lauantai 26. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Hellurei!

Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja tarttua taas toimeen. Aikaa on kulunut aivan hävettävän kauan ja mitä enemmän sitä kului, sitä vaikeampaa oli tarttua toimeen. Jotenkin viikot ja kuukaudet ovat vain vilisseet ohitse..

Viime aikoina arki on tuntunut jotenkin todella vaikealta. Kaikki ahdistaa, vaikka siihen ei ole lainkaan syytä. Kotityöt kasaantuu ja jumpissakaan ei ole tullut käytyä. Kun osaisin nimetä syyn mistä vellova tunne johtuu, niin helpottaisi kovasti.

Luulen, että suuri syy ahdistukseeni on takaraivossa kummitteleva ikäkriisi. Täytin helmikuussa 28 ja kuuluisa kolmenkympin kriisi nostaa päätänsä. Helmikuun alkuviikot meni pähkäillessä, että tässäkö tää nyt sitten oli? On asuntolaina, omakotitalo maalla, lapsi.. Työkuvioissa olen tällä hetkelle ns. urani huipulla ellen päätä jatkaa opintoja lastentarhanopettajaksi. Mikä ei tällä hetkellä lainkaan houkuttele. T yritti lohdutella ja kysellä mahdollisesta alanvaihdosta, mutta en keksinyt mitä muutakaan haluaisin tehdä. Tykkään työstäni todella paljon ja työkavereista on muodostunut todella tärkeitä. Ja tällä hetkellä olen taas ihan sinut sen asian suhteen.

Mutta tää hiton arki!! Miten tähän saisi jotain muutosta? Päivät rullaa samalla kaavalla toisensa perään. Välillä tuntuu, että T:n ehdottama kodinhoitaja tulisi todellakin tarpeeseen. Vaikkakaan en halua ketään vierasta ihmistä käpälöimään kotiimme eikä tosin sitä ylimääräistä rahaakaan ole.

Olimme perheen kesken Tallinnassa yhden yön helmikuun lopussa ja se antoi pienen pakohetken arkeen. Käytiin katsomassa Titanic-näyttelyä ja hyödynsimme hotellin allasosastoa. Sain jopa hetken itselleni, kun T meni neidin kanssa uimaan ja itse pääsin kokeilemaan kalapedikyyriä. Ja se oli aivan ihanaa! 15 minuuttia istuin jalat altaassa ja pikku kalat teki työtänsä. Kalakäsittelyn jälkeen kuivat koppura jalkani tuntui todella pehmeiltä ja rentoutuneilta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mikäli siihen tulee tilaisuus.

Onneksi neiti tuntuu tällä hetkellä toimivan kuin unelma. Pitkän aikaa nukkumaan meneminen oli taistelua ja heräämiset monta kertaa yössä oli jokapäiväistä. Hyviä öitä ollessa takana n. kahden viikon verran, T laskeskeli että tuo vaihe kesti viime vuoden kesäkuusta siihen hetkeen asti, joka taisi olla ehkä helmikuussa (sekin). Eli ei siis ihmekkään, että meinasi flipata :D

Ainoa mistä tällä hetkellä neidin kanssa väännämme lähes päivittäin on syöminen. Kuten olen varmaan kertonut, en voi sietää ruokapöydässä pelleilyä ja sitä viime kuukaudet ovat todella olleet. Olemme yrittäneet hyvällä ja olemme yrittäneet pahalla. Tuntuu todella pahalta kun menettää hermonsa pienelle tämän syömättömyydestä, mutta turhauttaa niin vietävästi laittaa ruokaa ja toinen vain närppii. Eikä kyse siis ole siitä, että neiti napostelisi ruokailujen välissä tai muuta. Neiti ei vain syö. On päiviä, kun hän ei syö muuta kuin aamupalan ja päivän aikana hyvällä tuurilla banaanin. Ja on päiviä, kun hän ruokapöydästä lähtöpassit saatuaan itkee keskellä lattiaa, että on nälkä. Siinä vaiheessa sisintä kalvaa todella kovaa. Mutta minkäs teet. Olemme nyt päättäneet kokeilla, että ollessamme syömässä, emme kiinnitä neidin syömiseen juurikaan huomiota ja kun tarpeeksi aikaa on kulunut, niin lautanen otetaan pois, oli syöty tai ei. Katsotaan nyt miten se sujuu.

Olemme neidin kanssa olleet keskiviikosta asti tyttöjen kesken, kun T laskettelemassa Rukalla. Neiti on saanut poikkeuksellisesti nukkua vieressäni ja olemme touhuilleet tyttöjen juttuja. Ostin eilen neidille vapuksi prinsessamekon sekä leppäkertun viitan sekä -myssyn. Pari päivää sisällä ollessamme kotona onkin viilettänyt leppäkerttuprinsessa kaikkine kruunuineen ja taikasauvoineen.

Tätä kirjoittaessa taas tajusi miten hyvin asiani oikeastaan ovatkaan. On kiva koti, ihana perhe, työpaikka ja ystäviä. Pala sisälläni pieneni hieman.

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa.

-H-