Plääh! Tänään ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan allekirjoitan Karvisen "I hate monday" lauseen.. Saimme neidin kanssa mennä autolla, koska T oli menossa iltapäiväksi kouluun ja neidillä on maanantaisin muskari, joten pitihän hänet sinne jotenkin kuskata.
Asiat lähti menemään eilisillasta lähtien penkin alle. Olin menossa nukkumaan illalla ihan hyvissä ajoin, mutta armas mieheni piti huolta siitä ettei nukkumisesta tullut yhtään mitään. T nukahtaa lähes saman tien kun pää osuu tyynyyn ja lähes saman tien alkaa myös jäätävä kuorsaaminen. Hetken aikaa jo harkitsin siirtyväni sohvalle nukkumaan, mutta jäin kuitenkin omalle paikalle. Pelottaa ajatella, että jos T pitää tässä vaiheessa tuollaista meteliä, niin mitä se on kymmenen vuoden kuluttua? Erilliset makuuhuoneet on niin huudettu.
Joka tapauksessa, takaisin tähän aamuun. Lähdimme siis tosiaan autolla liikenteeseen. Olin nostellut muskarieväsbanaanin jo valmiiksi esille, että tuo sitten mukaan kun lähdetään. Päästiin neidin kanssa autolle ja olin jo köyttänyt hänet istuimeen, kun tajusin että ne hemmetin banaanit unohtui. En jaksanut niitä lähteä hakemaan, joten lähdimme kohti päiväkotia. Päiväkodin pihassa huomasin, että päiväkotireppu, jossa on välivaatteet, oli unohtunut kotiin. Ei muuta kuin äkkiä neiti päiväkotiin ja kaasu pohjassa takaisin kotiin, reppu ja eväät mukaan, neidin päiväkodille repun pudotus ja töihin. Kaikki tämä tapahtui puolessa tunnissa ja ehdin jopa ajoissa töihin! Onneksi etäisyydet ovat sen verran pienet, että tuo oli mahdollista toteuttaa. Ja onneksi olin autolla liikenteessä. Vaikkakin mietin, olisiko reppu unohtunut, jos meillä olisi ollut ns. normiaamu, ilman että rutiinit särkyy? Mene ja tiedä. Onneksi päivä parani hektisen aamun jälkeen, eikä tapahtunut enää mitään suuria mullistuksia.
Neidin muskarissa oli tänään avoimet ovet, jonka vuoksi vanhemmat olivat tervetulleita seuraamaan muskaria. Viime viikolla kun saattelin neidin muskariin, hän kieltäytyi jäämästä sinne ilman minua. Ei auttanut muu, kuin kökkiä huoneessa lievästi kiusaantuneena. Neitiin iski tuona päivänä muutenkin joku ihmeellinen tavallistakin suurempi ujous, jonka vuoksi hän ei muskarissa tehnyt yhtään mitään. Tuntui totaalisen kamalalta katsoa lapseni, joka kotona on niin aurinkoinen ja laulavainen, istuvan tuolissa lähes lamaantuneena. Itku meinasi tulla silmään.
Kävimme neidin kanssa muskarin tiimoilta eilen illalla pienen kannustuskeskustelun, jossa käytin kaikki mahdolliset reippausmantrat sun muut. Ja perhana, tuosta oli apua! Neiti meni kanssani muskarihuoneeseen ja lauloi ja soitti, niinkuin kaikki muutkin lapset. Olin pakahtua onnesta! Tuntui niin hyvältä. Toivottavasti tuo reippaus säilyy.
Tiedän toki, että neiti on vielä aika pikkuinen ja luonteeltaa melko varautunut. En itsekään ole mikään rohkeuden huippu, ja varmaan senkin takia yritän kannustaa neitiä enemmän sosiaaliseksi, jotta hänelle kehittyisi hieman paremmat sosiaaliset suhteet kuin itselleni. Ei auta muu, kuin jatkaa kannustamista ja rohkaisua.
Mukavaa viikkoa!
-H-
maanantai 27. lokakuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Herkuttelua
Viikonloppumme alkoi neidin kanssa tyttöjen kesken, koska T:llä oli työpaikan pikkujoulut. Mieleni alkoi jo töissä päivällä tehdä kamalasti mieli mokkapaloja, joten päätin, että niitä sitten leivomme illalla. Ei muuta kuin kaupan kautta kotiin. Neiti oli aivan täpinöissään kun kuuli suunnitelmasta. Ei malttanut katsoa edes pikku kakkosta loppuun. Essu haettiin ja käytiin hommiin.
Neiti tykkää leipomisesta ja keittiössä hääräilystä ylipäätään aivan älyttömästi, joten silmät loistaen hän autteli aineksien mittailussa ja sekoittamisessa. Pienimuotoisen jauhosotkun seurauksena saimme takinan uuniin ja alkoi neidin haasteellisin vaihe, eli odottaminen. Jokusen kerran leikkien välissä ehti käydä kyselemässä, että joko on valmista.
Viimein saimme pohjan pois uunista ja kuorrutteen tehtyä. Neiti sai ripotella nonparellit, jota paikkapaikoin lorahtikin kohtalaisen paljon kuorrutteen pinnalle. Koristelun jälkeen olikin vuorossa se paras vaihe; pöydän kattaminen ja syöminen. Neiti jakoi lautaset ja servetit ja päästiin pöytään. Nappasin kännykällä kuvan tuotoksestamme ja mitä teki neiti. Riensi omaan huoneeseen ja kävi hakemassa oman leikkikameransa ja nappasi kuvan omasta annoksestaan! Hmm, mistä lie ottanut mallia? ;)
Mokkapalojen maku ei ollut aivan niin hyvä kuin olisi pitänyt, mutta pikku kokki ei ollut yhtä kriittinen. Hyvällä ruokahalulla mutusteli oman palansa ja nassukin oli sen näköinen!
Viikonloppu sisälsi myös toisen "leivonta"tuokion. Olen mukana Hopottajien kampanjassa jossa testataan MyllynParas voitaikinataskuja (www.hopottajat.fi/voitaikinatasku, #voitaikinataskuhopo). Olin suunnitellut valmistavani taskut iltapäiväksi, mutta toisin kävi.
Otin muutaman taskun sulamaan uunin lämmetessä, kuten ohjeissa sanottiin. Uuni lämpeni ja voideltuani taskut, työnsin ne uuniin. Täytteeksi suunnittelemani mascarponevaahto oli vatkattu ja innolla odotin valmistumista.
Ajastin pirisi ja otin pellin pois uunista: taskut eivät olleet lainkaan avautuneet ja olivat sisältä aivan raakoja! Olin totaalisen ihmeissäni, että eihän nyt voitaikinan paistaminen ole mitään rakettitiedettä ja ihmettelin mikä meni vikaan.
Myöhemmin illalla päätin kokeilla uudelleen. Otin taskun sulamaan ja laitoin uunin lämpenemään. Aikaisemmin päivällä olin paistanut taskut silikonisen leivinpaperin päällä. Ajattelin mielenkiinnosta kokeilla josko vika olisi ollut juuri tuossa, ja niinhän se olikin! Normaalin leivinpaperin päällä tasku paistui ja avautuikin ihan suhteellisen hyvin! Eli sain iltapalaksi mascarponevaahdolla ja lakoilla täytetyn voitaikinataskun. Namskis!
Uskoisin, että voitaikinataskut tulevat jatkossa kuulumaan osana tarjoilujamme. Vielä olisi tarkoituksena kokeilla jokin suolainen versio, täytyy vain kuumeisesti miettiä mikä tuo voisi olla.
Lopuksi täytyy todeta, että tämä päivä on tuntunut aivan tolkuttoman pitkältä! Neiti heräsi oman rytminsä mukaisesti klo 8. aikaan, mutta kiitos talviajan, kello olikin vasta 7! Olen kyllä täysin tätä kellojen siirtelyä vastaan, voisi mun puolestä luopua koko touhusta. Kamalaa!
Mukavaa viikkoa kaikille!
-H-
Neiti tykkää leipomisesta ja keittiössä hääräilystä ylipäätään aivan älyttömästi, joten silmät loistaen hän autteli aineksien mittailussa ja sekoittamisessa. Pienimuotoisen jauhosotkun seurauksena saimme takinan uuniin ja alkoi neidin haasteellisin vaihe, eli odottaminen. Jokusen kerran leikkien välissä ehti käydä kyselemässä, että joko on valmista.
Viimein saimme pohjan pois uunista ja kuorrutteen tehtyä. Neiti sai ripotella nonparellit, jota paikkapaikoin lorahtikin kohtalaisen paljon kuorrutteen pinnalle. Koristelun jälkeen olikin vuorossa se paras vaihe; pöydän kattaminen ja syöminen. Neiti jakoi lautaset ja servetit ja päästiin pöytään. Nappasin kännykällä kuvan tuotoksestamme ja mitä teki neiti. Riensi omaan huoneeseen ja kävi hakemassa oman leikkikameransa ja nappasi kuvan omasta annoksestaan! Hmm, mistä lie ottanut mallia? ;)
Mokkapalojen maku ei ollut aivan niin hyvä kuin olisi pitänyt, mutta pikku kokki ei ollut yhtä kriittinen. Hyvällä ruokahalulla mutusteli oman palansa ja nassukin oli sen näköinen!
Viikonloppu sisälsi myös toisen "leivonta"tuokion. Olen mukana Hopottajien kampanjassa jossa testataan MyllynParas voitaikinataskuja (www.hopottajat.fi/voitaikinatasku, #voitaikinataskuhopo). Olin suunnitellut valmistavani taskut iltapäiväksi, mutta toisin kävi.
Otin muutaman taskun sulamaan uunin lämmetessä, kuten ohjeissa sanottiin. Uuni lämpeni ja voideltuani taskut, työnsin ne uuniin. Täytteeksi suunnittelemani mascarponevaahto oli vatkattu ja innolla odotin valmistumista.
Ajastin pirisi ja otin pellin pois uunista: taskut eivät olleet lainkaan avautuneet ja olivat sisältä aivan raakoja! Olin totaalisen ihmeissäni, että eihän nyt voitaikinan paistaminen ole mitään rakettitiedettä ja ihmettelin mikä meni vikaan.
Myöhemmin illalla päätin kokeilla uudelleen. Otin taskun sulamaan ja laitoin uunin lämpenemään. Aikaisemmin päivällä olin paistanut taskut silikonisen leivinpaperin päällä. Ajattelin mielenkiinnosta kokeilla josko vika olisi ollut juuri tuossa, ja niinhän se olikin! Normaalin leivinpaperin päällä tasku paistui ja avautuikin ihan suhteellisen hyvin! Eli sain iltapalaksi mascarponevaahdolla ja lakoilla täytetyn voitaikinataskun. Namskis!
Uskoisin, että voitaikinataskut tulevat jatkossa kuulumaan osana tarjoilujamme. Vielä olisi tarkoituksena kokeilla jokin suolainen versio, täytyy vain kuumeisesti miettiä mikä tuo voisi olla.
Lopuksi täytyy todeta, että tämä päivä on tuntunut aivan tolkuttoman pitkältä! Neiti heräsi oman rytminsä mukaisesti klo 8. aikaan, mutta kiitos talviajan, kello olikin vasta 7! Olen kyllä täysin tätä kellojen siirtelyä vastaan, voisi mun puolestä luopua koko touhusta. Kamalaa!
Mukavaa viikkoa kaikille!
-H-
maanantai 6. lokakuuta 2014
Maanantaita
Olipas kertakaikkisen mukava viikonloppu! Kotoa irtautuminen saa viikonloput tuntumaan hieman pidemmiltä.
Torstaina lähdimme tosiaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoituksena oli kiertää Ketunlenkki niminen kierros, mutta toisin kävi. Saavuimme pienen mutkan kautta Repovedelle ja neiti oli aivan intona edessä olevasta ruskaretkestä. Reppu oli täynnä eväitä ja ilma oli mitä mainioin. Lähdimme kipittämään lenkkiä ympäri ja neitikin taapersi oikein reippaasti. N. 100 metrin välein piti pysähtyä katsomaan etukäteen tulostettua karttaa, mikä osoittautui oikein loistavaksi motivaattoriksi. Entisenä suunnistajana näytin neidille aina missä kohtaa milloinkin mentiin. Repoveden kansallispuistossa on upea riippusilta. T, joka kärsii korkeanpaikankammosta, ilmoitti saman tien sillan nähdessään, että neiti saakin mennä sitten äidin kanssa yli. Ja niinhän myös tapahtui. Täytyy myöntää, että itselläkin hieman kuumotti mennä tuon sillan yli, varsinkin kun pieni rakkaus käveli edellä. Kunnialla siitä kuitenkin selvittiin, vaikkakin jalat tutisi hieman tukevalle maalle päästessään.
Päästyämme riippusillan toiselle puolelle päätimme pysähtyä syömään eväitä. T:n kaveri oli meidän mukana reissussa ja pojat grillailivatkin makkarat. Neidin kanssa herkuttelimme sämpylöillä ja kaakaolla, namskis! Syömisen aikana hämärä alkoi laskeutua melko nopeasti ja hetken siinä podimmekin, että kierrämmekö loppu lenkin vai mennäänkö samaa reittiä takaisin. Päädyimme menemään samaa reittiä ja riippusilta osoittautui hämärässä vieläkin jännittävämmälle. Neiti pääsi loppumatkan matkustamaan kaverimme olkapäillä ja ruskareissumme saatiin kunnialla päätökseen.
Koska Ketunlenkki jäi osaltamme kesken ja kokematta jäi ainakin veden yli vievä, itse hinattava lossi, päätimmekin mennä ensi kesänä paremmalla ajalla kiertämään lenkki loppuun.
Pieni muotoisen patikoinnin jälkeen road trippimme jatkui kohti Pohjanmaata, mummulaa. Neiti nukkui lähes koko loppu matkan, eli niiltä osin matka sujui rattoisasti. Olimme perillä hieman puolen yön jälkeen, joten painuimmekin lähes saman tien nukkumaan. Perjantaiaamumme alkoi nukkumaanmenoaikaan suhteessa liian aikaisin, mutta ei auttanut muu kuin raahautua ylös vällyjen välistä. Neiti oli äärimmäisen onnellinen mummun ja vaarin huomiosta ja itse sai heräillä ja hääräillä omat aamutoimet rauhassa valmiiksi. Tn vanhemmat omistavat suuren sikalan Pohjanmaalla ja pihapiirissä on muutenkin varsinainen pieneläintarha. Löytyy kissat, hevoset sekä koirat. Kaiken kruunaa pihalla vapaana juoksevat kanat, jotka ovatkin neitiin tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Eläimet ylipäätään on todella lähellä neidin sydäntä. Innolla kipittelee eläinten perässä ja silittää kaikkia, jotka vain kiinni saa.
Lauantaina suuntasimme Tn serkun ja tämän vaimon luokse kyläilemään. Aikojen saatossa kyseinen pariskunta on muodostunut myös minulle todella läheiseksi, joten vierailu oli oikein odotettu. Maaliskuussa ystävämme saivat pienen tytön, joten neiti sai ensikertaa tavata pikkuserkkunsa. Neiti tykkäsi kovasti pikku neidistä ja olisi kovasti halunnut tämän kanssa mennä ulos. Muutama hetki taitaa mennä, ennen kuin tytöt pääsevät kirmaamaan peräkkäin pihanurmelle.
Seurustelimme ystävien kotosalla pikku neidin ollessa päiväunilla. Unien jälkeen päätimme
extemporee suunnata ravintolaan syömään. Päädyimme Kokkolan Amarilloon. Istuimme tutkailemassa ruokalistoja, kun viereiseen pöytään istahti Samuli Putro! Hyvä ettei allekirjoittaneen nachot menneet väärään kurkkuun ja todennäköisesti olin kasvoiltani punainen kuin tomaatti. Hetken aikaa jo punnitsin, että olisin mennyt kysymään jos olisin saanut ottaa kuvan itsestäni Samulin kanssa, mutta kantti ei riittänyt. Tyydyin vain vaivihkaa kurkistelemaan Putroa neidin pään yli. Jälkeen päin kerroin neidille, että kyseinen laulaja oli vieressämme istunut ja pikku fani heti kajauttikin ilmoille yhden Putron biiseistä. Olin aivan hämmästynyt, että hän sen osasi yhdistää ja vielä lauluun, mitä emme ole pitkään aikaan kuunnelleet. Päivä oli siis kaikin puolin onnistunut.
Sunnuntaina olikin sitten taas aika palata kotia kohti. Vaikka "sukulaisia" on aina mukava nähdä, on kotiin kuitenkin ihana palata. Voimauttavan viikonlopun jälkeen onkin hyvä aloittaa uusi viikko.
Syksyistä viikon alkua!
-H-
Torstaina lähdimme tosiaan kohti Repoveden kansallispuistoa. Tarkoituksena oli kiertää Ketunlenkki niminen kierros, mutta toisin kävi. Saavuimme pienen mutkan kautta Repovedelle ja neiti oli aivan intona edessä olevasta ruskaretkestä. Reppu oli täynnä eväitä ja ilma oli mitä mainioin. Lähdimme kipittämään lenkkiä ympäri ja neitikin taapersi oikein reippaasti. N. 100 metrin välein piti pysähtyä katsomaan etukäteen tulostettua karttaa, mikä osoittautui oikein loistavaksi motivaattoriksi. Entisenä suunnistajana näytin neidille aina missä kohtaa milloinkin mentiin. Repoveden kansallispuistossa on upea riippusilta. T, joka kärsii korkeanpaikankammosta, ilmoitti saman tien sillan nähdessään, että neiti saakin mennä sitten äidin kanssa yli. Ja niinhän myös tapahtui. Täytyy myöntää, että itselläkin hieman kuumotti mennä tuon sillan yli, varsinkin kun pieni rakkaus käveli edellä. Kunnialla siitä kuitenkin selvittiin, vaikkakin jalat tutisi hieman tukevalle maalle päästessään.
Päästyämme riippusillan toiselle puolelle päätimme pysähtyä syömään eväitä. T:n kaveri oli meidän mukana reissussa ja pojat grillailivatkin makkarat. Neidin kanssa herkuttelimme sämpylöillä ja kaakaolla, namskis! Syömisen aikana hämärä alkoi laskeutua melko nopeasti ja hetken siinä podimmekin, että kierrämmekö loppu lenkin vai mennäänkö samaa reittiä takaisin. Päädyimme menemään samaa reittiä ja riippusilta osoittautui hämärässä vieläkin jännittävämmälle. Neiti pääsi loppumatkan matkustamaan kaverimme olkapäillä ja ruskareissumme saatiin kunnialla päätökseen.
Koska Ketunlenkki jäi osaltamme kesken ja kokematta jäi ainakin veden yli vievä, itse hinattava lossi, päätimmekin mennä ensi kesänä paremmalla ajalla kiertämään lenkki loppuun.
Pieni muotoisen patikoinnin jälkeen road trippimme jatkui kohti Pohjanmaata, mummulaa. Neiti nukkui lähes koko loppu matkan, eli niiltä osin matka sujui rattoisasti. Olimme perillä hieman puolen yön jälkeen, joten painuimmekin lähes saman tien nukkumaan. Perjantaiaamumme alkoi nukkumaanmenoaikaan suhteessa liian aikaisin, mutta ei auttanut muu kuin raahautua ylös vällyjen välistä. Neiti oli äärimmäisen onnellinen mummun ja vaarin huomiosta ja itse sai heräillä ja hääräillä omat aamutoimet rauhassa valmiiksi. Tn vanhemmat omistavat suuren sikalan Pohjanmaalla ja pihapiirissä on muutenkin varsinainen pieneläintarha. Löytyy kissat, hevoset sekä koirat. Kaiken kruunaa pihalla vapaana juoksevat kanat, jotka ovatkin neitiin tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Eläimet ylipäätään on todella lähellä neidin sydäntä. Innolla kipittelee eläinten perässä ja silittää kaikkia, jotka vain kiinni saa.
Lauantaina suuntasimme Tn serkun ja tämän vaimon luokse kyläilemään. Aikojen saatossa kyseinen pariskunta on muodostunut myös minulle todella läheiseksi, joten vierailu oli oikein odotettu. Maaliskuussa ystävämme saivat pienen tytön, joten neiti sai ensikertaa tavata pikkuserkkunsa. Neiti tykkäsi kovasti pikku neidistä ja olisi kovasti halunnut tämän kanssa mennä ulos. Muutama hetki taitaa mennä, ennen kuin tytöt pääsevät kirmaamaan peräkkäin pihanurmelle.
Seurustelimme ystävien kotosalla pikku neidin ollessa päiväunilla. Unien jälkeen päätimme
extemporee suunnata ravintolaan syömään. Päädyimme Kokkolan Amarilloon. Istuimme tutkailemassa ruokalistoja, kun viereiseen pöytään istahti Samuli Putro! Hyvä ettei allekirjoittaneen nachot menneet väärään kurkkuun ja todennäköisesti olin kasvoiltani punainen kuin tomaatti. Hetken aikaa jo punnitsin, että olisin mennyt kysymään jos olisin saanut ottaa kuvan itsestäni Samulin kanssa, mutta kantti ei riittänyt. Tyydyin vain vaivihkaa kurkistelemaan Putroa neidin pään yli. Jälkeen päin kerroin neidille, että kyseinen laulaja oli vieressämme istunut ja pikku fani heti kajauttikin ilmoille yhden Putron biiseistä. Olin aivan hämmästynyt, että hän sen osasi yhdistää ja vielä lauluun, mitä emme ole pitkään aikaan kuunnelleet. Päivä oli siis kaikin puolin onnistunut.
Sunnuntaina olikin sitten taas aika palata kotia kohti. Vaikka "sukulaisia" on aina mukava nähdä, on kotiin kuitenkin ihana palata. Voimauttavan viikonlopun jälkeen onkin hyvä aloittaa uusi viikko.
Syksyistä viikon alkua!
-H-
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Kuulumisia viime päiviltä
Asuuko meillä uhmaikäinen? Viime aikoina neidin käytöksessä on ollut havaittavissa jonkin sortin muutosta. Neiti testaa lähes joka asiassa meitä. Aamut on vääntöä, pukeminen on vääntöä, käsien pesu ja nukkumaan menokin on vääntöä. Huoh!
Tänään T tuli hakemaan neidin kanssa minua töistä. Ehtivät siinä hetken aikaa viettää kanssani pihalla, kun kaikkia pikku asiakkaitani ei oltu vielä haettu. Noin 15 min aikana, jonka he pihamaalla viettivät, neiti oli ehtinyt heitellä kiviä pitkin ja poikin (mitä ei tee koskaan), laskea mäkeä kalliota pitkin ja kastella haalarinsa heittämällä kiviä vesilammikkoon. Juuri kun olimme lähdössä kotiin, neiti päätti sitten upottaa molemmat kätensä lätäkköön ja näin ollen kastella hanskansa sekä hihansa. Ihmettelin suuresti tuota,koska neiti päpääsääntöisesti on hyvin kuuliainen ja kiltti lapsi. Mikä ihmeen riivaaja häneen nyt on mennyt? :D Ehkäpä tämä on nyt sitä kuuluisaa itsenäistymistä.
Lauantaina olin siskoni kanssa katsomassa ah, niin ihanaa Samuli Putroa Korjaamolla. Eturiviin oli tietenkin pakko päästä, joten menimme paikan päälle hyvissä ajoin. Keikka alkoi ja Putro ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja pitihän siellä muutamat kyyneleetkin tirauttaa, kun tuli "Elämä on juhlaa" niminen kappale. Jo Zen Cafe ajoista lähtien Putron sanoitukset on vedonnut allekirjoittaneeseen ja soolouran myötä fanitukseni on vain kasvanut. Aika monesti olen ollut keikkoja kuuntelemassa ja aion tehdä niin myös jatkossa.
Koska keikka päättyi hyvissä ajoin, eikä kotiinkaan ollut kiire plus harvoin siskon kanssa olemme missään yhdessä, päätimme jatkaa iltaa tanssahtelun merkeissä. Suuntasimmekin itselleni jo tutuiksi tulleeseen Mollyyn. Siellä sisko tarjosi lupaamansa Mummontohvelit ja suuntasimme tanssilattialle. Sain tanssia sydämeni kyllyydestä ja sain kodin ulkopuolista vahvistusta huomiota, olen siis kenties vielä jonkun muunkin kuin Tn silmissä viehättävä :)
Tämä kodin ulkopuolisen huomion saaminen ja siitä hehkutus voi jonkun mielestä kuulostaa oudolta, mutta itselleni se tuo sellaista tietynlaista itsetunnon kohotusta. Olemme olleet Tn kanssa yhdessä 10 vuotta ja vaikka tiedän Tn rakastavan ja pitävän minua kenties kauniina, ei sen kuuleminen muilta ole ollenkaan pahitteeksi. Itselleni se tuo hyvää mieltä ja tuollaisen illan jälkeen on ihanaa palata kotiin itsetunto hieman korkeammalla rakastamansa miehen ja maailman ihanimman perheen luokse.
Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja synnytyksen jälkeen se onkin mennyt melkoista vuoristorataa ylös ja alas. On päiviä, kun olen itseeni suhteellisen tyytyväinen ja päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähänsja peittää kaikki kiiltävät pinnat. Eräs työkaveri on ihmetellyt, että vielä tämän ikäisenä painii moisen ongelman kanssa, mutta tuskin tulen tästä koskaan eroon pääsemään. Parhaani mukaan olen yrittänyt olla siirtämättä tätä neitiin, neidin kuullen en kritisoi omaa (enkä muidenkaan) ulkonäköä. Luulen, että mikäli sama meininki ympäröivässä maailmassa jatkuu, neiti saa ne ulkonäköpaineet kodin ulkopuolelta. Vaikkakin sen ei mielestäni pitäisi olla niinkään..
Neidin päiväkodissa on perjantaina kehittämispäivä, jonka vuoksi olen itsekin kyseisen päivän vapaalla. Olemme huomenna töiden jälkeen suuntaamassa Kouvolan kautta Pohjanmaalle mummulaan. Kouvolan kupeessa olisi tarkoitus mennä Repoveden kansallispuistoon ruskaretkelle. Neiti on aivan innoissaan retkestämme, kartta on jo useamman viikon odottanut ilmoitustaululla kyseistä päivää. Toivottavasti sää suosii ja neitikin toimii kävelyn suhteen yhteistyössä :)
Näillä fiiliksillä huomista kohti.
Rentouttavaa loppu viikkoa!
-H-
Tänään T tuli hakemaan neidin kanssa minua töistä. Ehtivät siinä hetken aikaa viettää kanssani pihalla, kun kaikkia pikku asiakkaitani ei oltu vielä haettu. Noin 15 min aikana, jonka he pihamaalla viettivät, neiti oli ehtinyt heitellä kiviä pitkin ja poikin (mitä ei tee koskaan), laskea mäkeä kalliota pitkin ja kastella haalarinsa heittämällä kiviä vesilammikkoon. Juuri kun olimme lähdössä kotiin, neiti päätti sitten upottaa molemmat kätensä lätäkköön ja näin ollen kastella hanskansa sekä hihansa. Ihmettelin suuresti tuota,koska neiti päpääsääntöisesti on hyvin kuuliainen ja kiltti lapsi. Mikä ihmeen riivaaja häneen nyt on mennyt? :D Ehkäpä tämä on nyt sitä kuuluisaa itsenäistymistä.
Lauantaina olin siskoni kanssa katsomassa ah, niin ihanaa Samuli Putroa Korjaamolla. Eturiviin oli tietenkin pakko päästä, joten menimme paikan päälle hyvissä ajoin. Keikka alkoi ja Putro ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi ja pitihän siellä muutamat kyyneleetkin tirauttaa, kun tuli "Elämä on juhlaa" niminen kappale. Jo Zen Cafe ajoista lähtien Putron sanoitukset on vedonnut allekirjoittaneeseen ja soolouran myötä fanitukseni on vain kasvanut. Aika monesti olen ollut keikkoja kuuntelemassa ja aion tehdä niin myös jatkossa.
Koska keikka päättyi hyvissä ajoin, eikä kotiinkaan ollut kiire plus harvoin siskon kanssa olemme missään yhdessä, päätimme jatkaa iltaa tanssahtelun merkeissä. Suuntasimmekin itselleni jo tutuiksi tulleeseen Mollyyn. Siellä sisko tarjosi lupaamansa Mummontohvelit ja suuntasimme tanssilattialle. Sain tanssia sydämeni kyllyydestä ja sain kodin ulkopuolista vahvistusta huomiota, olen siis kenties vielä jonkun muunkin kuin Tn silmissä viehättävä :)
Tämä kodin ulkopuolisen huomion saaminen ja siitä hehkutus voi jonkun mielestä kuulostaa oudolta, mutta itselleni se tuo sellaista tietynlaista itsetunnon kohotusta. Olemme olleet Tn kanssa yhdessä 10 vuotta ja vaikka tiedän Tn rakastavan ja pitävän minua kenties kauniina, ei sen kuuleminen muilta ole ollenkaan pahitteeksi. Itselleni se tuo hyvää mieltä ja tuollaisen illan jälkeen on ihanaa palata kotiin itsetunto hieman korkeammalla rakastamansa miehen ja maailman ihanimman perheen luokse.
Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja synnytyksen jälkeen se onkin mennyt melkoista vuoristorataa ylös ja alas. On päiviä, kun olen itseeni suhteellisen tyytyväinen ja päiviä, kun tekisi mieli vetää pussi päähänsja peittää kaikki kiiltävät pinnat. Eräs työkaveri on ihmetellyt, että vielä tämän ikäisenä painii moisen ongelman kanssa, mutta tuskin tulen tästä koskaan eroon pääsemään. Parhaani mukaan olen yrittänyt olla siirtämättä tätä neitiin, neidin kuullen en kritisoi omaa (enkä muidenkaan) ulkonäköä. Luulen, että mikäli sama meininki ympäröivässä maailmassa jatkuu, neiti saa ne ulkonäköpaineet kodin ulkopuolelta. Vaikkakin sen ei mielestäni pitäisi olla niinkään..
Neidin päiväkodissa on perjantaina kehittämispäivä, jonka vuoksi olen itsekin kyseisen päivän vapaalla. Olemme huomenna töiden jälkeen suuntaamassa Kouvolan kautta Pohjanmaalle mummulaan. Kouvolan kupeessa olisi tarkoitus mennä Repoveden kansallispuistoon ruskaretkelle. Neiti on aivan innoissaan retkestämme, kartta on jo useamman viikon odottanut ilmoitustaululla kyseistä päivää. Toivottavasti sää suosii ja neitikin toimii kävelyn suhteen yhteistyössä :)
Näillä fiiliksillä huomista kohti.
Rentouttavaa loppu viikkoa!
-H-
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Loppukesän kohokohdat
Loppukesästä sain kokea muutaman huikean tapahtuman ihan aikuisten kesken, joista tulee oma päivitys nyt.
Sain siskoltani joululahjaksi liput Cheekin stadionkeikalle. Pääsinkin siis bilettämään hänen kanssaan ja nauttimaan ihanasta Cheekistä! Sisko sai meille liput kentälle ja pääsimmekin melko hyville paikoille, koska menimme sinne hyvissä ajoin. Fiilis oli aivan huikea ja Cheek täytti 110 %:sesti odotukset! Konsertin lavasteet olivat upeat ja Cheekin biisit oli hyvin valittu ja järjestelty. Vierailevista esiintyjistä puhumattakaan! Hypin ja lauloin ja kiljuin lähes koko keikan jälkeen ja meininki oli aivan mielettömän upea. Olen vielä kuukaudenkin jälkeen fiiliksissä tuosta illasta. Jostain kumman syystä kotona tätä minun Cheek-hehkutusta ei täysin allekirjoitettu. Vaikkakin neiti olisi varmasti tykännyt olla mukana, puhuu vieläkin alkukesän Radio Aallon konsertista, jossa kävimme Cheekiä katsomassa. Meillä kävi vielä siskon kanssa todella hyvä tuuri, että olimme Stadikalla perjantaina, ilma suosi meitä :) Matkaan tarttui myös pipo, mutta jostain syystä armas tietotekniikka kamppailee vastaan, eikä anna tuota kuvaa tänne lisätä :)
Elokuun lopussa pääsin ystävänaapurini kanssa Suvilahteen We love the 90' -festareille. Meillä oli VIP-liput lalauantaille. Lauantai sattui vielä olemaan ystäväni syntymäpäivä, eli tämä sopi paremmin kuin hyvin. T ja neiti lähtivät aamupäivästä mökille, joten ystäväni saapui meille iltapäivällä. Kilistelimme kuohuviinillä ja paransimme hetken maailmaa ja lähdimme suuntaamaan kohti Suvilahtea. Suuntasimmekin heti VIPPi puolelle, jossa saimme ruokaa. Ensimmäinen esiintyjä jota menimme kuuntelemaan oli E-rotic. Hieman oli hämmentävää kuunnella livenä bändiä, jotta olen kuunnellut ollessani varmaankin neljännellä luokalla :D Muutenkin oloni oli hieman nuori kyseisessä tapahtumassa, mutta en antanut sen häiritä. Muita bändejä, joita kuuntelimme oli DJ Sash (Ecuador!!), Pandora ja DJ Bobo. DJ Bobo oli illan viimeinen esiintyjä, jonka jälkeen hyppäsimme metroon ja päätimme jatkaa iltaa kaupungissa. Päädyimmekin Molly Malonesiin, jossa tanssahtelimme hetken ja lähdimme kohti kotia. Ilta oli ollut osaltani hieman kosteahko, joten tuossa vaiheessa suunnitelma kuulosti oikein hyvältä. Sunnuntaiaamuna sain nukkua pitkään, kun muu perhe kotiutui vasta iltapäivällä. Ilta oli siis kaikin puolin onnistunut ja jätti mukavat muistot.
Muutama viikko sitten osallistuin siskoni kanssa Serenassa mutajuoksu-tapahtumaan. Tarkoituksena oli siis kiertää 5km lenkki, jonka varrella oli erilaisia esteitä, jotka piti selvittää. Paikka paikoin reitin varrella oli myös mutaa, jossa sai rämpiä. Mutaa olisi kyllä saanut olla enemmänkin, koska juoksun jälkeen olin löhinnä likainen vain väriaineesta, jota muutamalla esteellä heitettiin päälle. Alkuun jännitti kovasti, että miten selviän tuosta koitoksesta, koska treenaaminen on kesän aikana ja sen jälkeen ollut hyvin vähillä, mutta suoriuduin radalta pois n. tunnissa. Eli hyvä minä! Esteet olivat hauskoja; ylittämistä, vaahdossa kahlaamista, kiipeilyä ja liukumista. Aivan totolkuttoman hauska tapahtuma ja ehdottomasti ensi vuonna uudestaan.
Siskollani ei juoksu mennyt yhtä nappiin. Ensimmäisen esteen jälkeen, n. 500 metrin jälkeen sisko astuu 10x10neliön alueen ainoan pienen nyrkin kokoisen kiven päälle ja muljauttaa nilkkansa. Ei muuta kun järkkäri paikalle mönkijällä ja sisko kyytiin ja ensiapuun. Heti oman suoritukseni jälkeen, suuntasin tiedustelemaan tilannetta, ja piti lähteä sairalaan päivystykseen. Onneksi selvisimme päivystyksestä suhteellisen nopeasti ja jalassa ei ollut mitään vakavaa. Nivelsiteet oli hieman ottanut osumaa, mutta tällä hetkellä on jo paranemaan päin. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kaiken kaikkiaan takana oli siis kiva kesä, paljon tehtiin sekä perheenä, että ihan yksinäni.
Kohti uusia kokemuksia.
-H-
Hah! H 1 - tekniikka 0! Sainpas kuvahommelit toimimaan.
Sain siskoltani joululahjaksi liput Cheekin stadionkeikalle. Pääsinkin siis bilettämään hänen kanssaan ja nauttimaan ihanasta Cheekistä! Sisko sai meille liput kentälle ja pääsimmekin melko hyville paikoille, koska menimme sinne hyvissä ajoin. Fiilis oli aivan huikea ja Cheek täytti 110 %:sesti odotukset! Konsertin lavasteet olivat upeat ja Cheekin biisit oli hyvin valittu ja järjestelty. Vierailevista esiintyjistä puhumattakaan! Hypin ja lauloin ja kiljuin lähes koko keikan jälkeen ja meininki oli aivan mielettömän upea. Olen vielä kuukaudenkin jälkeen fiiliksissä tuosta illasta. Jostain kumman syystä kotona tätä minun Cheek-hehkutusta ei täysin allekirjoitettu. Vaikkakin neiti olisi varmasti tykännyt olla mukana, puhuu vieläkin alkukesän Radio Aallon konsertista, jossa kävimme Cheekiä katsomassa. Meillä kävi vielä siskon kanssa todella hyvä tuuri, että olimme Stadikalla perjantaina, ilma suosi meitä :) Matkaan tarttui myös pipo, mutta jostain syystä armas tietotekniikka kamppailee vastaan, eikä anna tuota kuvaa tänne lisätä :)
Elokuun lopussa pääsin ystävänaapurini kanssa Suvilahteen We love the 90' -festareille. Meillä oli VIP-liput lalauantaille. Lauantai sattui vielä olemaan ystäväni syntymäpäivä, eli tämä sopi paremmin kuin hyvin. T ja neiti lähtivät aamupäivästä mökille, joten ystäväni saapui meille iltapäivällä. Kilistelimme kuohuviinillä ja paransimme hetken maailmaa ja lähdimme suuntaamaan kohti Suvilahtea. Suuntasimmekin heti VIPPi puolelle, jossa saimme ruokaa. Ensimmäinen esiintyjä jota menimme kuuntelemaan oli E-rotic. Hieman oli hämmentävää kuunnella livenä bändiä, jotta olen kuunnellut ollessani varmaankin neljännellä luokalla :D Muutenkin oloni oli hieman nuori kyseisessä tapahtumassa, mutta en antanut sen häiritä. Muita bändejä, joita kuuntelimme oli DJ Sash (Ecuador!!), Pandora ja DJ Bobo. DJ Bobo oli illan viimeinen esiintyjä, jonka jälkeen hyppäsimme metroon ja päätimme jatkaa iltaa kaupungissa. Päädyimmekin Molly Malonesiin, jossa tanssahtelimme hetken ja lähdimme kohti kotia. Ilta oli ollut osaltani hieman kosteahko, joten tuossa vaiheessa suunnitelma kuulosti oikein hyvältä. Sunnuntaiaamuna sain nukkua pitkään, kun muu perhe kotiutui vasta iltapäivällä. Ilta oli siis kaikin puolin onnistunut ja jätti mukavat muistot.
Muutama viikko sitten osallistuin siskoni kanssa Serenassa mutajuoksu-tapahtumaan. Tarkoituksena oli siis kiertää 5km lenkki, jonka varrella oli erilaisia esteitä, jotka piti selvittää. Paikka paikoin reitin varrella oli myös mutaa, jossa sai rämpiä. Mutaa olisi kyllä saanut olla enemmänkin, koska juoksun jälkeen olin löhinnä likainen vain väriaineesta, jota muutamalla esteellä heitettiin päälle. Alkuun jännitti kovasti, että miten selviän tuosta koitoksesta, koska treenaaminen on kesän aikana ja sen jälkeen ollut hyvin vähillä, mutta suoriuduin radalta pois n. tunnissa. Eli hyvä minä! Esteet olivat hauskoja; ylittämistä, vaahdossa kahlaamista, kiipeilyä ja liukumista. Aivan totolkuttoman hauska tapahtuma ja ehdottomasti ensi vuonna uudestaan.
Siskollani ei juoksu mennyt yhtä nappiin. Ensimmäisen esteen jälkeen, n. 500 metrin jälkeen sisko astuu 10x10neliön alueen ainoan pienen nyrkin kokoisen kiven päälle ja muljauttaa nilkkansa. Ei muuta kun järkkäri paikalle mönkijällä ja sisko kyytiin ja ensiapuun. Heti oman suoritukseni jälkeen, suuntasin tiedustelemaan tilannetta, ja piti lähteä sairalaan päivystykseen. Onneksi selvisimme päivystyksestä suhteellisen nopeasti ja jalassa ei ollut mitään vakavaa. Nivelsiteet oli hieman ottanut osumaa, mutta tällä hetkellä on jo paranemaan päin. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kaiken kaikkiaan takana oli siis kiva kesä, paljon tehtiin sekä perheenä, että ihan yksinäni.
Kohti uusia kokemuksia.
-H-
Hah! H 1 - tekniikka 0! Sainpas kuvahommelit toimimaan.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Uuteen nousuun
Hengissä ollaan! Vaikkakin täytyy myöntää, ettei viime kuukausina ole juuri siltä tuntunut. Paljon on tapahtunut ja kuitenkin tuntuu, ettei yhtään mitään.
Yritän nyt kuitenkin herätellä henkiin hautautuneen blogini, tuntuu että päässä pyörivät ajatukset on vain saatava ulos.
Loppukesä sisälsi jonkin verran mahtavia tapahtumia, joista teen sitten aivan oman postauksen. Samoin kuin uudesta käsityöharrastuksestani; klipsutaiteesta :)
Mutta päivitetäänpäs tämän hetken kuulumiset. Neiti siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, hurjaa. Ryhmässä onkin sitten nyt 3-5 vuotiaita lapsia. Neiti siirtyi sellaiseen ryhmään, ryhmään, joka ulkoilee ja retkeilee todella paljon. Mikä tietenkin sopii oikein hyhin, nii ei tarvitse päiväkotipäivän jälkeen potea huonoa omatuntoa, jos ei enää lähdetäkään ulos. Ensimmäiset viikot meni todella nihkeästi. Neiti ei juurikaan leikkinyt (sisällä tai ulkona) kenenkään kanssa, seurasi toimintaa vain aikuisen vieressä. Retkillä saattoi toisinaan leikkiä vanhojen kavereiden kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Ryhmän aikuiset saivatkin minusta varmaan melko hysteerisen kuvan, kun joka päivä kyselin, että joko leikkii ja eikö vieläkään. Mutta sitten, eräänä syyskuun iltapäivänä, kun hain neidin, hän oli täysin uppoutunut leikkeihin muiden kanssa. Hyvä etten alkanut itkemään onnesta, kun kyseisen tilanteen näin. Tuona samaisena päivänä neiti ensimmäisen kerran sanoi päiväkodissa olevan hauskaa! Viimeinkin toivon pilkahdus! Vaikkakin lähes joka aamu edelleenkin neiti ilmoittaa, ettei halua mennä päiväkotiin. Toisaalta hän kapinoi tällä hetkellä joka asiaa vastaan, oli se sitten nukkuminen, syöminen tai kauppaan lähteminen.
Oma pääni on viime päivinä ollut räjähdyspisteessä. Tai ei oikeastaan päivinä, vaan kuukausina.. Kaikki lähti liikkeelle alku syksystä, kun kuulin, että 1/3 koirallani on kasvain takapuolessa. Romahdin puhelun aikana ja jälkeen aivan totaalisesti ja heti aloin jo mkettimään miten selittää neidille, ettei koiraa pian enää olekaan. Seuraavan romahduksen taustalla oli eläkkeellä oleva isäni, jolle koira on henki ja elämä. Sitten ei auttanut muu kuin odotella seuraavaa lääkärikäyntiä.
Seuraavan lääkärin jälkeen äiti (joka yllättäen oli taas kuvioissa) soitti ja kertoi, että keuhkokuvat on otettu ja kaikki on hyvin; keuhkoista löytyi jotakin massaa, mutta syytä huoleen ei ole. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun sisko soittaa ja kertoo, ettei isi tai äiti itse voinut soittaa minulle. Puhelusta kävi ilmi, että porukat oli kutsuttu huoneeseen takaisin, ja massst olivatkin etäpesäkkeitä. Ja taas tuli totaali romahdus. Asiaa ei auttanut lainkaan T, joka totesi, että sehän on vain koira, niitä saa aina lisää. Siinä vaiheessa olissn voinut sulloa T:n suuhun vaikka sukan. Hienovaraisesti suosittelin sulkemaan suunsa, eikä asiasta sen koomin keskusteltu.
Tällä hetkellä koiran tilanne on suhteellisen hyvä. Koepalaa keuhkoista ei ole otettu, tuttu eläinlääkäri suositteli ettei otetakaan, koska koira voi suhteellisen hyvin ja on virkeä. Mutta aika näyttää mitä tässä tapahtuu. Koira on kuitenkin jo 10v, että.. Olenkin jo valmiiksi etsinyt kirjan, jonka käyn kirjastosta neitiä varten lainaamassa, kun se aika koittaa.
Viimeisen viikon ajan olen kulkenut kuin sumussa. Kaikki alkoi viikko sitten maanantaina, kun löysin päästäni (hävettää ja nolottaa ja v*tuttaa) elämäni ensimmäisen täin! "Onneksi" olin ilmoittanut olevani pois töistä neidin flunssan takia niin pääsimme heti tiistaiaamuna aloittamaan pesurumban. Ei muuta kuin heti aamusta apteekkiin ja shampoota ostamaan ja pesemään neidin ja omaa pehkoa. Ja kun hitto vie se pelkkä pesu ei riitä! Kannoin kaiken mahdollisen sohvatyynyistä lähtien saunaan ja ankara imurointi käynnistyi.Joka päivä kampasin hampaat irvessä päätäni ja koitin metsästää mahdollisia eläviä otuksia sekä heidän muniaan. Neidin päästä en löytänyt kuin yhden ainoan, eli olen omasta työpaikastani kutsumattomat vieraat saanut. Perjantai-iltana tukkas läpi käydessä löysin jälleen jonkun pienen p*rkeleen päästäni ja siinä vaiheessa olin jo valmis tarttumaan partakoneeseen ja tekemään Britneyt. T tuli onneksi hätiin ja päädyimme leikkaamaan puoleen selkään ulottuvat hiukseni olkapäille asti, ja lauantaina olikin edessä taas sama pesu-ja saunatusrumba. Hetki sitten T tutki pääni ja voisin 97% varmuudella sanoa, että tilanne on ohi.
Viimeinen viikko on ollut niin henkisesti rankka, että tästä kun selviän, selviän mistä vaan. Tai vaihtoehtoisesti romahdan lopullisesti. Tänään näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni ja hän valoi hieman valoa tähän tilanteeseen.
Kaikki ovat lohduttaneet, että sattuu sitä paremmissakin piireissä, mutta itselleni tämä on ollut todella kamalaa, noloa!! Mutta onpahan tämäkin koettu, ja toivon todella, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!
Huh, tulihan pitkä vuodatus. Mutta oli ihanaa saada se pois! Ulkona alkaa muuten okemaan melko vilpakka, mitä ihmettä sitä pukee itselleen saatika neidille päälle huomenna! Vaikka on kyllä ihanaa, kun tulee syksy ja pimeät illat. Ostin lauantaina Koramöen pajutallista parvekkeelle kaksi uutta lyhtyä, T kun on onnistunut lähes kaikki kynttiläsysteemit sieltä hajottaa :D
Kirpeitä syysilmoja!
-H-
Yritän nyt kuitenkin herätellä henkiin hautautuneen blogini, tuntuu että päässä pyörivät ajatukset on vain saatava ulos.
Loppukesä sisälsi jonkin verran mahtavia tapahtumia, joista teen sitten aivan oman postauksen. Samoin kuin uudesta käsityöharrastuksestani; klipsutaiteesta :)
Mutta päivitetäänpäs tämän hetken kuulumiset. Neiti siirtyi päiväkodissa isojen ryhmään, hurjaa. Ryhmässä onkin sitten nyt 3-5 vuotiaita lapsia. Neiti siirtyi sellaiseen ryhmään, ryhmään, joka ulkoilee ja retkeilee todella paljon. Mikä tietenkin sopii oikein hyhin, nii ei tarvitse päiväkotipäivän jälkeen potea huonoa omatuntoa, jos ei enää lähdetäkään ulos. Ensimmäiset viikot meni todella nihkeästi. Neiti ei juurikaan leikkinyt (sisällä tai ulkona) kenenkään kanssa, seurasi toimintaa vain aikuisen vieressä. Retkillä saattoi toisinaan leikkiä vanhojen kavereiden kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Ryhmän aikuiset saivatkin minusta varmaan melko hysteerisen kuvan, kun joka päivä kyselin, että joko leikkii ja eikö vieläkään. Mutta sitten, eräänä syyskuun iltapäivänä, kun hain neidin, hän oli täysin uppoutunut leikkeihin muiden kanssa. Hyvä etten alkanut itkemään onnesta, kun kyseisen tilanteen näin. Tuona samaisena päivänä neiti ensimmäisen kerran sanoi päiväkodissa olevan hauskaa! Viimeinkin toivon pilkahdus! Vaikkakin lähes joka aamu edelleenkin neiti ilmoittaa, ettei halua mennä päiväkotiin. Toisaalta hän kapinoi tällä hetkellä joka asiaa vastaan, oli se sitten nukkuminen, syöminen tai kauppaan lähteminen.
Oma pääni on viime päivinä ollut räjähdyspisteessä. Tai ei oikeastaan päivinä, vaan kuukausina.. Kaikki lähti liikkeelle alku syksystä, kun kuulin, että 1/3 koirallani on kasvain takapuolessa. Romahdin puhelun aikana ja jälkeen aivan totaalisesti ja heti aloin jo mkettimään miten selittää neidille, ettei koiraa pian enää olekaan. Seuraavan romahduksen taustalla oli eläkkeellä oleva isäni, jolle koira on henki ja elämä. Sitten ei auttanut muu kuin odotella seuraavaa lääkärikäyntiä.
Seuraavan lääkärin jälkeen äiti (joka yllättäen oli taas kuvioissa) soitti ja kertoi, että keuhkokuvat on otettu ja kaikki on hyvin; keuhkoista löytyi jotakin massaa, mutta syytä huoleen ei ole. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun sisko soittaa ja kertoo, ettei isi tai äiti itse voinut soittaa minulle. Puhelusta kävi ilmi, että porukat oli kutsuttu huoneeseen takaisin, ja massst olivatkin etäpesäkkeitä. Ja taas tuli totaali romahdus. Asiaa ei auttanut lainkaan T, joka totesi, että sehän on vain koira, niitä saa aina lisää. Siinä vaiheessa olissn voinut sulloa T:n suuhun vaikka sukan. Hienovaraisesti suosittelin sulkemaan suunsa, eikä asiasta sen koomin keskusteltu.
Tällä hetkellä koiran tilanne on suhteellisen hyvä. Koepalaa keuhkoista ei ole otettu, tuttu eläinlääkäri suositteli ettei otetakaan, koska koira voi suhteellisen hyvin ja on virkeä. Mutta aika näyttää mitä tässä tapahtuu. Koira on kuitenkin jo 10v, että.. Olenkin jo valmiiksi etsinyt kirjan, jonka käyn kirjastosta neitiä varten lainaamassa, kun se aika koittaa.
Viimeisen viikon ajan olen kulkenut kuin sumussa. Kaikki alkoi viikko sitten maanantaina, kun löysin päästäni (hävettää ja nolottaa ja v*tuttaa) elämäni ensimmäisen täin! "Onneksi" olin ilmoittanut olevani pois töistä neidin flunssan takia niin pääsimme heti tiistaiaamuna aloittamaan pesurumban. Ei muuta kuin heti aamusta apteekkiin ja shampoota ostamaan ja pesemään neidin ja omaa pehkoa. Ja kun hitto vie se pelkkä pesu ei riitä! Kannoin kaiken mahdollisen sohvatyynyistä lähtien saunaan ja ankara imurointi käynnistyi.Joka päivä kampasin hampaat irvessä päätäni ja koitin metsästää mahdollisia eläviä otuksia sekä heidän muniaan. Neidin päästä en löytänyt kuin yhden ainoan, eli olen omasta työpaikastani kutsumattomat vieraat saanut. Perjantai-iltana tukkas läpi käydessä löysin jälleen jonkun pienen p*rkeleen päästäni ja siinä vaiheessa olin jo valmis tarttumaan partakoneeseen ja tekemään Britneyt. T tuli onneksi hätiin ja päädyimme leikkaamaan puoleen selkään ulottuvat hiukseni olkapäille asti, ja lauantaina olikin edessä taas sama pesu-ja saunatusrumba. Hetki sitten T tutki pääni ja voisin 97% varmuudella sanoa, että tilanne on ohi.
Viimeinen viikko on ollut niin henkisesti rankka, että tästä kun selviän, selviän mistä vaan. Tai vaihtoehtoisesti romahdan lopullisesti. Tänään näin pitkästä aikaa ihanaa ystävääni ja hän valoi hieman valoa tähän tilanteeseen.
Kaikki ovat lohduttaneet, että sattuu sitä paremmissakin piireissä, mutta itselleni tämä on ollut todella kamalaa, noloa!! Mutta onpahan tämäkin koettu, ja toivon todella, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta!
Huh, tulihan pitkä vuodatus. Mutta oli ihanaa saada se pois! Ulkona alkaa muuten okemaan melko vilpakka, mitä ihmettä sitä pukee itselleen saatika neidille päälle huomenna! Vaikka on kyllä ihanaa, kun tulee syksy ja pimeät illat. Ostin lauantaina Koramöen pajutallista parvekkeelle kaksi uutta lyhtyä, T kun on onnistunut lähes kaikki kynttiläsysteemit sieltä hajottaa :D
Kirpeitä syysilmoja!
-H-
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Voimauttava viikonloppu
Hellurei ja hellät tunteet!
Niin se vappu tuli ja meni ja toi tullessaan ah ihanan toukokuun. Ennen neidin syntymää allekirjoittaneelle täysin turha juhla. En ole pitkäänaikaan kuulunut heihin, jotka örveltää nakit silmillä kaupungilla, joten mielestäni en ole kuulunut joukkoon vapun juhlijana. Neidin syntymän myötä kiinnostukseni vappuun toiselta kantilta katsottuna on muuttunut. Perinteeksi onkin muodostunut pyörähtää Kauppatorilla hulinaa katsastamassa. Tänä vuonna vappuaattomme hurahti työpäivän päätteeksi Linnanmäellä naapuriystäviemme kanssa. Olin varautunut järkyttävään kansan paljouteen, mutta yllätyimme, kun porukkaa oli niin vähän. Mikä ei tietenkään haitannut ollenkaan. Neiti ystävänsä kanssa paineli laitteesta toiseen, osaan menivät jopa täysin keskenään. Niin se ilta vierähti mukavissa, joskin viileissä, merkeissä ja sitten kotiin laittamaan neiti nukkumaan ja nauttimaan lasilliset kuohuvaa ja Greyn anatomiaa.
Vapunpäivä aamuna kävimme perheen kesken palelemassa Kauppatorilla. Tori oli pikaisesti kierretty ympäri ja äkkiä kotiin lämmittelemään. Olimme ystävä naapureiden kanssa sopineet grillaavamme iltapäivällä. Sään ollessa epävakainen päätimme siirtää suunnitelmat sisätiloihin ja pitää vappupäivällisen kotonamme. Pöytä notkuikin ruokaa melkein kuin jouluna ja illan päätteeksi kaikki olivat aivan ähkyt. Kaikin puolin siis onnistunut vappu.
Olen koko kevään kerännyt (ja kehoittanut muita kerämään) tölkeistä klipsuja. Sain ennen joulua päähän pinttymän klipsulaukun virkkaamisesta ja sehän on nyt tietenkin toteutettava. Löysinkin sitten kirjastosta kirjan joka oli tulvillaan kaikkia ihania ohjeita ja jouduinkin kyseisen kirjan ostamaan ihan omaksi. Kirja saapui viimeinkin eilen ja nyt sormet syyhyten odotan, että pääsisin hommiin. Enää pitäisi langat käydä hankkimassa ja sitten koukku viuhumaan. Nolife.com :D
Niin se vappu tuli ja meni ja toi tullessaan ah ihanan toukokuun. Ennen neidin syntymää allekirjoittaneelle täysin turha juhla. En ole pitkäänaikaan kuulunut heihin, jotka örveltää nakit silmillä kaupungilla, joten mielestäni en ole kuulunut joukkoon vapun juhlijana. Neidin syntymän myötä kiinnostukseni vappuun toiselta kantilta katsottuna on muuttunut. Perinteeksi onkin muodostunut pyörähtää Kauppatorilla hulinaa katsastamassa. Tänä vuonna vappuaattomme hurahti työpäivän päätteeksi Linnanmäellä naapuriystäviemme kanssa. Olin varautunut järkyttävään kansan paljouteen, mutta yllätyimme, kun porukkaa oli niin vähän. Mikä ei tietenkään haitannut ollenkaan. Neiti ystävänsä kanssa paineli laitteesta toiseen, osaan menivät jopa täysin keskenään. Niin se ilta vierähti mukavissa, joskin viileissä, merkeissä ja sitten kotiin laittamaan neiti nukkumaan ja nauttimaan lasilliset kuohuvaa ja Greyn anatomiaa.
Vapunpäivä aamuna kävimme perheen kesken palelemassa Kauppatorilla. Tori oli pikaisesti kierretty ympäri ja äkkiä kotiin lämmittelemään. Olimme ystävä naapureiden kanssa sopineet grillaavamme iltapäivällä. Sään ollessa epävakainen päätimme siirtää suunnitelmat sisätiloihin ja pitää vappupäivällisen kotonamme. Pöytä notkuikin ruokaa melkein kuin jouluna ja illan päätteeksi kaikki olivat aivan ähkyt. Kaikin puolin siis onnistunut vappu.
 |
| Neiti kattoi itse lastenpöydän |
Olin tänään pitkästä aikaa bodupumpissa. Voi jestas miten hajalla siellä tunnilla olinkaan! Ihan kuin en olisi koskaan tehnyt yhtään mitään :D Huomisesta on tulossa siis jumituspäivä. Olen ilmoittanut itseni Naisten kymppiin ja ihan hirvittää ajatus 10km lenkistä. Noo, eiköhän tuosta selvitä, jos ei muuten niin ryömitään sitten maaliin ;)
Kävin neidin kanssa viime viikonloppuna Herttoniemen katukirppis tapahtumassa. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä ja loppumatkasta hän oppikin itse polkemaan kolmipyöräisellään. Löysin kirppikseltä itselleni paidan ja kesäksi mekon. Neidin huoneeseen löysin nuken vaatekaapin. Oli niin edullinen ja kaunis, etten vain voinut jättää sitä ostamatta. Olinkin varmasti aikamoinen näky kantaessani kaappia Ikea-kassissa metrossa. Mutta sain kuin sainkin sen kotiin turvallisesti ja ilman sen suurempia kommelluksia.
Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säät lämpenisivät, ettei tarvitsisi toppatakkeja kaivaa takaisin esille.
-H-
Kävin neidin kanssa viime viikonloppuna Herttoniemen katukirppis tapahtumassa. Lähdimme liikenteeseen neidin pyörällä ja loppumatkasta hän oppikin itse polkemaan kolmipyöräisellään. Löysin kirppikseltä itselleni paidan ja kesäksi mekon. Neidin huoneeseen löysin nuken vaatekaapin. Oli niin edullinen ja kaunis, etten vain voinut jättää sitä ostamatta. Olinkin varmasti aikamoinen näky kantaessani kaappia Ikea-kassissa metrossa. Mutta sain kuin sainkin sen kotiin turvallisesti ja ilman sen suurempia kommelluksia.
Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säät lämpenisivät, ettei tarvitsisi toppatakkeja kaivaa takaisin esille.
-H-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)