maanantai 26. elokuuta 2013

Uusi viikko, uudet kujeet

Niin se uusi viikko taas käynnistyi ihanan aurinkoisissa merkeissä. Viikonloppu hurahti siivouksen ja kulttuurin merkeissä.

Perjantaina kävimme juhlistamassa miehen synttäreitä Flamingossa. Kesälomareissulta hankitut Ti-Ti-nalle käsikellukkeet mukaan ja matkaan. Voi pienen ihmisen riemua, kun tajusi pääseensä uimaan! Ja voi sitä ilon määrää, kun hän tajusi kellukkeiden ja uimapötkylän avustuksella pääsevänsä eteenpäin ja vielä niin syvälle, ettei jalat yllä pohjaan. Kasvot ylpeässä virneessä siellä sitten polskittiin ja esiteltiin taitoja taputtaville vanhemmille. Pitihän isin tottakai mennä kokeilemaan neidin kanssa muutamat liukumäet ja vastustelusta huolimatta he kapusivat siihen K3 mäkeenkin. Aivan järkyttävää kyytiä he tulivat mäkeä alas ja aiheuttivat melkoisen vesiryöpyn. Onneksi neiti ei ollut millänsäkään.

Uimisen jälkeen kävimme Amarillossa syömässä. Neiti on tottunut siihen, että ruoka-annoksemme tultua pöytään hän saa meidän lautasilta napsia ranskalaisia. T tilasi habanero-hampurilaisen ja pyysi kastikkeen kippoon erikseen. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, oli neiti napannut ranen käteensä ja dipannut sen sinne habanero-kastikkeeseen. Melkoinen metelihän siitä nousi, kun raukan huulet oli "tulessa". Onneksi se huuto sitten laantuikin myös melko nopeasti, mutta eipähän uudelleen enää halunnut sitä maistaa vaikka tarjottiin.

Lauantaiaamuna meidän piti siskon kanssa lähteä puistokirppistelemään. Suunnitelmat muuttuivat siskon flunssan takia. Jostain sainkin sitten kamalan siivousvimman ja aloinkin hikihatussa järjestelemään lakanakaappeja, pesemään ja puunaamaan. Neiti silmät pyöreinä katseli äidin touhuamista. Aamupäivä hurahtikin sitten siinä heiluessa. Neiti päiväunille ja sain hetken hengähtää sohvan nurkassa batteryn ja Serranon perheen parissa. 

Serraanon jälkeen olikin aika alkaa valmistautua illan teatteria varten. Ennen teatteria meidät oli kutsuttu työkaverin ja tämän miehen veneelle viinilasilliselle. Ei muuta kuin treffit Kauppatorilla ja lautalla kohti Suomenlinnaa. Vene teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mikä olikaan parempi tapa viettää lauantai-iltaa, kuin istua hyvässä seurassa purjeveneen kannella auringon paisteessa. Hetken jo toivoin, ettei teatteriin tarvitsisi mennä ollenkaan.

Mutta onneksi mentiin. Kävimme katsomassa esityksen nimeltä Robin Hoodin sydän. Alkuun täytyy todeta, että viini ei todellakaan sovi allekirjoittaneelle! (En siis sitä juonut litra tolkulla vaan yhden lasin vain) Jonottaessamme sisälle teatteriin ovella seisoi naamioitunut vartija (?). Jännityneen kikatuksen saattelemana kipitin muiden mukana muurien sisälle. Jossa meitä odotti toinen samanmoinen! Vartija meitä kovasti varoitteli tulevasta. Tottakai seurueeni sitten kovaan ääneen kailotti, että H:ta pelottaa. Ja taas kammottavan kikattelun kera jatkoin matkaani. Kuin pahainen teinityttö :D

Mutta voi mitkä puitteet Suomenlinnan kesäteatterissa olikaan! En aikaisemmin ollut siellä käynyt ja ainakin tuohon Robin Hoodiin kyseinen ympäristö istui kuin nenä päähän. Auringon laskettua katsomossa meinasi tulla hieman kylmä, mutta onneksi penkeille oli jaettu vilttejä. Esitys oli ihan katsottava. Muutama näyttelijöistä oli tunnetumpia, mutta suurin osa oli nuoria vielä opiskelevia lupauksia. Esitys oli melko raaka, tai ainakin itsestäni osa kohtauksista vaikutti hyvinkin kammottavilta. Esitystä ei suositeltu alle 7-vuotiaille. Ja ymmärrän kyllä miksi. Itse olisin voinut nostaa tuota ikärajaa muutamalla vuodella. Kollegani lohdutteli, että nykylapset on nähnyt ja kuullut paljon pahempaakin.. Niin kai, mutta järkyttävältä tuo silti tuntuu. 

Esityksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan, jossa kävimme pikaisesti haukkaamassa vähän iltapalaa ja sitten kotiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna siivousurakkani jatkui pyykin pesun ja imuroinnin merkeissä, mutta sen jälkeen olikin ihanaa vain olla ja nauttia sunnuntaista neidin kanssa. 

Mukavaa viikkoa siististä kodista toivottelee

-H-

torstai 22. elokuuta 2013

Vauhtia vauhtia..

Jälleen kerran aloitan tekstini päivittelemällä miten nopeasti päivät ja viikot vierähtävät. 

Tällä viikolla aloitimme tai oikeastaan jatkoimme neidin kanssa yhteistä harrastustamme lasten ja nuorten kuntokeskus Gymillä. Kävimme kevääseen asti ryhmässä jossa oli 1-2-vuotiaita lapsia ja neiti tykkäsi aivan valtavasti. Jumppaohjaaja tuli vuoden aikana tutuksi ja tärkeäksi ja taidot myös karttuivat kovasti. Vuoden aikana käytiin läpi kiipeilyä, kuperkeikkoja sekä etu- että takaperin, tasapainoiltiin ja muuta mukavaa. Päätimmekin sitten T:n kanssa, että jatkan neidin kanssa syksyllä 2-3-vuotiaiden ryhmässä. Harmiksemme saimme ilmoittautumisen jälkeen kuulla, että tuttu ohjaajamme ei jatkakkaan kyseisessä paikassa. Asian ymmärtäminen tuotti neidille kovasti vaikeuksia. Tiistaina kun lähdimme ensimmäiselle tunnille, neiti monta kertaa kyseli tuota tuttua ohjaajaa. Koita siinä sitten selittää, että siellä meitä odottaa uusi täti.

Ensimmäinen kerta oli vähintäänkin kaoottinen. Tuntimme alkoi ohjaajan esittelyllä ja samalla käytiin läpi ketä jumppaajia oli paikalla. Alkupiirissä neiti istui kuuliaisesti ja hiljaisena sylissäni, vieressä istui toinen tyttö äitinsä kanssa enemmän ja vähemmän keskittyen ja ympäri salia juoksi poika huutaen ja meluten isä perässä. Koska uudet tilanteet jännittävät neitiä kovasti, ei hän tuon ensimmäisen vartin aikana puhua pukahtanutkaan uuden tädin esittäessä kysymyksiä. Alkulämmittelyn aikana neidin liikunnan into alkoi jälleen pulputa ja sieltä ne kuperkeikatkin löytyivät. Ylpeänä neiti sitten kotiin päästyään esitteli isilleen oppimansa sillan (rapukävelyasennossa peppu ylös) ja kertoi mistä löytyy kyynärpää. 

Itselleni jäi hieman vielä ennakkoluuloja tuosta uudesta tädistä. Toki myönnän, että tilanteeseen vaikuttaa se, että tunsin edellisen ohjaajan jo ennen kuin aloitimme Gymillä. Uusi ohjaaja vaikutti vähän epävarmalta. Mutta toisaalta, omassa mielessäni on hyvin elävästi edelleen ensimmäinen tuntini jumppaa ohjaamassa. Kun kaikki jännitti ja mielessä pyöri vain mitä nuo äidit ja isät ajattelevat. Joten annettakoon se anteeksi. Avoimin mielin vain ensi viikkoa odottamaan :)

Omista jumpistani puheen ollen, nekin käynnistyivät keskiviikkona. Kirjoitin aikaisemmin vähäisistä osallistujista sekä omista huonoista fiiliksistäni. Olin niin hajalla, että laitoin koordinaattorille viestiä ja tiedustelin oliko hän saanut jotain palautetta jumpistani. Hän kovasti rauhoitteli ja kertoi saaneensa vain positiivista palautetta (JEE) ja epäili osallistujien vähyyden johtuvan nykyisestä trendistä harrastaa hieman "erikoisempia" lajeja. Hmm.. Mahdollisesti. Keskiviikko sitten koitti ja jännityksellä odottelin jumppareita saapuvaksi. Olin facebookin kautta yrittänyt haalia lisää porukkaa, ja sainkin muutaman houkuteltua. Yllätyin kovasti, että niiden kuuden ilmoittautuneen lisäksi paikalle saapui neljä ylimääräistä eikä kukaan niistä ollut sieltä FB:n kautta jumpasta kuulleita. Jeij! Toinen ryhmäni ei sitten ollutkaan niin suksee, paikalle saapui kolme lasta.. Leiki niiden kanssa sitten jotain tervapataa.. Toivottavasti tuo toinen ryhmä pysyisi yhtä runsaslukuisena sekä tuohon toiseen ryhmään tulisi lisää lapsia.

Tänään kävimme Rautatientorilla Herkkujen Suomi-tapahtumassa. Neiti oli aivan onnessaan kaikista mahdollisista maistiaisista. Kaikki maistui kuulemma hyvälle. Kauhea nälkähän siinä tuli, kun haisteltiin erilaisia tuoksuja. Päädyimme sitten ostamaan eräältä kojulta Uudenmaan burgerin T:lle sekä muikkuja neidille ja minulle. Neiti nauraa räkätti muikun mutustelun välillä ja sai kanssaihmisiltä hymyileviä katseita.

Rauttikselta suuntasimme vielä Kalasataamaan Teurastamolle Helsinki Night markettiin. Joka puolella oli aivan tolkuttomasti ihmisiä ja kehuimme kovasti itseämme, että olimme jo syöneet. Jokaiselle myyntikojulle oli kymmenien metrien matkat. Neiti pääsi karuselliin pyörähtelemään ja mikäs siinä oli ollessa: neiti nautti ja aurinko paistoi. Hieman harmitti, että jouduimme lähtemään melko pian kotiin, huomennakun täytyy taas töihin mennä ja meillä on se aikainen aamu (työt alkaa 7:30).

Huomenna suuntaamme päiväkodin jälkeen juhlistamaan T:n syntymäpäiviä. Ajattelimme mennä Flamingoon uimaan :) Lauantai hurahtaakin ensin siskon kanssa puistokirppiksellä toivottavasti huima tili tehden ja illalla menemme työpaikan naisten kanssa Suomenlinnaan katsomaan Robin Hoodia. Mukava viikonloppu siis tiedossa, toivottavasti sää suosii.

Tekstejäni on muuten katselty yhteensä yli tuhat kertaa, wau! :D

-H-

lauantai 17. elokuuta 2013

Viikonloppua

Käsittämätöntä, että taas on viikonloppu! Viime viikko kului niin hujahtaen, ettei voi ymmärtää. T on koko viikonlopun töissä, tänään neidin ollessa päiväunilla, huomasin oikeasti miettiväni mikähän päivä mahtaa olla. Ei tunnu ollenkaan viikonlopulta, kun T ei ole kotona. Hetkellisesti epäilin jo itse eläväni väärässä päivässä ja lintsaavani töistä :D

Töissä oleminen sujuu (taas) rutiinilla, eikä ahdista lainkaan. Eskariryhmässämme aloitti monta uutta lasta ja perhettä ja kaikki on sujunut aivan loistavasti. Ihania muksuja! Tiistaina, kun koulut alkoi, talossamme julistettiin lipun noston ja Maamme-laulun merkeissä työrauha sekä lapsille että aikuisille.

Kävin kokeilemassa keskiviikkona Satsissa Trigger point-nimistä tuntia. Aikaisemmin pumpissa ollessani huomasin oikeassa olkapäässäni olevan outoa kireyttä, hauiskäännöt ja dippaukset tuntui toispuoleisesti todella pahalta. Ohjaaja vinkkasi tuosta triggeristä ja pitihän sitä sitten käydä kokeilemassa. Ja hyvä että kävin! Trigger pointissa kehon trigger pisteitä hierotaan pallon ja eräänlaisen "nystyrätuubin" avulla. Jalat käytiin reisiä myöten läpi ja voi jessus että se otti kipeää! Hampaat irveessä ähisin ja puhisin lattialla muiden joukossa. Tunnin alussa tehtiin muutama liikkuvuustesti, joka toistettiin tunnin lopussa. Ja huomasin jo ensimmäisen kerran jälkeen muutoksen olkapäässäni. Ensi viikollekin on nyt sitten varattu paikka tunnille.

Olen jo muutaman vuoden toiminut jumppaohjaajana Mannerheimin lastensuojeluliitossa. Ensi viikolla olisi taas kausi käynnistymässä ja jumppakoordinaattori laittoi lapsilistat tänään sähköpostiin. Ja voi masennus! Toiseen ryhmään oli ilmoittautunut kuusi lasta ja toiseen vain kaksi!! Fiilikset meni täysin miinuksen puolelle ja koska olen melko spekuloiva ihminen, päättelin huonon osallistujaprosentin johtuvan tietenkin ohjaajan surkeudesta. T yritti lohdutella, että päiväkoti ja koulu on vasta alkanut, ihmiset ei ole vielä "herännyt". Mutta tiedä häntä.. Toivottavasti lapsia tulisi muutama lisää, niin ryhmät saataisiin toteutettua.

Ihanaa, kun neiti alkaa koko ajan olemaan seurallisempi ja puheliaampi. Olimme torstaina lähdössä lähellä olevaan puistoon elojuhliin. Lähteminen kesti ja kesti ja jossain vaiheessa sanoinkin neidille, että "ihan kohta äidillä palaa pinna". Neiti siinä hetken sitten tutkiskeli kasvojani ja kysyi "missä äidin pinna on"? Yritä siinä sitten pitää pokkaa. Iltapalalla kävimmekin keskustelun, että "äiti ei ole nainen, äiti on prinsessa". Näin siis meillä. 

Asiat oman äitini kanssa eivät ole menneet suuntaan tai toiseen. On päiviä, kun en mieti kyseistä asiaa ollenkaan ja päiviä, kun mikään muu ei päässä pyörikään. Sisko koittaa kovasti patistella siihen keskustelun suuntaan. Tylsää, että hän(kin) joutuu tästä asiasta ottamaan paineita. Voi kunpa kaikki olisi niin mustavalkoista. ARGH!!

Eilen käytiin vuokraamassa "21 tapaa pilata avioliitto". Yllätyin positiivisesti, se oli oikeasti hyvä elokuva. En muista koska olisin viimeksi nauranut ääneen elokuvasta johtuen. Pitkään aikaan emme ole suomalaisia leffoja katsoneet. Monia on pitänyt katsoa, mutta jostain kumman syystä ne on edelleen katsomatta. 

Ystävän häät lähestyvät kovaa vauhtia, vielä olisi pari viikkoa H-hetkeen. Morsian on kumman rauhallisen, mutta oma paniikki alkaa nostaa päätään. Puhetta pitäisi alkaa suunnittelemaan. Jännittää! Polttarikuvienkin kanssa kävi vähän heikosti. Laitoin tytöille viestiä, että lähettäisi kuvat, niin voisi teettää kuvat ja koota albumi. Noh, muutaman kuvan sainkin ja loput kuvat hävisivät erään tytön kännykän mentyä rikki. Ja hän kun oli juuri se, joka näpsi kuvia kaikkein eniten. Harmittaa aivan vietävästi!

Huomenna toivottavasti ei sada vettä ja päästäisiin Linnanmäelle. Tänään piti lähteä Hämeenlinnaan Keskiaikamarkkinoille, mutta tuon märän sääilmiön vuoksi emme sitten lähteneetkään. 


Mukavaa viikonlopun jatkoa!

-H-

perjantai 9. elokuuta 2013

Elämän suurien kysymysten äärellä

Viimeisen kuukauden ajan olen ollut puhumatta äitini kanssa. Niin kauan kuin muistan, äiti on tukeutunut pulloon.. Ja usein. Ja paljon. Eli voisi sanoa, että hän on alkoholisti. Syy kuin syy, aina siihen löytyi läheltä ratkaisu.

Nuorempana tuo ei tuntunut niin suurelta asialta, varsinkaan viikonloppuisin. Olihan se kiva päästä kaverin luo yökylään isän ollessa siskon kanssa mökillä. Tai vaihtoehtoisesti saada se kaveri meille yökylään ja viettää ilta kahdestaan kaverin kanssa. Jossain vaiheessa äidin jäädessä työttömäksi se ei ollutkaan enää niin siistiä, ettei koulun jälkeen voinut viedä kavereita kotiin, kun ei tiennyt mikä siellä odottaa..

Enemmän ja vähämmän olen aikuistumiseni aikana tätä asiaa mielessäni käännellyt ja väännellyt. Äiti on niin monia siltoja sukulaisiinsa polttanut tuon kuningas alkoholin takia, ja välit omaan tyttäreen alkaa olemaan myös vaakalaudalla. Kuinka monestikaan sovitut tapaamiset on peruuntunut äidin ollessa kännissä/krapulassa. Tai kuinka usein hän on muka skarpannut ja tullut paikalle vaikka kaikki tietää mikä totuus on. 

Ollessani synnyttämässä neitiämme maailmaan, äidillä oli parempaa tekemistä. Synnytykseni oli todella rankka, joten olisi ollut ihanaa saada sen jälkeen tukeutua omaan äitiin. Äiti ei myöskään ensimmäistä lapsenlapseansa tullut sairaalaan tapaamaan. Neidin ensimmäisinä elinpäivinä tytöllä epäiltiin olevan downin syndrooma. Testit tehtiin, ja neiti osoittautui täysin terveeksi. Tätä en ole koskaan äidille voinut kertoa, koska hän olisi sen "murheen" myötä saanut jälleen syyn tarttua pulloon. 

Oltuamme muutaman päivän vastasyntyneen kanssa kotona, äitini suvaitsi soittaa kuin mitään ei olisi tapahtunut (niinkuin aina) ja kyseli kuulumisia. Tiedusteluuni minkä takia hän ei aikaisemmin ollut soittanut tai tullut käymään sain vastaukseksi, että hänellä oli ollut pa*ka päivä. Ai niinkö? Itse makasin sairaalassa pahasti revenneenä mahdollisen down-vauvan kanssa. 

Välimme on näiden kahden vuoden aikana olleet välillä huonot, välillä paremmat. Äiti on ollut neitiä hoitamassa neidin ollessa sairas, ettei meille olisi tullut juurikaan poissaoloja töistä.

Tilanne kärjistyi huippuunsa ystäviemme 10-vuotis hääjuhlien aikaan, josta olenkin vähän kertonut. Äidin piti tulla tyttöjä hoitamaan. Onneksi tosiaan tunnen tapauksen, joten meillä oli se varasuunnitelma. Keskiviikkoiltana äiti lähti kyydillämme pois mökiltä ja sovittiin sitten, että hän tulee jo perjantaina meille siskoni kyydillä. No ei tullut. Torstai-iltana koitin hänelle soittaa, mutta ei vastannut puhelimeen. Siskolle sanoi olleensa nukkumassa. Just. Perjantai-iltana äiti soitti ja hyvä kun sai sanaa suustaan. Tein hänelle selväksi, ettei hän todellakaan ole tulossa lapsenvahdiksi, ja siinä sivussa ilmoitin myös, ettei hänen takiaan päästä juhliin ollenkaan. Siinähän sai kärvistellä.

Muutama päivä juhlien jälkeen kuulin, että äiti oli (kännissä tietenkin) murtanut jalkansa. En tehnyt elettäkään, että olisin muuttanut suunnitelmia päästäkseni häntä sairaalaan katsomaan. Emme myöskään ole noiden tapahtumien jälkeen puhuneet.

Viime viikonloppuna tuli viesti, jossa hän pyysi anteeksiantoa ja että saisi joskus nähdä vielä neitiä. Minkä takia minä olen se, jonka täytyy aina unohtaa ja antaa anteeksi? Mikäli nyt taas "unohtaisin", ei menisi kauaakaan, kun tulisi taas uusi vastaava tilanne. Ikävää neidillekin koittaa selittää miksi mummi ei olekaan mökillä. Ei aikuinen ihminen voi kadota pienen lapsen elämästä noin vain ja palata kuukauden päästä, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

En todellakaan enää tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Tai ajatella. Toiset ovat sitä mieltä, että pitäisi koittaa puhua. Mitä se puhuminen muka muuttaa? Jos vika on kaikissa muissa paitsi asianomaisessa itsessään. Ja ihan kuin tästä ei olisi jo puhuttu.. Ja toiset ovat sitä mieltä, että ihminen, joka aiheuttaa elämässä enemmän negatiivista kuin positiivista ei ole säilyttämisen arvoinen. Tälläkin hetkellä tiedän äitini toivovan, että voisimme puhua. Mutta luulen, etten ole siihen valmis.. Enkä tiedä olenko koskaan..

Monet kerrat olen asian tiimoilta itkenyt ja raivonnut. Ja monta kertaa tulen varmasti vielä niin tekemäänkin. Mutta miten korjata luottamus, joka on niin monesti särkynyt.

Tämän asian kirjoittaminen kevensi hieman taakkaani. Kenties jonain päivänä tähän saadaan jokin ratkaisu..

-H-

torstai 8. elokuuta 2013

Perusarkea

Niin se arki sitten käynnistyi. Maanantaina heti kun avasin työpaikan oven fiilikset kohosivat ylöspäin. Ei se onneksi ollutkaan niin paha kuin sunnuntai-iltana tuntui. Tiimini ihanat naiset muistuttivat työni hyvistä puolista ja lapsiakaan ei ollut kuin kourallinen, eli loman jälkeinen pehmeä lasku oli valmis.

Neitikin jopa jäi päiväkotiin kuin vettä vain. Ihan kuin ei olisi sieltä poissa ollutkaan. Mikä on tietenkin todella ihana asia, ettei tarvitse töissä sitä murehtia. Tiistaiaamuna neiti tosin ilmoitti, ettei halua päiväkotiin, mutta hyvillä mielillä sinne kuitenkin sitten taas jäätiin.

Tämän ja huomisen päivän olemmekin neidin kanssa kotona. Kolmen päiväkotipäivän jälkeen neiti sai heti jonkun flunssapöpön ja tässä sitä sitten ollaan. Kumma juttu, että kuusi viikkoa meni ilman pöpön pöpöä ja sitten heti arkeen paluun kunniaksi se pamahtaa. 

Tällä viikolla olen käynyt ahkerasti jumpissa, ainoastaan eilen pidin välipäivän, mutta muuten olen joka päivä jossakin ollut. Huomista bodypumpia vielä pohdiskelen. Tarkoitus olisi lähteä huomenna mökille. Ennen sairaslomaa olimme ajatelleet lähteä vasta töiden ja jumppani jälkeen, mutta T pääsee todennäköisesti hyvissä ajoin pois töistä, joten en tiedä onko "järkeä" jäädä odottelemaan sitä illan tuntia. Vaikka kovasti kyllä haluaisin mennä. Noo onneksi on huominen aamupäivä aikaa pohdiskella mitä teen :)

T ja siskon mies ovat suunnitelleet pitävänsä huomenna mökillä pieni muotoiset kahden hengen rapujuhlat. Voi olla, että itsekin niihin osallistun yhden ravun verran. En ymmärrä mikä niissä ravuissa oikein kiehtoo. Kamala homma ja nyhräys pienen ravun kimpussa. Paljon et siitä saa syödyksi ja jälkeen jää vain kammottava sotku. Nämä on taas niitä makuasioita :)

Näihin tunnelmiin.. Hyvää viikonloppua kaikille!

-H-

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kaikki hyvä loppuu aikanaan..

Huomenna se koittaa. Nimittäin paluu arkeen. Kuuden viikon kesäloma hujahti kuin siivillä. Toisaalta tuntuu, että lomalla ei olisi saanut mitään aikaiseksi. Toisaalta taas tuntuu, että olisi ollut vielä pidemmänkin aikaa lomalla. Vaikka onhan puolitoista kuukautta melko pitkä loma ;)

Joku fiksu sanoi viime viikolla telkkarissa, että mikäli töihin paluu loman jälkeen ahdistaa, merkitsee se täydellistä töistä irroittautumista. Ja voin kuulkaa kertoa, että kyllä ahdistaa!! Yleensä loman jälkeen olen palannut töihin innoikkailla fiiliksillä. Jopa hoitovapaan jälkeen puhkuin intoa ja odotin töihin paluuta.

Mutta en nyt. Kauhulla odotan aamuheräämisiä ja ylipäätään sitä kaikkea mitä töissä oleminen pitää sisällään. Neidin puoli omaisuutta pitää taas raahata päiväkotiin. Onneksi tyttö itse on koko tämän viikon puhunut innoissaan päiväkodista ja kavereistaan. Tämä hieman lieventää paniikkia. Tiedä sitten mitä huomisaamu tuo tullessaan, kun hipsin neitiä herättelemään.

Työstäni pitävänä ihmisenä tämän hetkiset fiilikset tuntuvat pelottavilta. Mitä on tapahtunut? Tai tapahtumassa? Onko todella noin, että irtautuminen on vain ollut niin voimakas. Toivon koko sydämestäni, että työinto löytyy jostain. Ja eiköhän se löydykin. Työkaverini on niin mahtavia, että mikäli tämä syksy on ollenkaan viime toimintakauden kaltainen, naurulta ei voi välttyä.

Olen viime viikkoina oikein kunnolla ryhdistäytynyt ja alkanut käymään jumpissa aktiivisemmin. Olen pyrkinyt 2-3 kertaa viikossa käymään erilaisilla tunneilla. Yhdeksi suureksi suosikiksi on nousut Absolution, 30 minuuttia sellaista keskivartalorääkkiä, että oksat pois! Jos tuolla ei tuloksia synny, niin ei sitten millään. Tokihan tietysti se ruokavaliokin.. Köhköh.

Tänään kävin kokeilemassa Bodybalancea, joka on sekoitus joogaa, tai chi:ta ja pilatesta. Ja täytyy sanoa, että pidin kovasti. Jooga ja pilates tuntuu hieman haastavilta, koska se hengitys on siinä niin suuressa roolissa. Ja molemmat on melko hidastempoisia. Mutta tuo balance tuntui omalta. Tempo oli nopeahkoa, ja hengityksen merkitystä ei liioin korostettu. Menen ehdottomasti vielä toisenkin kerran.

Olen myös löytämässä sisältäni pientä nyrkkisankaria. Innostuin kokeilemaan salilla nyrkkeilysäkkiä, ja huh, miten se oli hauskaa! Napit korville, hyvää musiikkia soimaan ja ei muuta kuin antaa heilua. Aikaa ennen neitiä, kävin säännöllisesti salilla kuntonyrkkeilyssä. Täytyykin selvitellä onkohan SATSissa mahdollisuutta päästä mätkimään. Kesäkunto 2014, täältä tullaan. Ehkä ;)

Täytyykin tästä lähteä etsimään vielä neidin loput tavarat kasaan. Työavaimetkin olisi kova juttu. Hyvää lomaa niille, joilla se alkaa/jatkuu. Ja tsemppiä töihin paluuseen niille, joilla se huomenna on edessä.

-H-