukavaa viikkoa siististä kodista toivottelee
-H-
Perjantaina kävimme juhlistamassa miehen synttäreitä Flamingossa. Kesälomareissulta hankitut Ti-Ti-nalle käsikellukkeet mukaan ja matkaan. Voi pienen ihmisen riemua, kun tajusi pääseensä uimaan! Ja voi sitä ilon määrää, kun hän tajusi kellukkeiden ja uimapötkylän avustuksella pääsevänsä eteenpäin ja vielä niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Kasvot ylpeässä virneessä siellä sitten polskittiin ja esiteltiin taitoja taputtaville vanhemmille. Pitihän isin tottakai mennä kokeilemaan neidin kanssa muutamat liukumäet ja vastustelusta huolimatta he kapusivat siihen K3 mäkeenkin. Aivan järkyttävää kyytiä he tulivat mäkeä alas ja aiheuttivat melkoisen vesiryöpyn. Onneksi neiti ei ollut millänsäkään.
Uimisen jälkeen kävimme Amarillossa syömässä. Neiti on tottunut siihen, että ruoka-annoksemme tultua pöytään hän saa meidän lautasilta napsia ranskalaisia. T tilasi habanero-hampurilaisen ja pyysi kastikkeen kippoon erikseen. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, oli neiti napannut ranen käteensä ja dipannut sen sinne habanero-kastikkeeseen. Melkoinen metelihän siitä nousi, kun raukan huulet oli "tulessa". Onneksi se huuto sitten laantuikin myös melko nopeasti, mutta eipähän uudelleen enää halunnut sitä maistaa vaikka tarjottiin.
Lauantaiaamuna meidän piti siskon kanssa lähteä puistokirppistelemään. Suunnitelmat muuttuivat siskon flunssan takia. Jostain sainkin sitten kamalan siivousvimman ja aloinkin hikihatussa järjestelemään lakanakaappeja, pesemään ja puunaamaan. Neiti silmät pyöreinä katseli äidin touhuamista. Aamupäivä hurahtikin sitten siinä heiluessa. Neiti päiväunille ja sain hetken hengähtää sohvan nurkassa batteryn ja Serranon perheen parissa.
Serraanon jälkeen olikin aika alkaa valmistautua illan teatteria varten. Ennen teatteria meidät oli kutsuttu työkaverin ja tämän miehen veneelle viinilasilliselle. Ei muuta kuin treffit Kauppatorilla ja lautalla kohti Suomenlinnaa. Vene teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mikä olikaan parempi tapa viettää lauantai-iltaa, kuin istua hyvässä seurassa purjeveneen kannella auringon paisteessa. Hetken jo toivoin, ettei teatteriin tarvitsisi mennä ollenkaan.
Mutta onneksi mentiin. Kävimme katsomassa esityksen nimeltä Robin Hoodin sydän. Alkuun täytyy todeta, että viini ei todellakaan sovi allekirjoittaneelle! (En siis sitä juonut litra tolkulla vaan yhden lasin vain) Jonottaessamme sisälle teatteriin ovella seisoi naamioitunut vartija (?). Jännityneen kikatuksen saattelemana kipitin muiden mukana muurien sisälle. Jossa meitä odotti toinen samanmoinen! Vartija meitä kovasti varoitteli tulevasta. Tottakai seurueeni sitten kovaan ääneen kailotti, että H:ta pelottaa. Ja taas kammottavan kikattelun kera jatkoin matkaani. Kuin pahainen teinityttö :D
Mutta voi mitkä puitteet Suomenlinnan kesäteatterissa olikaan! En aikaisemmin ollut siellä käynyt ja ainakin tuohon Robin Hoodiin kyseinen ympäristö istui kuin nenä päähän. Auringon laskettua katsomossa meinasi tulla hieman kylmä, mutta onneksi penkeille oli jaettu vilttejä. Esitys oli ihan katsottava. Muutama näyttelijöistä oli tunnetumpia, mutta suurin osa oli nuoria vielä opiskelevia lupauksia. Esitys oli melko raaka, tai ainakin itsestäni osa kohtauksista vaikutti hyvinkin kammottavilta. Esitystä ei suositeltu alle 7-vuotiaille. Ja ymmärrän kyllä miksi. Itse olisin voinut nostaa tuota ikärajaa muutamalla vuodella. Kollegani lohdutteli, että nykylapset on nähnyt ja kuullut paljon pahempaakin.. Niin kai, mutta järkyttävältä tuo silti tuntuu.
Esityksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan, jossa kävimme pikaisesti haukkaamassa vähän iltapalaa ja sitten kotiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna siivousurakkani jatkui pyykin pesun ja imuroinnin merkeissä, mutta sen jälkeen olikin ihanaa vain olla ja nauttia sunnuntaista neidin kanssa.
Mukavaa viikkoa siististä kodista toivottelee
-H-
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Lomalla viimeinkin!
Tulihan se loma viimeinkin!! Viimeiset päivät töissä oli yhtä tuskaa, aika ei meinannut millään kulua. Taisi neitikin sitä lomaa odottaa, vaikkakin tuskin tajuaa täysin sen merkitystä. Torstaiaamuna päiväkotiin lähtiessämme pääsimme määränpäähän ilman minkään näköistä draamaa tai huutoa. Ihanaa!! Hetki sitten (kaiken huudon välissä, siitä lisää myöhemmin..), kun kysyin neidiltä mitäs huomenna tehtäisiin, katsoi hän suoraan silmiin ja sanoi "tehdään lomaa". No todellakin tehdään!
Juhannus vierähti vanhempien mökillä perheen kesken. Sisko perheineen oli siellä myös. Lasten kanssa ulkoiltiin kauniissa säässä ja pääsipäs pikku väki ihastelemaan kokkoakin. Meidän neiti herätti ihailua kanssa juhlijoiden keskuudessa, kun innostui tanssimaan kitaran soidessa.
Mies teki meille juhannusaaton kunniaksi saunavihdat, neitikin sai omansa. Siellä neiti sitten kylpyammeessa istui saunan keskilauteilla ja välillä huljutti vihtaa vedessä ja sitten lätki sillä naurun siivittelemänä itseään ja vanhempiaan. Mikään ei voita puusaunaa ja koivuvihdan tuoksua! Ah kesä!
Lasten mentyä nukkumaan pelailimme aikuisten kesken ulkona pihapelejä. Ostimme miehen kanssa ulko-Aliaksen, ja pitihän sitä heti tottakai kokeilla. Ja kuinka ollakaan, mies päihitti meidät muut siinä mennen tullen. Pelailun jälkeen yllytin miestäni tekemään kärrynpyörän. Melko yllytyshullu henkilö kun on, siellä hän hetken kuluttua pyöri pitkin nurmikkoa. Kärrynpyörää siitä ei saanut hyvällä mielikuvituksellakaan, mutta hauskaa näytti olevan. Siinä sitten aloimme kilvan heittelemään ideoita miehille (siskon mieskin liittyi sirkustemppuiluun) ja siellä he sitten toteuttivat parhaan mukaan toiveitamme. Intouduin itsekkin kokeilemaan siltaan pääsyä ja yllätin etenkin itseni pääsemällä melko hyvään siltaan. Mikä on ihme, koska en edes muista koska viimeksi olen sen tehnyt.
Eilen saimme kutsun Espooseen kaveripariskunnan luokse iltaa viettämään. Saavuimme paikalla (melko myöhään) alkuillasta ja saimme ulkona nauttia muurinpohjalettuja kera hillon ja jäätelön. Miehet keksivät laittaa saunan päälle n. 20:30, joten ei auttanut muu kuin laittaa neiti nukkumaan siellä. Huonoksi tuuriksi huomasin, että ah niin tärkeä suukappale oli jäänyt kotiin ja hieman siinä sitten jännitettiin, että noinkohan se uni tulee ilman tuttia. Puolisen tuntia neiti hääräili ja muutaman kerran kyseli tulppansa perään, mutta nukahti sitten loppu viimein. Olin aivan täpinöissä. Päätimme miehen kanssa, että kotonakaan tuttia ei annettaisi, vaan tuttien sanotaan jääneen mökille.
Innokkuus loppuikin lyhyeen kotiin lähtiessä. Neiti ylös ja autoon, jolloin huuto, tottakai, alkoi. Ei muuta kuin kaikki mahdollinen tyynnyttely ja lepertely käyntiin, jotta päästään kotiin. Huuto lakkasi puolessa välissä matkaa, kun auton syövereistä löytyi pieni rasia rusinoita. Jes! Perille päästiin rauhan vallitessa. Nukkumaankin mentiin melko rauhallisissa merkeissä, kunnes noin tunnin nukkumisen jälkeen alkoi jäätävä huuto, joka jatkuikin suurin piirtein puolen tunnin välein lähes koko yön. Aamulla sängyistä kömpikin ylös kohtuullisen väsynyttä porukkaa..
Päiväuniin asti selvittiin mukavissa merkeissä, aamupäivä touhuiltiin rauhallisia puuhia ja sitten ruokaa ja nukkumaan. Mieskin sukelsi päiväunille ja itse sain hieman hengähtää batteryn ja kirjan kera sohvan nurkassa. Kauaa autuus ei kestänyt, kun meteli neidin huoneessa jälleen alkoi ja eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Great!
Välipalan jälkeen lähdimme Haltialan tilalle eläimiä katsomaan. Täytyy myöntää, että Fallkulla on kyllä paljon viihtyisämpi paikka. Olisimme mielummin menneetkin Fallkullaan, mutta aukioloajat eivät käyneet aikatauluumme. Neidillehän tuo Haltiala oli jälleen elämys, eläimistä kun tykkää niin kovasti.
Loppu päivä/ilta sujuikin vaihtelevissa tunnelmissa. Söimme hyvän päivällisen parvekkeella, jonka jälkeen sain hieman parannella rusketusta neidin kylpiessä parvekkeella. Kylvyn jälkeen laitoin ihanan Olavi Uusivirran soimaan ja neidin kanssa pidimme sitten loman alkamisen kunniaksi pienet sunnuntaitanssit. Tunnelma oli ihana ja naurun täyteiten. Kunnes..
Iltapalaa massuun ja sänkyyn. Jotta pääsee temppuilemaan ja huutamaan. Milloin piti laittaa housut, milloin antaa joku tietty pehmo. "Laita peitto, tee sitä, tee tätä". Kaikki oli hyvin niin kauan kun olin sängyn vieressä. Heti oven mentyä kiinni konsertti käynnistyi. Hetken teki mieli jo kaivaa se suukappale piilosta ja luovuttaa. Mutta ei, nyt ei saa antaa periksi. Lähes 45 minuutin jälkeen huone hiljeni. Toivottavasti ensi yö olisi jo vähän helpompi.
Ennen lomalle lähtöä pääsin purkamaan töissä luovuttaa. Tulevien päiväkotilasten kunniaksi väkersin seinään kukkasen, jokaiseen terälehteen tuli lapsen nimi ja kukan yläpuolelle tervetuloa toivotukset päiväkotiin.
Huomenna nauttimaan ensimmäisestä virallisesta kesälomapäivästä! Ajattelin ottaa rennosti ja suunnata neidin kanssa läheiseen leikkipuistoon ulkoilemaan ja ruokailemaan.
Hyvää lomaa kaikille joilla se on/alkaa ja mukavaa viikkoa!
-H-
PS. Hyviä kirjavinkkejä otetaan vastaan. Lopettelin juuri Eve Hietamiehen "Tarhapäivän", joka oli aivan loistava. Hyvä kun iltaisin malttoi nukkumaan mennä, kun teki mieli vain lukea.
Juhannus vierähti vanhempien mökillä perheen kesken. Sisko perheineen oli siellä myös. Lasten kanssa ulkoiltiin kauniissa säässä ja pääsipäs pikku väki ihastelemaan kokkoakin. Meidän neiti herätti ihailua kanssa juhlijoiden keskuudessa, kun innostui tanssimaan kitaran soidessa.
Mies teki meille juhannusaaton kunniaksi saunavihdat, neitikin sai omansa. Siellä neiti sitten kylpyammeessa istui saunan keskilauteilla ja välillä huljutti vihtaa vedessä ja sitten lätki sillä naurun siivittelemänä itseään ja vanhempiaan. Mikään ei voita puusaunaa ja koivuvihdan tuoksua! Ah kesä!
Lasten mentyä nukkumaan pelailimme aikuisten kesken ulkona pihapelejä. Ostimme miehen kanssa ulko-Aliaksen, ja pitihän sitä heti tottakai kokeilla. Ja kuinka ollakaan, mies päihitti meidät muut siinä mennen tullen. Pelailun jälkeen yllytin miestäni tekemään kärrynpyörän. Melko yllytyshullu henkilö kun on, siellä hän hetken kuluttua pyöri pitkin nurmikkoa. Kärrynpyörää siitä ei saanut hyvällä mielikuvituksellakaan, mutta hauskaa näytti olevan. Siinä sitten aloimme kilvan heittelemään ideoita miehille (siskon mieskin liittyi sirkustemppuiluun) ja siellä he sitten toteuttivat parhaan mukaan toiveitamme. Intouduin itsekkin kokeilemaan siltaan pääsyä ja yllätin etenkin itseni pääsemällä melko hyvään siltaan. Mikä on ihme, koska en edes muista koska viimeksi olen sen tehnyt.
Eilen saimme kutsun Espooseen kaveripariskunnan luokse iltaa viettämään. Saavuimme paikalla (melko myöhään) alkuillasta ja saimme ulkona nauttia muurinpohjalettuja kera hillon ja jäätelön. Miehet keksivät laittaa saunan päälle n. 20:30, joten ei auttanut muu kuin laittaa neiti nukkumaan siellä. Huonoksi tuuriksi huomasin, että ah niin tärkeä suukappale oli jäänyt kotiin ja hieman siinä sitten jännitettiin, että noinkohan se uni tulee ilman tuttia. Puolisen tuntia neiti hääräili ja muutaman kerran kyseli tulppansa perään, mutta nukahti sitten loppu viimein. Olin aivan täpinöissä. Päätimme miehen kanssa, että kotonakaan tuttia ei annettaisi, vaan tuttien sanotaan jääneen mökille.
Innokkuus loppuikin lyhyeen kotiin lähtiessä. Neiti ylös ja autoon, jolloin huuto, tottakai, alkoi. Ei muuta kuin kaikki mahdollinen tyynnyttely ja lepertely käyntiin, jotta päästään kotiin. Huuto lakkasi puolessa välissä matkaa, kun auton syövereistä löytyi pieni rasia rusinoita. Jes! Perille päästiin rauhan vallitessa. Nukkumaankin mentiin melko rauhallisissa merkeissä, kunnes noin tunnin nukkumisen jälkeen alkoi jäätävä huuto, joka jatkuikin suurin piirtein puolen tunnin välein lähes koko yön. Aamulla sängyistä kömpikin ylös kohtuullisen väsynyttä porukkaa..
Päiväuniin asti selvittiin mukavissa merkeissä, aamupäivä touhuiltiin rauhallisia puuhia ja sitten ruokaa ja nukkumaan. Mieskin sukelsi päiväunille ja itse sain hieman hengähtää batteryn ja kirjan kera sohvan nurkassa. Kauaa autuus ei kestänyt, kun meteli neidin huoneessa jälleen alkoi ja eihän siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Great!
Välipalan jälkeen lähdimme Haltialan tilalle eläimiä katsomaan. Täytyy myöntää, että Fallkulla on kyllä paljon viihtyisämpi paikka. Olisimme mielummin menneetkin Fallkullaan, mutta aukioloajat eivät käyneet aikatauluumme. Neidillehän tuo Haltiala oli jälleen elämys, eläimistä kun tykkää niin kovasti.
 |
| Ei uskoisi, että olemme lähes kivenheiton päässä "sivistyksestä" |
Loppu päivä/ilta sujuikin vaihtelevissa tunnelmissa. Söimme hyvän päivällisen parvekkeella, jonka jälkeen sain hieman parannella rusketusta neidin kylpiessä parvekkeella. Kylvyn jälkeen laitoin ihanan Olavi Uusivirran soimaan ja neidin kanssa pidimme sitten loman alkamisen kunniaksi pienet sunnuntaitanssit. Tunnelma oli ihana ja naurun täyteiten. Kunnes..
Iltapalaa massuun ja sänkyyn. Jotta pääsee temppuilemaan ja huutamaan. Milloin piti laittaa housut, milloin antaa joku tietty pehmo. "Laita peitto, tee sitä, tee tätä". Kaikki oli hyvin niin kauan kun olin sängyn vieressä. Heti oven mentyä kiinni konsertti käynnistyi. Hetken teki mieli jo kaivaa se suukappale piilosta ja luovuttaa. Mutta ei, nyt ei saa antaa periksi. Lähes 45 minuutin jälkeen huone hiljeni. Toivottavasti ensi yö olisi jo vähän helpompi.
 |
| Mies yllätti torstaina ja toi juhannuksen/loman kunniaksi kukkia |
 |
| Juhannusruusun loistoa |
 |
| Mökillä lintu oli tehnyt pesän saunan kuistille.. |
 |
| Juhannuksen aikana pesä tyhjeni ja pienet pääsivät kokeilemaan omia siipiään |
 |
| Harvinainen vieras, sislisko, saapui myös tervehtimään |
 |
| Mikään ei ole niin terapeuttista, kuin puhaltaa saippuakuplia (ja katsoa, kun naurava lapsi niitä poksauttaa) |
Ennen lomalle lähtöä pääsin purkamaan töissä luovuttaa. Tulevien päiväkotilasten kunniaksi väkersin seinään kukkasen, jokaiseen terälehteen tuli lapsen nimi ja kukan yläpuolelle tervetuloa toivotukset päiväkotiin.
Huomenna nauttimaan ensimmäisestä virallisesta kesälomapäivästä! Ajattelin ottaa rennosti ja suunnata neidin kanssa läheiseen leikkipuistoon ulkoilemaan ja ruokailemaan.
Hyvää lomaa kaikille joilla se on/alkaa ja mukavaa viikkoa!
-H-
PS. Hyviä kirjavinkkejä otetaan vastaan. Lopettelin juuri Eve Hietamiehen "Tarhapäivän", joka oli aivan loistava. Hyvä kun iltaisin malttoi nukkumaan mennä, kun teki mieli vain lukea.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Juhlahumun laantuessa
Huh hei, menipäs vapaapäivät taas nopeasti! Viikonloppu on tosiaan hurahtanut syntymäpäiviä juhlien.
Eilen vietimme tytön 2-vuotis synttäreitä. Aamu alkoi liian aikaisin jo kuuden jälkeen, sankaritar päätti, ettei juhlapäivänä sovi nukkua, joten ei muuta kuin ylös ennen kukon laulua. Huoh. Onneksi mies oli lupautunut hoitamaan juhlien tarjottavat, joten se puoli oli osaltani hoidossa. Aamupäivällä menimme käymään Itäkeskuksessa kahvillä koko perheen voimin ja sitten neiti päikkäreille ja mies koristelemaan kakkuja. Päiväunien jälkeen pöytä koreaksi, juhlavaatteet päälle ja vieraita odottamaan. Ohjeisin neitiä ennen vieraiden saapumista, että sanot heille sitten, että "tervetuloa". Neiti katsoi minuun ja sanoi "tervetuloa kirkkoon". Jepjep. (Oli päiväkodin kanssa kevätkirkkoon tehty retki tehnyt vaikutuksen.)
Ovikellon soidessa neiti takertuu jalkaani, kuin takiainen eikä sano sanaakaan. Pitkän aikaa meni ennen kuin uskaltautui kunnolla edes katsoa juhlaväkeen, joka koostui siis mummista ja ukista, siskostani perheineen sekä ystävistä/naapureista tyttönsä kera. Pikku hiljaa alkoi rohkeutta löytyä sen verran, että lahjat avattiin äidin avustuksella. Lahjojen jälkeen olikin vuorossa se kohokohta, kakku ja kynttilän puhaltaminen. Kynttilät sammui isin avustuksella ja jäljelle jäänyt leijaileva savu sai jännityksen ja innostuksen sekaiset kikatukset neidiltä osakseen. Tarjottavat maistui (jälleen kerran) hyvältä, ja minäkin, joka yleensä en edes pidä voileipäkakuista, otin sitä jopa lisää.
Vieraiden lähdettyä naapurin neiti jäi meille vielä hetkeksi leikkimään. Oli ihana seurata tyttöjen leikkejä ja huomata, että niin se meidänkin pikku pööpöti kasvaa. Siinä he leikkivät kauppaleikkiä kassakoneen kanssa sekä kotia niin, että meidän neiti oli lapsi ja naapurin tyttö äiti. Voi ihanuudet!
Viikonloppu ei kuitenkaan ole täysin seesteisissä juhlamerkeissä sujunut. Neidin jäätävä uhma sen kuin jatkuu. Ja nyt temppuilu on alkanut leviämään myös ruokapöytään. Neiti, joka tähän asti on syönyt lähes aina melkein mitä vain mukisematta, temppuilee nyt kuin mikäkin pelle. Olemme alusta asti ottaneet miehen kanssa sen periaatteen, että jos ruoka ei maistu, niin pakko ei ole pöydässä istua. Joten viikonlopun aikana neidin ruokailut ovat loppuneet melko lyhyeen. Yleensä olemme myös pitäneet tiukan linjan herkkujen ym. suhteen, mutta nämä juhlat nyt on hieman sekoittaneet arkea. En tiedä (tai tietenkin tiedän) mitään ärsyttävämpää, kuin ruokailun kanssa pelaamisen!
Mutta arvatkaas, enää neljä aamua töitä ja sitten se loma! Sitä jo niiiiin odotetaan. Kovasti olen tehnyt jo suunnitelmia. Samalla myös jännitän sitä Ti-Ti-nalle talon vierailua, jonne olisi tarkoitus ne tutit jättää. Viime viikolla neuvolassa täti sanoi, että se voi mennä ihan kivuttomastikin, kun olette ns. vieraassa ympäristössä. Toivotaan todella! Mutta sanoipas se täti myös, että mikäli se luopuminen on kovin vaikeaa, niin antakaa tutti takaisin ja kokeilkaa kotona uudelleen. WHAT?! No ei todella anneta! Se on kerrasta poikki, huutaa miten paljon tahansa. Onneksi olemme menossa miehen vanhempien luo Pohjanmaalle, kyllä sinne maaseudulle sitä ääntä mahtuu ;)
Päiviä lomaan laskiessa, näin hyvässä tämän päivän ilmassa
-H-
Eilen vietimme tytön 2-vuotis synttäreitä. Aamu alkoi liian aikaisin jo kuuden jälkeen, sankaritar päätti, ettei juhlapäivänä sovi nukkua, joten ei muuta kuin ylös ennen kukon laulua. Huoh. Onneksi mies oli lupautunut hoitamaan juhlien tarjottavat, joten se puoli oli osaltani hoidossa. Aamupäivällä menimme käymään Itäkeskuksessa kahvillä koko perheen voimin ja sitten neiti päikkäreille ja mies koristelemaan kakkuja. Päiväunien jälkeen pöytä koreaksi, juhlavaatteet päälle ja vieraita odottamaan. Ohjeisin neitiä ennen vieraiden saapumista, että sanot heille sitten, että "tervetuloa". Neiti katsoi minuun ja sanoi "tervetuloa kirkkoon". Jepjep. (Oli päiväkodin kanssa kevätkirkkoon tehty retki tehnyt vaikutuksen.)
Ovikellon soidessa neiti takertuu jalkaani, kuin takiainen eikä sano sanaakaan. Pitkän aikaa meni ennen kuin uskaltautui kunnolla edes katsoa juhlaväkeen, joka koostui siis mummista ja ukista, siskostani perheineen sekä ystävistä/naapureista tyttönsä kera. Pikku hiljaa alkoi rohkeutta löytyä sen verran, että lahjat avattiin äidin avustuksella. Lahjojen jälkeen olikin vuorossa se kohokohta, kakku ja kynttilän puhaltaminen. Kynttilät sammui isin avustuksella ja jäljelle jäänyt leijaileva savu sai jännityksen ja innostuksen sekaiset kikatukset neidiltä osakseen. Tarjottavat maistui (jälleen kerran) hyvältä, ja minäkin, joka yleensä en edes pidä voileipäkakuista, otin sitä jopa lisää.
 |
| Juhlamenu |
Vieraiden lähdettyä naapurin neiti jäi meille vielä hetkeksi leikkimään. Oli ihana seurata tyttöjen leikkejä ja huomata, että niin se meidänkin pikku pööpöti kasvaa. Siinä he leikkivät kauppaleikkiä kassakoneen kanssa sekä kotia niin, että meidän neiti oli lapsi ja naapurin tyttö äiti. Voi ihanuudet!
Viikonloppu ei kuitenkaan ole täysin seesteisissä juhlamerkeissä sujunut. Neidin jäätävä uhma sen kuin jatkuu. Ja nyt temppuilu on alkanut leviämään myös ruokapöytään. Neiti, joka tähän asti on syönyt lähes aina melkein mitä vain mukisematta, temppuilee nyt kuin mikäkin pelle. Olemme alusta asti ottaneet miehen kanssa sen periaatteen, että jos ruoka ei maistu, niin pakko ei ole pöydässä istua. Joten viikonlopun aikana neidin ruokailut ovat loppuneet melko lyhyeen. Yleensä olemme myös pitäneet tiukan linjan herkkujen ym. suhteen, mutta nämä juhlat nyt on hieman sekoittaneet arkea. En tiedä (tai tietenkin tiedän) mitään ärsyttävämpää, kuin ruokailun kanssa pelaamisen!
Mutta arvatkaas, enää neljä aamua töitä ja sitten se loma! Sitä jo niiiiin odotetaan. Kovasti olen tehnyt jo suunnitelmia. Samalla myös jännitän sitä Ti-Ti-nalle talon vierailua, jonne olisi tarkoitus ne tutit jättää. Viime viikolla neuvolassa täti sanoi, että se voi mennä ihan kivuttomastikin, kun olette ns. vieraassa ympäristössä. Toivotaan todella! Mutta sanoipas se täti myös, että mikäli se luopuminen on kovin vaikeaa, niin antakaa tutti takaisin ja kokeilkaa kotona uudelleen. WHAT?! No ei todella anneta! Se on kerrasta poikki, huutaa miten paljon tahansa. Onneksi olemme menossa miehen vanhempien luo Pohjanmaalle, kyllä sinne maaseudulle sitä ääntä mahtuu ;)
Päiviä lomaan laskiessa, näin hyvässä tämän päivän ilmassa
-H-
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Juhlahumua
Voi aurinko! Missä olet? Koko viikon ollut niin kylmää ja syksyistä, etten kestä! Tuntuu, että hyvin alkanut ruskettuminenkin alkaa häviämään.
En edes muista koska olen viimeksi kotona jaksanut tehdä yhtään mitään. Hädin tuskin neidin saan nukkumaan ja itse jo väsähdän. En tiedä onko se tuo viime viikkoinen helle joka verottaa vai mikä, mutta kurjalta on tuntunut, kun neiti puhtia täynnä tanssii olohuoneen lattiaa ympäri ja pyytää tanssimaan. Eilen töiden jälkeen minuun sitten iski jokin ihme energia piikki. Otin ja pesin ikkunat ja kylpyhuonekin sai osansa siivousvimmasta. Okei, ehkä vähän siihen vaikuttivat tulevan viikon lopun juhlat, mutta olisihan ne ikkunat ehtinyt pestä vaikka kesälomalla. Mutta niin ne vain tuli pestyä, ja kyllä tuli hyvä mieli. Koko koti sai uuden ilmeen pelkästään puhtaiden ikkunoiden ansiosta. Pikkuisen kyllä kuumotti keikkua ikkunalaudalla ja hinkata laseja puhtaaksi. Vaikka asummekin vain kolmannessa kerroksessa, niin kyllä hirvitti. Huih!
Tänään olemmekin perheen kesken viettäneet neidin 2-vuotis syntymäpäiviä. Neiti fanittaa kovasti Mimmejä ja Ti-Ti-nallea. Olinkin aikaisemmin keväällä laittanut kyseisille idoleille postia tulevista synttäreistä ja niin kummaltakin tuli postia. Aamulla ensin avattiin Mimmien posti, ja neiti oli aivan täpinöissään, kun kortissa luki hänen nimi ja onnittelut päälle. Ja oli siellä tarrojakin. Nallepostia avatessa ei neiti meinannut enää housuissaan, tai oikeastaan vaipassaan, pysyä kun jännitys oli niin kova. Kortti sieltäkin löytyi ja kaiken kruunasi pieni nalleavaimenperä. Voi pienen ihmisen riemua.
Aamutoimien jälkeen lähdettiin sitten suuntaamaan kohti päiväkotia. Neiti ylpeänä istui rattaiden kyydissä Muumi-keksit kainalossa. Oli jo pari päivää päiväkodissa puhunutt kekseistä. Pitihän ne sinne sitten viedä :)
Kotona odottekin sitten lahjaksi minulta ja isiltä safari-duplopaketti. Taas kipitti pikku jalat paikallaan riemusta, kun legopusseja avattiin. "Kiiiitooooss" kuului pienestä hymysuusta ja äiti oli pakahtua onnesta.
Huomenna tosiaan juhlimme lähipiirin kanssa neidin syntymäpäiviä ja sunnuntaina menemme serkkupojan juhliin. Eli juhliessa hujahtaa tämä viikonloppu.
Hyvää viikonloppua kaikille!
-H-
En edes muista koska olen viimeksi kotona jaksanut tehdä yhtään mitään. Hädin tuskin neidin saan nukkumaan ja itse jo väsähdän. En tiedä onko se tuo viime viikkoinen helle joka verottaa vai mikä, mutta kurjalta on tuntunut, kun neiti puhtia täynnä tanssii olohuoneen lattiaa ympäri ja pyytää tanssimaan. Eilen töiden jälkeen minuun sitten iski jokin ihme energia piikki. Otin ja pesin ikkunat ja kylpyhuonekin sai osansa siivousvimmasta. Okei, ehkä vähän siihen vaikuttivat tulevan viikon lopun juhlat, mutta olisihan ne ikkunat ehtinyt pestä vaikka kesälomalla. Mutta niin ne vain tuli pestyä, ja kyllä tuli hyvä mieli. Koko koti sai uuden ilmeen pelkästään puhtaiden ikkunoiden ansiosta. Pikkuisen kyllä kuumotti keikkua ikkunalaudalla ja hinkata laseja puhtaaksi. Vaikka asummekin vain kolmannessa kerroksessa, niin kyllä hirvitti. Huih!
Tänään olemmekin perheen kesken viettäneet neidin 2-vuotis syntymäpäiviä. Neiti fanittaa kovasti Mimmejä ja Ti-Ti-nallea. Olinkin aikaisemmin keväällä laittanut kyseisille idoleille postia tulevista synttäreistä ja niin kummaltakin tuli postia. Aamulla ensin avattiin Mimmien posti, ja neiti oli aivan täpinöissään, kun kortissa luki hänen nimi ja onnittelut päälle. Ja oli siellä tarrojakin. Nallepostia avatessa ei neiti meinannut enää housuissaan, tai oikeastaan vaipassaan, pysyä kun jännitys oli niin kova. Kortti sieltäkin löytyi ja kaiken kruunasi pieni nalleavaimenperä. Voi pienen ihmisen riemua.
Aamutoimien jälkeen lähdettiin sitten suuntaamaan kohti päiväkotia. Neiti ylpeänä istui rattaiden kyydissä Muumi-keksit kainalossa. Oli jo pari päivää päiväkodissa puhunutt kekseistä. Pitihän ne sinne sitten viedä :)
Kotona odottekin sitten lahjaksi minulta ja isiltä safari-duplopaketti. Taas kipitti pikku jalat paikallaan riemusta, kun legopusseja avattiin. "Kiiiitooooss" kuului pienestä hymysuusta ja äiti oli pakahtua onnesta.
Huomenna tosiaan juhlimme lähipiirin kanssa neidin syntymäpäiviä ja sunnuntaina menemme serkkupojan juhliin. Eli juhliessa hujahtaa tämä viikonloppu.
Hyvää viikonloppua kaikille!
-H-
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Lomaa kohden
Mukava viikonloppu hyvässä seurassa taas. Tosin joku flunssan poikanen yrittää nostaa päätään. Yleensä olen aika päiväunivastainen, mutta tänään oli pakko antaa hetkeksi periksi neidin nukkuessa ja kellahtaa itsekkin sohvalle. Silmätkin on tuntunut tosi omituisilta, liekö jotain allergiaa.
 |
| Totta ;) |
Eilen illalla kaveri pariskunta saapui luoksemme saunomaan ja iltaa viettämään. Neiti oli aivan täpinöissään, kun sai ennen aikaisen syntymäpäivä lahjan. Miesten ollessa saunassa, paransimme naisten kesken maailmaa. Saunottuaan tarpeeksi miehet liittyivät seuraamme ja aloimme pelaamaan Aliasta. Olimme pitkästä aikaa mieheni kanssa joukkue ja ihmeen kaupalla jopa voitimme! On tosiaan erittäin harvinaista että pelaamme keskenämme samalla puolella, yleensä siitä ei synny muuta kuin vuosisadan kiista, koska tuntuu ettei ajatuksemme kohtaa ollenkaan. Mutta eilen kumpikin (lue: mies) loisti ja voitto irtosi. Heh :)
 |
| Neidin syntymäpäivälahja |
Tänä aamuna kävimme vähän leikkipuistoilemassa. Kotimatkalla mies tokaisi, että katsos neiti kun nokkonenkin kukkii noin kauniisti. Hetken siinä ihmettelin ja totesin, että onhan tuo ruskea kukka kyllä todella kaunis. Seuraavat hetket kuluikin pienellä väittelyllä, kun mies kiven kovaa väitti, että osoittamansa kasvi on kukkiva nokkonen. Jota se ei todella ollut. Ei meinannut vielä siinäkään vaiheessa uskoa olevansa väärässä, kun nappasin valenokkosesta lehden käteeni ja hieroin sillä ensin omaa ja sitten miehen kättä. Kerroinpas siinä samalla, että kun kukan nappaa kasvista irti ja imaisee, siitä tulee mettä. Näin pääsi kaupunkilaistyttö näyttämään maalaispojalle mistä kana pissii ^_^ Kyllä äiti tietää. Mikäli joku muuten tietää mikä tuo kyseinen valenokkonen on nimeltään, niin laittakaahan kommenttia tulemaan.
 |
| Nokkonen |
 |
| Valenokkonen |
Tokihan viikonloppuun mahtui myös hieman shoppailua. Neidille lähdimme sukkia ostamaan, kun mies keksi, että hän tarvitsee ehdottomasti uudet kesähousut. Miehen sovittaessa housuja, ehdin itsekkin tehdä kartoitusta tarjonnasta ja innostuin kokeilemaan päähäni lippistä. Mieheenkin iski kassalla jokin ihmeellinen häiriö, ja hän sen tarjoutui maksamaan. Tokihan se piti siis poistaa. Ostin itselleni myös uudet flipflopit, töihin kun olen edelliset vienyt.
 |
| Lippis / H&M Aika blingbling ;) |
 |
| Flipflopit / New Yorker |
Enää 9 työpäivää ja sitten kauan kaivattu 6 VIIKON loma! Sitä odotellessa.
Mukavaa viikkoa!
-H-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)