keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kuulumisia viime päiviltä

Asuuko meillä uhmaikäinen? Viime aikoina neidin käytöksessä on ollut havaittavissa jonkin sortin muutosta. Neiti testaa lähes joka asiassa meitä. Aamut on vääntöä, pukeminen on vääntöä, käsien pesu ja nukkumaan menokin on vääntöä. Huoh!

Tänään T tuli hakemaan neidin kanssa minua töistä. Ehtivät siinä hetken aikaa viettää kanssani pihalla, kun kaikkia pikku asiakkaitani ei oltu vielä haettu. Noin 15 min aikana, jonka he pihamaalla viettivät, neiti oli ehtinyt heitellä kiviä pitkin ja poikin (mitä ei tee koskaan), laskea mäkeä kalliota pitkin ja kastella haalarinsa heittämällä kiviä vesilammikkoon. Juuri kun olimme lähdössä kotiin, neiti päätti sitten upottaa molemmat kätensä lätäkköön ja näin ollen kastella hanskansa sekä hihansa. Ihmettelin suuresti tuota,koska neiti päpääsääntöisesti on hyvin kuuliainen ja kiltti lapsi. Mikä ihmeen riivaaja häneen nyt on mennyt? :D Ehkäpä tämä on nyt sitä kuuluisaa itsenäistymistä.

Lauantaina olin siskoni kanssa katsomassa ah, niin ihanaa Samuli Putroa Korjaamolla. Eturiviin oli tietenkin pakko päästä, joten menimme paikan päälle hyvissä ajoin. Keikka alkoi ja Putro ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja pitihän siellä muutamat kyyneleetkin tirauttaa, kun tuli "Elämä on juhlaa" niminen kappale. Jo Zen Cafe ajoista lähtien Putron sanoitukset on vedonnut allekirjoittaneeseen ja soolouran myötä fanitukseni on vain kasvanut. Aika monesti olen ollut keikkoja kuuntelemassa ja aion tehdä niin myös jatkossa.

Koska keikka päättyi hyvissä ajoin, eikä kotiinkaan ollut kiire plus harvoin siskon kanssa olemme missään yhdessä, päätimme jatkaa iltaa tanssahtelun merkeissä. Suuntasimmekin itselleni jo tutuiksi tulleeseen Mollyyn. Siellä sisko tarjosi lupaamansa Mummontohvelit ja suuntasimme tanssilattialle. Sain tanssia sydämeni kyllyydestä ja sain kodin ulkopuolista vahvistusta huomiota, olen siis kenties vielä jonkun muunkin kuin Tn silmissä viehättävä :)

Tämä kodin ulkopuolisen huomion saaminen ja siitä hehkutus voi jonkun mielestä kuulostaa oudolta,  mutta itselleni se tuo sellaista tietynlaista itsetunnon kohotusta. Olemme olleet Tn kanssa yhdessä 10 vuotta ja vaikka tiedän Tn rakastavan ja pitävän minua kenties kauniina, ei sen kuuleminen muilta ole ollenkaan pahitteeksi. Itselleni se tuo hyvää mieltä ja tuollaisen illan jälkeen on ihanaa palata kotiin itsetunto hieman korkeammalla rakastamansa miehen ja maailman ihanimman perheen luokse.

Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja synnytyksen jälkeen se onkin mennyt melkoista vuoristorataa ylös ja alas. On päiviä, kun olen itseeni suhteellisen tyytyväinen ja päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähänsja peittää kaikki kiiltävät pinnat. Eräs työkaveri on ihmetellyt,  että vielä tämän ikäisenä painii moisen ongelman kanssa, mutta tuskin tulen tästä koskaan eroon pääsemään. Parhaani mukaan olen yrittänyt olla siirtämättä tätä neitiin, neidin kuullen en kritisoi omaa (enkä muidenkaan) ulkonäköä. Luulen, että mikäli sama meininki ympäröivässä maailmassa jatkuu, neiti saa ne ulkonäköpaineet kodin ulkopuolelta. Vaikkakin sen ei mielestäni pitäisi olla niinkään..

Neidin päiväkodissa on perjantaina kehittämispäivä, jonka vuoksi olen itsekin kyseisen päivän vapaalla. Olemme huomenna töiden jälkeen suuntaamassa Kouvolan kautta Pohjanmaalle mummulaan. Kouvolan kupeessa olisi tarkoitus mennä Repoveden kansallispuistoon ruskaretkelle. Neiti on aivan innoissaan retkestämme, kartta on jo useamman viikon odottanut ilmoitustaululla kyseistä päivää. Toivottavasti sää suosii ja neitikin toimii kävelyn suhteen yhteistyössä :)

Näillä fiiliksillä huomista kohti.

Rentouttavaa loppu viikkoa!

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti