perjantai 8. maaliskuuta 2013

Aloittelua..

Kas niin.. Siirtyipäs tämäkin rouva blogien ihmeelliseen maailmaan. Muutama kuukausi sitten aloin seuraamaan aktiivisesti muutamaa kirjoittajaa, ja mielessäni alkoi nousta ajatus omasta blogista. Aika näyttää mitä tästä tulee.

En meinaa luokitella blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan, vaan kirjoitukseni tulevat sisältämään kaikkea maan ja taivaan väliltä: itselleni tärkeistä ja merkityksellisistä asioista, arkipäiväisiin tapahtumiin.

Olen kovasti koittanut viritellä itsessäni liikuntaintoa takaisin. Ihanan tyttäremme syntymästä tulee kesällä kaksi vuotta, mutta ulkoinen hapitus ei edelleenkään vastaa toiveita. Mutta.. Mistä saada into (ja aika) lähteä liikkeelle? Kuntosalijäsenyys taskussa, mutta neidin päiväkotipäivän jälkeen minulla ei ole sydäntä viedä häntä lapsiparkkiin. Miehen ollessa lähes jokainen arki-ilta koulussa, oma aika ja harrastukset tuntuu jäävän melko vähiin. Tokihan ne viikonloputkin on olemassa, muttamutta. Hyvä olen keksimään tekosyitä. Näköjään ;)

Ei kai auta muu, kuin koittaa itseänsä ottaa niskasta kiinni, ja alkaa tekemään asioille jotain. Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja kesä tuo tullessaan vastuullisen roolin kaasona rakkaan ystäväni häissä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan elämääni.

Hyvää naistenpäivää ja rentouttavaa viikonloppua!

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti