keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Loppukesän kohokohdat

Loppukesästä sain kokea muutaman huikean tapahtuman ihan aikuisten kesken, joista tulee oma päivitys nyt.

Sain siskoltani joululahjaksi liput Cheekin stadionkeikalle. Pääsinkin siis bilettämään hänen kanssaan ja nauttimaan ihanasta Cheekistä! Sisko sai meille liput kentälle ja pääsimmekin melko hyville paikoille, koska menimme sinne hyvissä ajoin. Fiilis oli aivan huikea ja Cheek täytti 110 %:sesti odotukset! Konsertin lavasteet olivat upeat ja Cheekin biisit oli hyvin valittu ja järjestelty. Vierailevista esiintyjistä puhumattakaan! Hypin ja lauloin ja kiljuin lähes koko keikan jälkeen ja meininki oli aivan mielettömän upea. Olen vielä kuukaudenkin jälkeen fiiliksissä tuosta illasta. Jostain kumman syystä kotona tätä minun Cheek-hehkutusta ei täysin allekirjoitettu. Vaikkakin neiti olisi varmasti tykännyt olla mukana, puhuu vieläkin alkukesän Radio Aallon konsertista, jossa kävimme Cheekiä katsomassa. Meillä kävi vielä siskon kanssa todella hyvä tuuri, että olimme Stadikalla perjantaina, ilma suosi meitä :) Matkaan tarttui myös pipo, mutta jostain syystä armas tietotekniikka kamppailee vastaan, eikä anna tuota kuvaa tänne lisätä :)






Elokuun lopussa pääsin ystävänaapurini kanssa Suvilahteen We love the 90' -festareille. Meillä oli VIP-liput lalauantaille.  Lauantai sattui vielä olemaan ystäväni syntymäpäivä, eli tämä sopi paremmin kuin hyvin. T ja neiti lähtivät aamupäivästä mökille, joten ystäväni saapui meille iltapäivällä. Kilistelimme kuohuviinillä ja paransimme hetken maailmaa ja lähdimme suuntaamaan kohti Suvilahtea. Suuntasimmekin heti VIPPi puolelle, jossa saimme ruokaa. Ensimmäinen esiintyjä jota menimme kuuntelemaan oli E-rotic. Hieman oli hämmentävää kuunnella livenä bändiä, jotta olen kuunnellut ollessani varmaankin neljännellä luokalla :D Muutenkin oloni oli hieman nuori kyseisessä tapahtumassa, mutta en antanut sen häiritä. Muita bändejä, joita kuuntelimme oli DJ Sash (Ecuador!!), Pandora ja DJ Bobo. DJ Bobo oli illan viimeinen esiintyjä, jonka jälkeen hyppäsimme metroon ja päätimme jatkaa iltaa kaupungissa. Päädyimmekin Molly Malonesiin, jossa tanssahtelimme hetken ja lähdimme kohti kotia. Ilta oli ollut osaltani hieman kosteahko, joten tuossa vaiheessa suunnitelma kuulosti oikein hyvältä. Sunnuntaiaamuna sain nukkua pitkään, kun muu perhe kotiutui vasta iltapäivällä. Ilta oli siis kaikin puolin onnistunut ja jätti mukavat muistot.



Muutama viikko sitten osallistuin siskoni kanssa Serenassa mutajuoksu-tapahtumaan. Tarkoituksena oli siis kiertää 5km lenkki, jonka varrella oli erilaisia esteitä, jotka piti selvittää. Paikka paikoin reitin varrella oli myös mutaa, jossa sai rämpiä. Mutaa olisi kyllä saanut olla enemmänkin, koska juoksun jälkeen olin löhinnä likainen vain väriaineesta, jota muutamalla esteellä heitettiin päälle. Alkuun jännitti kovasti, että miten selviän tuosta koitoksesta, koska treenaaminen on kesän aikana ja sen jälkeen ollut hyvin vähillä, mutta suoriuduin radalta pois n. tunnissa. Eli hyvä minä! Esteet olivat hauskoja; ylittämistä, vaahdossa kahlaamista, kiipeilyä ja liukumista. Aivan totolkuttoman hauska tapahtuma ja ehdottomasti ensi vuonna uudestaan.



Siskollani ei juoksu mennyt yhtä nappiin. Ensimmäisen esteen jälkeen, n. 500 metrin jälkeen sisko astuu 10x10neliön alueen ainoan pienen nyrkin kokoisen kiven päälle ja muljauttaa nilkkansa. Ei muuta kun järkkäri paikalle mönkijällä ja sisko kyytiin ja ensiapuun. Heti oman suoritukseni jälkeen, suuntasin tiedustelemaan tilannetta,  ja piti lähteä sairalaan päivystykseen. Onneksi selvisimme päivystyksestä suhteellisen nopeasti ja jalassa ei ollut mitään vakavaa. Nivelsiteet oli hieman ottanut osumaa, mutta tällä hetkellä on jo paranemaan päin. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kaiken kaikkiaan takana oli siis kiva kesä, paljon tehtiin sekä perheenä, että ihan yksinäni.

Kohti uusia kokemuksia.

-H-

Hah! H 1 - tekniikka 0! Sainpas kuvahommelit toimimaan.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Uuteen nousuun

Hengissä ollaan! Vaikkakin täytyy myöntää, ettei viime kuukausina ole juuri siltä tuntunut. Paljon on tapahtunut ja kuitenkin tuntuu, ettei yhtään mitään.

Yritän nyt kuitenkin herätellä henkiin hautautuneen blogini, tuntuu että päässä pyörivät ajatukset on vain saatava ulos.

Loppukesä sisälsi jonkin verran mahtavia tapahtumia, joista teen sitten aivan oman postauksen. Samoin kuin uudesta käsityöharrastuksestani; klipsutaiteesta :)

Mutta päivitetäänpäs tämän hetken kuulumiset. Neiti siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, hurjaa. Ryhmässä onkin sitten nyt 3-5 vuotiaita lapsia. Neiti siirtyi sellaiseen ryhmään, ryhmään, joka ulkoilee ja retkeilee todella paljon. Mikä tietenkin sopii oikein hyhin, nii  ei tarvitse päiväkotipäivän jälkeen potea huonoa omatuntoa, jos ei enää lähdetäkään ulos. Ensimmäiset viikot meni todella nihkeästi. Neiti ei juurikaan leikkinyt (sisällä tai ulkona) kenenkään kanssa, seurasi toimintaa vain aikuisen vieressä. Retkillä saattoi toisinaan leikkiä vanhojen kavereiden kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Ryhmän aikuiset saivatkin minusta varmaan melko hysteerisen kuvan, kun joka päivä kyselin, että joko leikkii ja eikö vieläkään. Mutta sitten, eräänä syyskuun iltapäivänä, kun hain neidin, hän oli täysin uppoutunut leikkeihin muiden kanssa.  Hyvä etten alkanut itkemään onnesta, kun kyseisen tilanteen näin. Tuona samaisena päivänä neiti ensimmäisen kerran sanoi päiväkodissa olevan hauskaa! Viimeinkin toivon pilkahdus! Vaikkakin lähes joka aamu edelleenkin neiti ilmoittaa, ettei halua mennä päiväkotiin. Toisaalta hän kapinoi tällä hetkellä joka asiaa vastaan, oli se sitten nukkuminen, syöminen tai kauppaan lähteminen.

Oma pääni on viime päivinä ollut räjähdyspisteessä. Tai ei oikeastaan päivinä, vaan kuukausina.. Kaikki lähti liikkeelle alku syksystä,  kun kuulin, että 1/3 koirallani on kasvain takapuolessa. Romahdin puhelun aikana ja jälkeen aivan totaalisesti ja heti aloin jo mkettimään miten selittää neidille, ettei koiraa pian enää olekaan. Seuraavan romahduksen taustalla oli eläkkeellä oleva isäni, jolle koira on henki ja elämä. Sitten ei auttanut muu kuin odotella seuraavaa lääkärikäyntiä.

Seuraavan lääkärin jälkeen äiti (joka yllättäen oli taas kuvioissa) soitti ja kertoi, että keuhkokuvat on otettu ja kaikki on hyvin; keuhkoista löytyi jotakin massaa, mutta syytä huoleen ei ole. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun sisko soittaa ja kertoo, ettei isi tai äiti itse voinut soittaa minulle. Puhelusta kävi ilmi, että porukat oli kutsuttu huoneeseen takaisin,  ja massst olivatkin etäpesäkkeitä. Ja taas tuli totaali romahdus. Asiaa ei auttanut lainkaan T, joka totesi, että sehän on vain koira, niitä saa aina lisää. Siinä vaiheessa olissn voinut sulloa T:n suuhun vaikka sukan. Hienovaraisesti suosittelin sulkemaan suunsa, eikä asiasta sen koomin keskusteltu.

Tällä hetkellä koiran tilanne on suhteellisen hyvä. Koepalaa keuhkoista ei ole otettu, tuttu eläinlääkäri suositteli ettei otetakaan, koska koira voi suhteellisen hyvin ja on virkeä. Mutta aika näyttää mitä tässä tapahtuu. Koira on kuitenkin jo 10v, että.. Olenkin jo valmiiksi etsinyt kirjan, jonka käyn kirjastosta neitiä varten lainaamassa, kun se aika koittaa.

Viimeisen viikon ajan olen kulkenut kuin sumussa. Kaikki alkoi viikko sitten maanantaina,  kun löysin päästäni (hävettää ja nolottaa ja v*tuttaa) elämäni ensimmäisen täin! "Onneksi" olin ilmoittanut olevani pois töistä neidin flunssan takia niin pääsimme heti tiistaiaamuna aloittamaan pesurumban. Ei muuta kuin heti aamusta apteekkiin ja shampoota ostamaan ja pesemään neidin ja omaa pehkoa. Ja kun hitto vie se pelkkä pesu ei riitä! Kannoin kaiken mahdollisen sohvatyynyistä lähtien saunaan ja ankara imurointi käynnistyi.Joka päivä kampasin hampaat irvessä päätäni ja koitin metsästää mahdollisia eläviä otuksia sekä heidän muniaan. Neidin päästä en löytänyt kuin yhden ainoan, eli olen omasta työpaikastani kutsumattomat vieraat saanut. Perjantai-iltana tukkas läpi käydessä löysin jälleen jonkun pienen p*rkeleen päästäni ja siinä vaiheessa olin jo valmis tarttumaan partakoneeseen ja tekemään Britneyt. T tuli onneksi hätiin ja päädyimme leikkaamaan puoleen selkään ulottuvat hiukseni olkapäille asti, ja lauantaina olikin edessä taas sama pesu-ja saunatusrumba. Hetki sitten T tutki pääni ja voisin 97% varmuudella sanoa, että tilanne on ohi.

Viimeinen viikko on ollut niin henkisesti rankka, että tästä kun selviän, selviän mistä vaan. Tai vaihtoehtoisesti romahdan lopullisesti. Tänään näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni ja hän valoi hieman valoa tähän tilanteeseen.

Kaikki ovat lohduttaneet, että sattuu sitä paremmissakin piireissä, mutta itselleni tämä on ollut todella kamalaa, noloa!! Mutta onpahan tämäkin koettu, ja toivon todella, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!

Huh, tulihan pitkä vuodatus. Mutta oli ihanaa saada se pois! Ulkona alkaa muuten okemaan melko vilpakka, mitä ihmettä sitä pukee itselleen saatika neidille päälle huomenna! Vaikka on kyllä ihanaa, kun tulee syksy ja pimeät illat. Ostin lauantaina Koramöen pajutallista parvekkeelle kaksi uutta lyhtyä, T kun on onnistunut lähes kaikki kynttiläsysteemit sieltä hajottaa :D

Kirpeitä syysilmoja!

-H-