Monday..

Plääh! Tänään ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan allekirjoitan Karvisen "I hate monday" lauseen.. Saimme neidin kanssa mennä autolla,  koska T oli menossa iltapäiväksi kouluun ja neidillä on maanantaisin muskari, joten pitihän hänet sinne jotenkin kuskata.

Asiat lähti menemään eilisillasta lähtien penkin alle. Olin menossa nukkumaan illalla ihan hyvissä ajoin,  mutta armas mieheni piti huolta siitä ettei nukkumisesta tullut yhtään mitään. T nukahtaa lähes saman tien kun pää osuu tyynyyn ja lähes saman tien alkaa myös jäätävä kuorsaaminen. Hetken aikaa jo harkitsin siirtyväni sohvalle nukkumaan,  mutta jäin kuitenkin omalle paikalle. Pelottaa ajatella, että jos T pitää tässä vaiheessa tuollaista meteliä, niin mitä se on kymmenen vuoden kuluttua? Erilliset makuuhuoneet on niin huudettu.

Joka tapauksessa, takaisin tähän aamuun. Lähdimme siis tosiaan autolla liikenteeseen. Olin nostellut muskarieväsbanaanin jo valmiiksi esille, että tuo sitten mukaan kun lähdetään. Päästiin neidin kanssa autolle ja olin jo köyttänyt hänet istuimeen, kun tajusin että ne hemmetin banaanit unohtui. En jaksanut niitä lähteä hakemaan,  joten lähdimme kohti päiväkotia. Päiväkodin pihassa huomasin, että päiväkotireppu, jossa on välivaatteet, oli unohtunut kotiin. Ei muuta kuin äkkiä neiti päiväkotiin ja kaasu pohjassa takaisin kotiin, reppu ja eväät mukaan, neidin päiväkodille repun pudotus ja töihin. Kaikki tämä tapahtui puolessa tunnissa ja ehdin jopa ajoissa töihin! Onneksi etäisyydet ovat sen verran pienet, että tuo oli mahdollista toteuttaa. Ja onneksi olin autolla liikenteessä. Vaikkakin mietin, olisiko reppu unohtunut, jos meillä olisi ollut ns. normiaamu, ilman että rutiinit särkyy? Mene ja tiedä. Onneksi päivä parani hektisen aamun jälkeen, eikä tapahtunut enää mitään suuria mullistuksia.

Neidin muskarissa oli tänään avoimet ovet, jonka vuoksi vanhemmat olivat tervetulleita seuraamaan muskaria. Viime viikolla kun saattelin neidin muskariin, hän kieltäytyi jäämästä sinne ilman minua. Ei auttanut muu, kuin kökkiä huoneessa lievästi kiusaantuneena. Neitiin iski tuona päivänä muutenkin joku ihmeellinen tavallistakin suurempi ujous, jonka vuoksi hän ei muskarissa tehnyt yhtään mitään. Tuntui totaalisen kamalalta katsoa lapseni, joka kotona on niin aurinkoinen ja laulavainen, istuvan tuolissa lähes lamaantuneena. Itku meinasi tulla silmään.

Kävimme neidin kanssa muskarin tiimoilta eilen illalla pienen kannustuskeskustelun, jossa käytin kaikki mahdolliset reippausmantrat sun muut. Ja perhana, tuosta oli apua! Neiti meni kanssani muskarihuoneeseen ja lauloi ja soitti, niinkuin kaikki muutkin lapset. Olin pakahtua onnesta! Tuntui niin hyvältä. Toivottavasti tuo reippaus säilyy.

Tiedän toki, että neiti on vielä aika pikkuinen ja luonteeltaa melko varautunut. En itsekään ole mikään rohkeuden huippu, ja varmaan senkin takia yritän kannustaa neitiä enemmän sosiaaliseksi, jotta hänelle kehittyisi hieman paremmat sosiaaliset suhteet kuin itselleni. Ei auta muu, kuin jatkaa kannustamista ja rohkaisua.

Mukavaa viikkoa!

-H-

Helteinen keskiviikko

Heh, olipas aamutuimaan hieman heikko hetki. Kirjoituksen tullessa valmiiksi, mies sopivasti kömpi sängystä ylös töihin lähteekseen. Yllättyi varmaan hieman, kun sohvan nurkassa kone sylissä istui lähes koomassa oleva rouva. Siinä sitten allekirjoittanut pärähti lohduttomaan itkuun ja mies komensi takaisin nukkumaan. Hetken sainkin nukuttua ennen kuin neiti heräili.

Eilen kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Kumpulan maauimalassa. Olipas kyllä kiva paikka. Ja kaupungin työntekijä-korttia vilauttamalla sisään pääsi melkein ilmaiseksi, niin mikäs siinä. Neitikin innostui kovasti polskimisesta, ja yllätyin itse miten lämmintä kahluualtaan vesi oli. Siellä oli itsekin todella miellyttävä seisoskella. Kävimme maauimalassa itseasiassa eilen kaksi kertaa. Aamupäivällä kävimme ihan tyttöjen kesken ja illemmalla kutsuimme itsemme mukaan naapureiden sinne lähtiessä. Luulenpa, että menemme sinne tämän kesän aikana vielä jokusen kerran.

Tänään aamupäivä hurahti neidin sekä siskon ja tämän pojan kanssa leikkipuistossa. Neiti tapansa mukaan suhaili paikasta a paikkaan b, ja parhaani mukaan koitin pysyä perässä. Illalla lähdin suunnittelemaan ystäväni tulevia polttareita. Polttareihin on reilu kuukausi aikaa, ja meinasi iskeä pieni paniikki, kun tuntui että kaikki on ihan levällään. Mutta onneksi saimme illan aikana suunnitelmat pientä hienosäätöä vaille valmiiksi. En malta odottaa, että kyseinen päivä koittaa! 

Neidin yöunille meno oli taas melkoista showta. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin sängyn vieressä istui, mutta heti yksin jäätyään karjuminen alkoi. Heitteli unikaverin (yhden niistä monista) lattialle ja vaati sitten karjumalla tulemaan nostamaan sen. Temppuilu ja karjuminen jatkui niin kauan, kunnes mies (taas) kävi neidin nukuttamassa. Tuo nukuttaminenkin aiheuttaa harmaita hiuksia ja hampaiden kiristystä. En nimittäin edes muista koska neitiä on viimeksi pitänyt nukuttaa. Luultavasti oma ressaaminen osittain vaikuttaa tähän kaikkeen, pitäisi osata ottaa asenne, että tänne vain tuli mitä tuli. Kaipa nämä vieroitusoireet rippikouluun mennessä loppuvat. Kuten edellisen postauksen kommenttiin kävin vastaamassa, harkitsemme josko antaisimme neidille Titi-taloon vietäväksi yhden tutin perjantaina. En tosin tiedä olisiko siitä enemmän haittaa vai hyötyä.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Korkeasaarta kiertämään. Jännityksellä odotan mitähän eläimiä siellä mahdamme kohdata.

Yhdessä seuraamistani blogeista sain jokin aika sitten idean tehdä mansikka-vaahtokarkki-vartaita. Tänään niitä sitten siskon kanssa teimme lasten ollessa päiväunilla. (Toki muksutkin saivat osansa mansikoista..) Vartaat eivät täysin tuottanut tyydystä, koska a.) mansikat eivät olleet kovin hyviä ja b.) kaupassa ei ollut yksivärisiä vaahtokarkkeja. Mutta ensi hätään ajoivat kyllä asiansa.

Juhannuksena käydessämme torilla, yllätin itseni (ja muut seurueestamme) ostamalla kaksi kallan-sipulia. Kallan pitäisi kuulemma olla oikein kuumasta nauttiva kukka, mikä sopii parvekkeellemme kuin nenä päähän. Nyt vain odottelemaan jännityksellä saanko sipulit itämään.

Toivottavasti ensi yöstä tulee kaikin puolin rauhallinen, että neidin huone pysyisi hiljaisena ja että Ilmatieteenlaitoksen ennustama ukkonenkin pysyisi poissa. Toivossa on hyvä elää.

-H-