Tänä aamuna kyllästyi kenkien kastumiseen ja pitihän nuo kumisaappaatkin tottakai hankkia. Olin henkisesti varautunut, että joutuisin saappaista pulittamaan ainakin 30€. Koska olin neidin kanssa liikenteessä ja olimme jumpasta tulossa, ainoa päämääräni oli saada edes vähän siedettävän näköiset kumpparit ja äkkiä. Ja taas kerran Anttila pelasti. Sieltä löytyi (mittapuuni mukaan) täydelliset kumisaappaat! Nyt saa sataa vaikka kolmekuukautta, olen valmis!!
Meillä oli aivan tolkuttoman täydellinen viikonloppu perheen kanssa. Perjantai alkoi osaltani BodyCombatin parissa. Olin aivan varma, että nyt kuolema koittaa, mutta hengissä selvittiin. Seuraavana päivänä (ja itseasiassa vielä eilenkin) tuntui koko yläselän alueella ihanaa kipua, eli jotain tuli tehtyä ja kunnolla. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus mennä huitomaan ja huutamaan, mikäli saan vain paikan.
Lauantaina passitin T:n ja neidin viettämään isä-tyttö-laatuaikaa ulos aurigonpaisteeseen. Lykkäsin mukaan pussillisen leipiä ja lähetin meren rantaan sorsia ruokkimaan. Itse pyhitin hetken kuulokkeet korvilla Olaville (Uusivirta) ja imuroinnille. Iltapäivä menikin sisähommissa yllättäen vesisateen takia. Käytiin saunomassa ja illalla laitettiin popcornit mikroon ja yritettiin katsoa Madagaskaria. Ensimmäisen 20 minuuttia neiti jaksoi keskittyä poppareiden voimin elokuvaan, mutta sitten siirryttiin muihin hommiin. Muutama viikkoa aikaisemmin vietimme neidin kanssa tyttöjen iltaa ja katsottiin hievahtamatta Rölli ja kultainen avain. Ennen elokuvaa leivottiin neidin kanssa syksyn ensimmäiset joulutortut. Voi että miten hyviä ne onkaan!! Ne on sarjassamme suoraan suoneen herkkuja ;)
Sunnuntaikin sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin ja nautiskeltiin. Olisin halunnut aamusta lähteä käymään Myllypuron liikuntahulinoissa, mutta päätettiin sitten rauhan säilymisen kannalta pysyä kotona. Koko viikonloppu menikin ilman minkään näköistä draamaa. Neiti oli kuin unelma, aurinkoinen oma itsensä. T:n kanssa juteltiinkin sitten iltasella neidin mentyä nukkumaan, että olipas mielettömän mukavat vapaapäivät. Mutta tuo olikin sitten tyyntä myrskyn edellä..
Eilisaamusta lähtien ollaan neidin kanssa väännetty milloin mistäkin. Tänään kaikki sitten kärjistyi, kun neiti piirsi kaikessa rauhassa oman pöytänsä ääressä. Kynät tipahti sitten lattialle, ja koska äiti kieltäytyi ne nostamasta, huuto alkoi. Huudon taso kohosi pikku hiljaa ja loppulta neiti otti ja potkaisi pöytänsä kumoon. Sain pidettyä itseni sentään rauhallisena, mutta tuon pöydän kaatamisen jälkeen meinasi tulla totaali romahtaminen ja itku nosti päätänsä itselläkin. Vetäydyin sitten makuuhuoneeseen kokoamaan itseni ja jätin T:n sovittelijaksi. Hetken päästä neiti sieltä läpsytti rauhallisena luokseni ja siinä sitten halailtiin hetki.
Mutta voi hemmetti tätä epäonnistumisen tunnetta! Kuka on tuo huutava pieni hirviö ja missä on mun aurinkoinen pieni tyttö?! Ja kun tuo tyttö on kuin tuuliviiri: ensimmäisessä hetkessä karjuu naama punaisena lattialla omituisien super voimien kanssa ja seuraavassa hetkessä juttelee niitä näitä ja höpsöttelee. Missä vaiheessa tästä pitää alkaa huolestumaan? No joo, ei varmaankaan kahden viikon jälkeen.. Mutta kuitenkin. Taas nousi mieleen se äitiyssopimuksen lukematta jäänyt pikku präntti. Plaah! Tänään epätoivon hetkinä huomasin tuntevani kaipuuta: omaa äitiä kohtaan. Hetkellisesti. Kaipasin tunnetta, että voin tarttua puhelimeen ja soittaa äitille.
Vaikkakaan en kyllä edes muista milloin olisin viimeksi kääntynyt hänen puoleen missään elämää suuremmissa asioissa. Mutta normaalissa äiti-tytär-suhteessa tämä olisi ollut sellainen tilanne. Sain tuon tunteen työnnettyä nopeasti taka-alalle, mutta kaipuu tämän kaiken jakamisesta jollakin, joka ymmärtää ilman syyllistämistä, jäi kuitenkin.
Vaikeaa olla aikuinen. Ja äiti. Ja jotenkin tuntuu, että tämä tulee tästä vielä vaikeutumaan..
Sateisia päiviä!
-H-
haaste blogissa!
VastaaPoista